perjantai 27. heinäkuuta 2018

Minä vähemmistönä (tokaisu)

Minä olen maailman pienin vähemmistö. Siksi valtion tulee suojella minua.

3 kommenttia:

  1. Sitähän valtio tekee parasta aikaakin, sillä se on eräs valtion perusfunktioista:
    tuottaa turvallisuutta kansalaisilleen.

    Mikäli valtio lakkaisi tekemästä niin tänään klo 20.00, huomaisimme sen tuskallisen tehokkaasti ennen puoltayötä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa olla näin. Mutta Suomen epävirallisen valtionuskonnon monikultturismin mukaan minulla on valkoisena kristinuskotaustaisena punaista lihaa syövänä heteromiehenä paljon valtaa, ja siksi minun turvallisuuteni eteen ei tarvitse tehdä ihan kaikkea.

      Mutta pääasia varmaan, ettei perjantaina verikuupäivänä luultavasti tullut maailmanloppua.

      Poista