keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Minä, uusi perussuomalainen

Olen sittemmin liittynyt Perussuomalaisten jäseneksi.

Tämä blogimerkintäni sisältää aika paljon porua, sekä juttua omasta historiastani. Suhtaudu.

Olin vuosia Muutospuolueen uskollinen jäsen. Muutos on lähes kymmenen vuotta vanha tuoreehko puolue, joka kannattaa suomalaisten etua, suoraa demokratiaa täydentämään edustuksellista demokratiaa ja sananvapautta. Puolue antaa jäsenilleen muissa kysymyksissä vapaat kädet.

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Muutos ei saanut taaskaan yhtään ehdokasta läpi eduskuntaan, joten puolue putosi puoluerekisteristä. Ja koska vuoden 2017 kunnallisvaalien ehdokasasetteluiden aikaan puolue ei ollut vielä saanut kerättyä kokoon vaadittavia 5000 kannattajakorttia päästäkseen takaisin puoluerekisteriin, se ei kyennyt asettamaan niihin ehdokkaita.

Äänestin sitten kunnallisvaaleissa erästä Persujen ehdokasta, jonka tiesin vanhastaan. Jälkikäteen ajatellen hänen äänestämisensä oli ollut virhe. Ensinnäkin siksi, että hänellä oli eräs inhottava mielipide, jota en kunnioittanut. En vain ollut vaalien aikaan muistanut asiaa. Ja toiseksi, Timo Soini oli vielä puolueen puikoissa niihin aikoihin.

Mutta käytännössä Persut oli silti ollut etnisten suomalaisten etua suhteellisen paljon ajavana puolueena viimeinen, paras toivomme.

Vuoden 2017 kesäkuussa pidettiin Perussuomalaisten puoluekokous. Joidenkin yllätykseksi, minunkin, vanha saatana, jota suuresti arvostan, nimittäin Jussi Halla-aho, tuli valituksi puolueen uudeksi puheenjohtajaksi kammottavan kauan pallilla olleen Timo Soinin jälkeen, joka oli ollut joka tapauksessa luopumassa paikasta.

Halliksen kirjoitteluita ja poliittista uraa seuranneena piristyin aluksi, kun mies tuli nyt hyvään virkaan valituksi. En ollut osannut ajatellakaan, että puolueen jäsenistä näin merkittävä osa haluaisi pallille henkilön, joka oli ilmoittanut pysyvänsä edelleen europarlamentissa, vaikka tulisi valituksi puolueensa puheenjohtajaksi.

Ei kestänyt kuitenkaan montaa päivää, kun tuli kuvaannollisesti pommi. Timo Soini ja tämän hanskankarit olivat päättäneet hajottaa puolueen. Ja Soini oli vasta vähän aikaisemmin lausunut julkisesti, että hän ei ole Juudas, joka pettää puolueensa. Merkittävä osa Perussuomalaisten kansanedustajista sekä kaikki puolueen hallituksessa olevat jäsenet lähtivät puolueestaan.

Tämä herätti minussa suurta vihastusta, ja olen sitä laajalti pitänyt huonona siirtona. Mutta pitemmällä tähtäimellä ajatellen Juudakset tekivät ehkä jotain hyvääkin. Nyt Perussuomalaiset ainakin on vankasti etnisten suomalaisten etua ajattelevien ihmisten käsissä.

Alun perin uusi eduskuntaryhmä hallituksen jäsenineen nimitti itseään Uudeksi vaihtoehdoksi. Lopulliseksi ryhmittymän nimeksi tuli kuitenkin Sininen tulevaisuus, lyhyesti sanottuna Siniset.

Olen miettinyt, että johtuiko juudastaminen siitä, että lähtijät tosissaan uskoivat vanhamedian taruun Halliksesta rasistina ja fasistina. Vai onko tärkein syy siinä, että nämä ihmiset halusivat pedata itselleen yhteistyökuvioita tulevaisuudenkin politiikassa, kun "kunnon ihmiset" eduskunnassa ja hallituksessa olivat ilmoittaneet, että he eivät hyväksy yhteistyötä Halla-ahon johtamien Perussuomalaisten kanssa?

