tiistai 29. elokuuta 2017

Yle on saavuttanut Areenassaan jotain suurta!: HTML 5:n. Kähä hähä!

Yle on varsinainen propagandatuutti, mutta sen anteihin kuuluu myös tolkullista ohjelmaa jonkin verran. Siksi käytän varsin paljon yhtiön videopalvelua Yle Areenaa. Katselen sieltä elokuvia ja tv-sarjoja sekä myös tieteeseen ja historiaan liittyviä asiaohjelmia.

Joitakin päiviä sitten olin huomannut, että ihan tavalliset ohjelmat Ylen Areenassa toimivat ilman Adobe Flash -kilkettä. Flash on alun perin Macromedian kehittämä videoittentoistoprotokolla, joka on sittemmin tullut tunnetuksi tietoturva-aukoistaan. Aikoinaan se kuitenkin oli tuonut videot internetinkäyttäjien ulottuville. Youtubessakin aikoinaan se oli ollut ihan välttämätön tarvike.

Viime aikoina on ollut olemassa HTML5 -niminen nettisivukoodistandardi, joka kaiken muun ohella sisältää itsessään tuen videoille (ja Tivi-lehden lähes kuusi vuotta vanhasta uutisesta pääset lukemaan selvällä suomella sen, mistä siinä on kyse). Tämän ansiosta ei ole enää sisällöntuottajille ja videoittennäyttöpalveluille ollut välttämätöntä käyttää Flashiä tai muuta kolmannen osapuolen kilkettä saadakseen videoita näkymään ihmisille.

Jos ketään kiinnostaa, niin olen tehnyt omat nettisivuni [linkki ei enää toimi, koska sivustoni on häipynyt bittien taivaaseen] varhaisemman HTML4-standardin mukaisiksi. [Ja sivustoni nykyinen olinpaikka on täällä.]

Sanon tuossa "nettisivukoodistandardi", mutta voin ilmaista asian paremminkin. HTML on pohjimmiltaan nettisivun rakenteen kuvauskieli. Siihen voidaan kuitenkin upottaa kaikkea muutakin toiminnallista juttua.

Joitakin päiviä sitten huomasin yhtäkkiä, noin vain, surffaillessani interwebissä Mozilla Firefox -selaimella, että Ylen Areenassa toimivat videot ilman Flashiä. Olin ihmeissäni, ja samalla kovin tyytyväinen.

Katsoin interwebistä ja sain selville, että HTML5:ttä oli alettu ajaa sisään palvelussa kuluvan vuoden tammikuussa. Ja kesäkuun 28. päivänä Ylen sivuilla oli julkaistu uudin, jonka mukaan HTML5 toimii nykyään kaikkialla muuallakin palvelussa kuin vain suorissa lähetyksissä ja lyhyissä videonpätkissä.

Jestas!

Olin aikaisemmin ottanut Flashin pois käytöstä Linuxini (linkin takana kolme ja puoli vuotta vanha blogimerkintäni) Firefoxissa ja siirtänyt videoittenkatsomisen kokonaisuudessaan Google Chromelle, koska sillä Flash-videot näyttivät pyörivän sutjakammin. Nyt olen taas ruvennut katsomaan Areenan sisältöjä Firefoxilla, sillä HTML5 näköjään takaa, että videot toimivat mukavan juohevasti myös minun tietokoneessani nyt ja aina. Selaimesta riippumatta, kunhan selain vain on toiminnoiltaan moderni (esim. on olemassa myös vain tekstiä näyttämään suostuvia internetselaimia).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti