maanantai 16. heinäkuuta 2018

Presidentti Trump esitti liberaalin ajatuksen

Maassamme paraikaa tärkeän tapaamisen vuoksi vierailevaa Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia on syytetty siitä, että hän olisi ihmisperse.

Mutta minä olen löytänyt yhden mainion esimerkin siitä, miksi hän ei olisi ainakaan pelkästään ihmisperse.

Nimittäin Yleisradio kertoo parisen viikkoa sitten julkaisemassaan uutisartikkelissa, että presidentti Trumpin hallinto haluaa estää vähemmistöihin kuuluvien ihmisten suosimisen yliopistojen opiskelijavalinnoissa.

Tämähän on varsin liberaali ajatus mieheltä! Liberalismissa on kysymys vapauden aatteesta. Liberalismille on myöskin ominaista ihmisten kohteleminen yksilöinä, sen sijaan että heitä kohdeltaisiin ennen kaikkea ryhmänsä jäseninä. Ihmisiä ennen kaikkea muuta ryhmänsä jäseninä taas ovat kohdelleet sellaiset aatteet kuin kansallissosialismi, marxismileninismi ja islam.

Itse olen myös sitä mieltä, että ihmisillä on sama yhtäläinen ihmisarvo riippumatta siitä, mihin kaikkiin ryhmiin hän mahdollisesti kuuluu.

Ja sitten uutisen aiheeseen syvemmin. Jos opinahjoon hakevia kohdellaan ensisijaisesti jonkin ryhmän jäsenenä, ja hänen opinahjoon pääsynsä on riippuvainen siitä, että hän kuuluu tiettyyn ryhmään, niin silloin häneen suhtaudutaan tulevaisuudessakin kiintiöiden kautta opiskelemaan päässeenä. Eikö parempi olisi päästää hänet sisään sen sijaan hänen omien meriittiensä perusteella?

Ihmisillä on erilaiset lähtökohdat, joiden pohjalta ponnistaa eteenpäin yhteiskunnassa, mutta omat ponnistukset, työnteko ja aito kiinnostus lukemiseen, opiskelemiseen ja itsensä kehittämiseen kannattavat aina.

Kuvaava on uutisartikkelin kohta, jossa sanotaan näin: "Yhdysvalloissa on käynnissä paljon huomiota saanut oikeusprosessi, jossa Harvardin huippuyliopiston syytetään asettaneen aasialaisamerikkalaisille opiskelijoille kovemmat pääsyvaatimukset, jotta muihin vähemmistöihin kuuluville opiskelijoille jäisi paikkoja."

Ei ole mitään syytä uskoa, etteivätkö muihinkin vähemmistöihin kuin (itä)aasialaistaustaisiin kuuluvat voisi kyetä tulevaisuudessa laajalti nostamaan itsensä köyhyydestä. Muun olettaminen olisi rasismia. Tai niin ainakin oletan.

1930-luvulla Yhdysvalloissa oli muuttunut käsitys liberalismin aatesisällöstä. Niistä ajoista alkaen Yhdysvalloissa käsitteellä liberalismi ei ole enää tarkoitettu yksilöä kunnioittavaa vapauden aatetta, vaan edistyksellisyyttä, ja joskus jopa tukahduttavaa tosiedistyksellisyyttä.

Muistan, kuinka joskus alle 20 vuotta sitten katsoin yhdysvaltalaista ennen kaikkea Valkoiseen taloon ja sen jokapäiväiseen elämään sijoittuvaa fiktiivistä poliittista draamasarjaa West Wing. Sarjan tärkeimpänä päähenkilönä oli Demokraattiseen puolueeseen kuuluva presidentti Josiah "Jed" Bartlet. Kerran jaksossa oli puhetta siitä, että tulisiko vihamotiivin olla koventava tekijä rikostuomioissa. Presidentti Bartletin mielestä sellainen taisi olla indoktrinaatiota. Tällainen on oikeaa liberalismia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti