Eräs Elisabeth Järnefeltin
sukulainen, olikohan eno, oli lausunut kerran jotain tämäntapaista:
"Yhteen Jumalaan ei voi uskoa, sillä kaikilla kansoilla on oma
Jumalansa, joka tahtoo muitten kansojen turmiota. Moneen jumalaan taas
on järjetöntä uskoa."
Muinoin filosofisesti
kouliintuneemmat ihmiset tapasivat mieluummin uskoa yhteen Jumalaan kuin
moneen jumalaan. Nykyään tilanne on erilainen. Maailma on
maallistuneempi. Kiinassa on nykyään jopa laitonta olla samanaikaisesti
uskovainen ja virkamies. Ihan kuin uskonnottomuus tekisi automaattisesti
ihmisestä paremman tai uskovaisuus pahemman.
Uskon itse uskon yhteen Jumalaan olevan henkisesti tyydyttävämpi kuin uskon monen jumalan olemassaoloon. Jos ei ole kyse epädogmaattisesta jumalauskosta, niin törmää Jumalaan uskova esim. seuraavanlaisiin henkisiä ongelmia aiheuttaviin kysymyksiin:
Jos Jumala vaikuttaa kaiken, niin miten on mahdollista, että ihmisellä on vapaa tahto?
Ja
teodikeaongelma eli se, että jos Jumala on hyvä, niin miten on
selitettävissä siveellisen maailmanjärjestyksen kannalta tarpeeton
kärsimys ja epäoikeudenmukaisuus Jumalan luomassa maailmassa.
Tietyllä
tavalla maailmankaikkeus on kyllä mieletön. Melkein tekisi mieli uskoa
monen jumalan olemassaoloon yhden isolla alkukirjaimella kirjoitetun
suuren Jumalan sijaan.
Toisaalta kysymys Jumalan mahdollisesta kenkkuudesta on kriittisin nimenomaan kristinuskossa. Tämä johtuu siitä, että se puhuu Jumalan rakkaudesta luotujaan ja uskovia kohtaan. Islamin piirissä kysymys ei elä käänteisestä syystä niin vahvana. Periaatteessa ei juutalaisuudessakaan, mutta kansallissosialistien suorittama juutalaisten kansanmurha holokausti 1940-luvun alkupuolella on horjuttanut monien juutalaisten uskoa Jumalan periaatteelliseen kohtuullisuuteen.
Jokin aika sitten julkaisin
tässä blogissani merkinnän Jumalan veljestä. Tässä oli kyse alun perin humoristisesta
ajatuksesta, että joskus Jumalalla on niin kiire, että hänen veljensä
joutuu vastaamaan hänen puolestaan joihinkin rukouksiin. Itse sanoin
kirjoituksessani, että tämä voi selittää jotakin.
Merkintää
kirjoittaessani mieleeni juontui muistikuva, että suorastaan
vuosikymmeniä sitten, kun olin melko nuori, olin keksinyt itse ajatuksen
siitä, että Jumalan (ja luonnonlakien) lisäksi maailmantapahtumista
vallitsee tekijä X, jolla minä tarkoitin suurta tuntematonta tekijää.
Mainitsinkin tekijä X:n tuossa kirjoituksessani toisena nimenä Jumalan
veljelle.
Olen tässä viime viikot naureskellut tällä ajatukselle tekijä X:stä, koska se kuulostaa minusta melko järkevälle jopa.
Jos jumalia on useampia, ovatko ne yhtä mahtavia? Polyteistisissä uskonnoissa jumalilla on yleensä omat rankkauksensa, mutta jos jokaisella kansalla on omat jumalansa, mitkä niistä ovat oikeita ja todellisia, vai ovatko kaikki?
VastaaPoistaAntiikin kreikkalaiset eivät tuntuneet tällä aspektilla rasittaneen uskonnonfilosofiaansa tarpeettomasti, mikä käy ilmi Apostolien tekojen 17. luvussa mainitusta tuntemattoman jumalan alttarista.
Kreikkalainen näkemys tuntuisi olleen, että kaikki jumalat ovat samanarvoisia, ja jokaiselle on suotavaa pystyttää alttarinsa. Jos joku kaukainen matkustavainen ei jumalansa alttaria löytäisikään, voi hän suorittaa palveluksensa tuntemattoman jumalan alttarilla.
Käytänöllinen ja melkomoisen suvaitsevainen suhtautumistapa uskontoon.
No joo kyllä. "Tuntemattomalle jumalalle" on hieno keksintö.
PoistaAika hyvää ja monipuolista teologista pohdintaa
VastaaPoistaKiitos.
Poista