perjantai 9. joulukuuta 2016

Huuhaa-palkinnon sai Herran vuonna 2016 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän kansanopisto

Skepsis on yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää kriittistä ajattelua sekä tieteeseen ja järkeen perustuvaa käsitystä maailmasta. Yhdistys on myöntänyt vuodesta 1989 alkaen vuosittain Huuhaa-palkinnon taholle, joka on kunnostautunut pseudotieteen aseman vakiinnuttamisessa.

Toissa päivänä Skepsis myönsi palkinnon Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän kansanopistolle selvästi pseudotieteellisten kurssien sisällyttämisestä ohjelmistoonsa.

Yhdistys lausuu palkinnon perusteluissaan, että koulutuksen on perustuttava tieteellisesti pätevään tietoon, eikä sen tasoa tulisi madaltaa näennäistieteellisillä ja ihmisten todellisuudentajua hämärtävillä opeilla.

Skepsis toteaa kansanopiston kurssitarjonnasta löytyvän muun muassa reiki-diplomihoitajaksi kouluttautumista, Horstmann-tekniikan peruskurssi, homeopaattista ensiapua sekä kiinalaisen lääketieteen perusteita.

Tämänvuotisen palkinnon myöntämistä koskevan yhdistyksen koko tekstin pääset lukemaan täältä. Kaikkien vuosien Huuhaa-palkinnoista pääset lukemaan täältä.

Olen itse arvostanut jo pitkään Skepsiksen täysipäistä työtä selväpäisen ajattelun puolesta ja pseudotieteellistä ajattelua ja kaikkea huuhaan tarjontaa vastaan. Avoin mieli on hyvä asia, mutta sen ei pidä olla niin avoin, että aivot putoavat.

Vastapainoksi Huuhaa-palkinnolle vuonna 1995 oli perustettu myöskin vuosittain jaettava Sokrates-palkinto, joka voidaan antaa tunnustuksena Skepsiksen toimenkuvaan kuuluvien asioiden ja sokraattisen rationaalisen ajattelun edistämisestä."Sokraattinen" viittaa tässä kreikkalaiseen filosofiin Sokrateehen, jonka ajatteluun kuului tieteellisen oloinen ihmettely.

4 kommenttia:

  1. Tätä bloggausta lukiessani muistini pohjamudista nousi heti sana "leikinohjaaja", joka taisi olla ihan ammattinimike. Googletinpa siis, ja mm. Turun kristillisessä opistossa todellakin voi suorittaa 180 opintopisteen laajuisen lapsi- ja perhetyön perustutkinnon, joka pätevöittää mm. leikinohjaajaksi.

    Eikö näihin Keski-Pohjanmaan opistojuttuihin pitäisi suhtautua samalla tavalla: eiväthän ne Turun kristillisen opiston leikinohjaajatyttöjen hupsuttelut lapsukaisten kanssa ole sen enempää todellisia, mutta ei niitä kukaan sano huuhaaksi.

    Sillä eihän tuolla Keski-Pohjanmaalla tietenkään opeteta homeopatiaa ja vastaavia oikeina hoitomenetelminä? Sehän olisi vähintään edesvastuutonta ja pahimmillaan rikollista, johon olisi puututtava kovemmilla kourilla kuin epäpalkinnoilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti siellä opetetaan niitä oikeina hoitomenetelminä. Palkinnon perusteluissa lukee sekin, että siellä opetetaan myös "koululääketieteen perusteita", eli ne muut esitetään samanarvoisina.

      Juu, kyllä huuhaahoitoja pitäisi opettaa joko luultavasti toimimattomina tai jopa vahingollisina hoitoina, taikka sitten pelkkänä viihteenä.

      Skepsis vastustaa pseudotieteitä, mutta uskontoja vain silloin, kun niiden nimissä esitetään sellaisia väitteitä, jotka voidaan selkeästi todeta virheellisiksi.

      Poista
  2. Piti täsmentämäni, ettei tuo lapsi- ja perhetyön perustutkinnon pätevöittämä leikinohjaajan ammatin toimenkuva liity kristillisyyteen: Turun kristillinen opisto tuli vain vastaan ensimmäisten joukossa, tutkinto lienee samansisältöinen kuin muissa vastaavantasoisissa oppilaitoksissa.

    Lisäksi lapsukaisten leikittäminen on arvokasta toimintaa positiivisilla uskonnollisilla aineksillakin (lue kristillisyys) höystettynä, kun taas homeopatian opettaminen todellisena hoitomuotona on verrattavissa vaikkapa siihen, että nuoria neitosia opetettaisiin torjumaan raiskaaja näyttämällä kämmentä ja heiluttelemalla käsilaukkua.

    VastaaPoista