Joka tapauksessa lähtijät pelasivat vanhojen pelureiden Kokoomuksen ja Keskustan pussiin. Jos oletettaisiin näiden puolueiden tapaan, että jos Perussuomalaisten ja Sinisten yhteenlaskettu äänimäärä seuraavissa eduskuntavaaleissa olisi sama kuin se, mitä Perussuomalaiset oli saanut edellisissä eduskuntavaaleissa, niin suomalainen surullisenkuuluisa vaalimatematiikka D'Hondtin vaalitapoineen toisi puolueille yhteenlaskettuna paikkatappion. Ellei sitten Siniset selvästi saa jotain alle prosentin luokkaa olevaa kannatusta.

Hallitus viestitti, että se ei voi tehdä yhteistyötä Jussi Halla-ahon johtamien Perussuomalaisten kanssa. Mutta eivät Keskusta ja Kokoomus olleet aikoneet aikaisemminkaan noudattaa Perussuomalaisten kanssa sovittua hallitusohjelmaa. Hallitusohjelman noudattaminen oli ollut Jussi Halla-ahon ainoa ehto hallitusyhteistyön jatkamiselle Keskustan ja Kokoomuksen kanssa.

Siniset ministerit jatkoivat Perussuomalaisten mandaatilla hallituksessa noin vain. Ei äänestetty eduskunnassa hallituksen luottamuksesta eikä vaivattu tasavallan presidenttiäkään asialla.

Kuukausia myöhemmin eräs Sinisten kansanedustaja päätti loikata Kokoomukseen. Siitä nousi Sinisissä suuri poru, ja puhuttiin Juudaksesta. Vaikka ei minusta yhden puolueryhmittymän kansanedustajan loikkaaminen toisen puolueen eduskuntaryhmään ole läheskään yhtä paha asia kuin oman puolueen tuhoamisen yrittäminen. Tai näin siis on normaalilla logiikalla. Ainakin minun mielestäni.

Jussi Halla-aho on sanonut, että Perussuomalaisten jäsenten ei pitäisi enää riidellä Sinisten kanssa, koska se sataa vain ei-kansallismielisten hyödyksi. Olen samaa mieltä, mutta en voinut olla läpi käymättä asiaa läpi tässä vielä kerran. Tämän jälkeen yritän pitää pääni suurin piirtein kiinni asiasta.

No, onko sitten muita syitä sille, miksi liityin Perussuomalaisten jäseneksi? On. Jätin Muutoksen ja liityin Perussuomalaisiin siksi, että rupesin olemaan jo lopullisen kyllästynyt siihen, ettei Muutos saa ainuttakaan ehdokasta läpi eduskuntavaaleissa. Toki Muutoksella oli ollut vähän aikaa kansanedustajanaan James Hirvisaari, mutta tämä johtui vain siitä, että mies oli erotettu Perussuomalaisista kesken edustajakauden, ja mies tarvitsi uuden puolueen.

Aion kunnioittaa Perussuomalaisten perusaatteita, ja lupaan myös yrittää olla vahingoittamatta puoluetta.

Omatuntoni on minulle kuitenkin kaikkein korkein auktoriteetti, ja tulee olemaan vastaisuudessakin.

Perussuomalaiset ei muuten ole nykyään enää niin äärettömän vanhoillinen kuin ennen, kun siitä on liuennut pois vanhoillisempia aineksia, mukaan lukien katolinen Timo Soini, ja puikoissa istuu nykyään uskonnoton Jussi Halla-aho, joka kylläkin on nk. kulttuurikristitty eli ihminen, joka kunnioittaa kristinuskoa länsimaisen ja suomalaisen kulttuurin merkittävänä osana.

PS. Olen liittynyt muuten ihmiskasvoista nationalismia kannattavaan Suomen Sisuunkin.

...

PS. 7.4.2022: Olen sittemmin eronnut kummastakin järjestöstä, ja parista muustakin, keskittyäkseni ydinosaamisalueisiini.

4 kommenttia:

  1. Ellen vallan väärin muista, Muutoksen perustamisen yhteydessä Halla-aho kiitti hänen eteensä nähdystä vaivasta, mutta siitä huolimatta pyysi maahanmuuttokriittistä liikettämme keskittämään voimansa Perussuomalaiseen puolueeseen, jonka puutteista hän on erittäin tietoinen mutta joka silti on Suomen ainoa vakavasti otettava poliittinen voima, joka on asettunut vastustamaan tuhoisaa maahanmuuttopolitiikkaa.

    Eipä asianlaita ole tuosta muuksi muuttunut, paitsi sen verran että puolue on nyt enemmän sitä, mitä siitä toivottiin mutta ei saatu, kitos Soinin.

    Juudastelijoiden motiiveista olisi mielestäni nostettava esiin vielä sekin valemedian vaikutus, että ainakin osa heistä alkoi ilmeisesti uskoa valemedian suitsutukseen Soinia kohtaan:

    häntähän alettiin Jytkystä alkaen silittää myötäkarvaan kehuen taitavaksi puoluejohtajaksi, joka luotsaa puoluettaan menestykseen ja jonka kanssa voi tehdä yhteistyötä, jos hän vain tajuaa heittää sen hullun Hullu-uhon hulluine uhoineen mäkeen.

    En usko, että Soini itse olisi langennut tähän hybrikseen; kyllä hän todennäköisesti on koko ajan ollut tuskallisen tietoinen sitä, kuka Jytkyn ja Jatkojytkyn teki.

    Liian moni uuvateista taisi kuitenkin olla alkanut uskoa Soinin tehneen ne hassuilla sutkautuksillaan, ja Perussuomalaisten kannatuksen siirtyvän Soinin mukana uudelle puolueelle.
    Sitäkin julmempi oli sitten Todellisuuden isku vasten kasvoja, kun Perussuomalaisten kannnatus pysyi ennallaan, eikä soinilaisten kannatuksesta voinut edes puhua.

    Alkuun Jussi mainitsi joidenkin uuvattien saavan tulla takaisin - ei kuitenkaan kaikkien. Tässä jokin aikaa sitten hän tarkensi, että ainoa uuvatti jonka hän olisi valmis hyväksymään takaisin ilman muuta on hänen etunimikaimansa Niinistö.

    Mikä oli J. Niinistön vastaus? Alkaa solvata JUssi H-a:ta entisen puolueensa pilaajaksi, eikä hänellä olisi mitään haluja palata tuollaiseen likapesään.

    Että se siitä.
    Seuraavissa eduskuntavaaleissa ainoastaan Soini voi luottaa pääsevänsä uuvattien riveistä sisään - mikäli edes on enää yrittämässä. Olin tosin odottanut hänen siirtyvän eläkevirkansa jo tähän mennessä, mutta vielä on kesää jäljellä.
    Muut uuvattiministerit todennäköisesti vaihtavat puoluetta. Uuuvattien rivikansanedustajia käy melkein sääliksi.
    Heidän poliittinen tiensä taitaa olla loppuun kuljettu, ellei joku heitä armosta huoli miinanpolkijoiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäpä tässä sanoa.

      En muistanut oikein, että mitä J. Niinistö oli lausunut Halliksen kädenojennukseen. Yllättävän vähän seuraan maailman menoa ottaen huomioon tietyn poliittisen aktiivisuuteni.

      Uppoava laiva on uuvattien tykönä.

      Minä taas söin torstaina jälkiruoaksi sen verran mainiota vadelmarahkajuttua, että sielu lehati Jumalan tluo, eikä meinannut tulla sieltä takaisin.

      Poista
  2. Miten Halla-Ahon konservatiivinen talouspoliittinen ajattelu ajaa teidän melkö köyhien etnisten suomalaisten asiaa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä sitä tunne. Olen huono perussuomalainen. Joten vastaus on: Otetaan käyttöön suora demokratia täydentämään edustuksellista demokratiaa, jotta voidaan kävellä tarvittaessa poliitikkojen yli.

      Lisäksi on vieläkin kovin kuuma. Mutta tämä päällä oleva tietokonekin lämmittää huoneistoa.

      Poista