perjantai 30. joulukuuta 2016

Tulisiko uusnatsismi kieltää?

Täällä, täällä ja täällä käsitellään Ylen sivuilla kysymystä uusnatsistisen Suomen vastarintaliikkeen kieltämisestä.

Suomen vastarintaliike on osa Ruotsista johdettua Pohjoismaista vastarintaliikettä, jonka kiinteäksi osaksi liikkeen suomalainen osa on itsensä viime aikoina brändännyt. Liike kannattaa pohjoismaisen (uus)natsivaltion perustamista, demokratian ja oikeusvaltion lakkauttamista, juutalaisten ja mustalaisten kaasuttamista ja toisinajattelun kieltämistä. Tietääkseni. Jälkimmäinen kohta on toki suomalaisten hyvienkin ihmisten intresseissä. Ja Israelin vastaisuus.

Poliisihallitus oli tiedottanut jokin aika sitten, että se nostaa kanteen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen lakkauttamiseksi. Se on arvioinut asiaa syyskuusta lähtien. Kanteen käsittely alkaa todennäköisesti ylihuomenna alkavan vuoden 2017 alkupuolella.

Itsehän olen juuri esittänyt, että sosioekonomisten tekijöiden parantaminen uusnatsien elämässä ja uusnatseihin kohdistuvan vihapuheen kieltäminen heikentäisivät näiden halua radikalisoitua. Mutta poliisihallitus on tästä asiasta ilmeisesti eri mieltä.

Alle olen koonnut kaikki ko. uutisartikkeleiden mukaan olennaiset perusteet liikkeen kieltämiselle:

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen on siis esittänyt seuraavia perusteluita:
  • vähintäänkin yhdistyksen sateenvarjon alla tehdyt väkivaltarikokset ovat yksi elementti sen tueksi, että järjestön toiminta on lainvastaista
  • Sitten jos tutkii heidän ohjelmajulistuksiaan tai asiakirjoja, joita on saatavilla, niin pyritään kuitenkin lainvastaiseen yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseen
  • Jos joku yhdistys toimii meidän arviomme mukaan lainvastaisesti ja sen toimintaan ei puututa, niin mikä yhteiskunnallinen signaali se on
  • Väkivaltaisten ja avoimen rasististen järjestöjen toiminnalle ei pidä antaa sijaa suomalaisessa yhteiskunnassa
Vastarintaliikkeen Suomen osastohan ei ole rekisteröitynyt yhdistykseksi. Mutta järjestön kieltäminen rajoittaisi kuitenkin sen jäsenten mahdollisuutta järjestää mielenosoituksia ja muuta toimintaa järjestön tunnusten alla. Toisin kuin ao. uutisartikkelissa väitetään, niin nettisivujen pyörittämistä se ei estäisi, sillä sivut on helppo perustaa johonkin yhdysvaltalaiseen palveluun. Ja sivujen ylläpitäjä voi näyttäytyä anonyymina suomalaisiin viranomaisiin päin, ja luultavasti Yhdysvaltain viranomaiset eivät korvaansa lotkauta Suomen poliisin järjestön nettisivujen ylläpitäjää koskeville tietopyynnöille.

Pohjimmiltani olen suvaitsematon ihminen, joka ei halua suvaita suvaitsemattomia. Siksi poliisiylijohtaja Kolehmaisen perustelu "väkivaltaisten ja avoimen rasististen järjestöjen toiminnalle ei pidä antaa sijaa suomalaisessa yhteiskunnassa" kolahtaa minuun täysillä. Joten periaatteessa näytän omasta puolestani vihreää valoa kieltohankkeelle, vaikka julkinen valta ei korvaansa lotkauta minun mielipiteelleni asiassa, koska olen paha ihminen.

3 kommenttia:

  1. Kieltää uusnatsismi? Haluavatko ne riemuidiootit todellakin lahjoittaa noin paljon ilmaista ja hyvää tunteisiin vetoavaa mainontaa mikroskooppisen pienelle hörhöporukalle?

    Tietenkin. Kunhan Suomessakin saadaan YLEn hyvällä mainostuksella luotua laiton uusnatsipuolue, siitä heltiää loputon määrä kohujuttuja, juuri sellaisia joita YLEn toimittajat rakastavat (vrt. natsidokumenttien määrä). Todella inhottava keino lisätä katsoja/lukijamääriä, minun mielestäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Itsekin epäilen, ovatko hankkeen vaikutukset pelkästään toivottuja.

      Poista
    2. Tuskin, mutta eihän heitä koske se, mitä kansan keskuudessa tapahtuu. He asuvat turvallisen välimatkan päässä ongelmalähiöistä ja ajavat Audeillaan niiden ohi natsien ja muiden rasistien pahuutta manaten. Hehän tietävät totuuden: kaikki väkivalta niissä lähiöissä on rasistien maahanmuuttajiin kohdistamaa. Tämä totuus ei pala autogrillissäkään.

      Poista