Ihmisen ero apinasta

Jokunen miljoona vuotta sitten esi-isissämme tapahtui muutoksia, joiden perusteella voimme sanoa, että pikku hiljaa apinoista tuli ihmisiä.

Melko yleisesti ajatellaan, että jotkut etelänapinoiden eli Australopithecusten lajeista olivat ihmisen esi-isiä. Ihmissuvun läheinen esi-isä on voinut olla afarineteläapina eli Australopithecus afarensis. Se eli 3,9-3 miljoonaa vuotta sitten. Ihmisen Homo-sukuun lasketaan jo kuuluvaksi 2,5-1,8 miljoonaa vuotta sitten elänyt käteväihminen eli Homo habilis.

Muutos apinasta ihmiseksi ei tietenkään tapahtunut äkillisesti eli niin, että vanhemmat olisivat olleet apinoita ja heidän lapsensa ihmissukua. Eikä muutos tapahtunut sadan vuoden aikana, vaan se tapahtui hyvin vähitellen. Kun puhutaan sukupuuttoon kuolleista ajallisesti toisiaan seuranneista lajeista, niin on vain ihmisen luokittelutarpeen ja järjestyksen vuoksi kätevää, että paleontologi sanoo, että tämä kallo on peräisin etelänapinalta ja tämä toinen homo-sukuun kuuluvalta. Koska muuten fossiileista olisi vaikea puhua.

Ihmisen kehityslinja ja simpansseihin ja bonoboihin vievä kehityslinja erosivat toisistaan noin seitsemän miljoonaa vuotta sitten. On mahdollista, että tämä yhteinen esi-isä käveli jo kahdella jalalla.

Joka tapauksessa afarineteläapina teki niin. Sillä oli pitkät, käyrät sormet ja vahvat, pitkät käsivarret, joiden avulla se kykeni kiipeilemään puissa, mutta se kykeni taittamaan matkoja myös kahdella jalalla kävellen. Ei tosin yhtä sujuvasti ja sulavasti kuin ihminen. Voimme olettaa, että puissa se joka tapauksessa vähintään nukkui, koska siellä se sai olla suhteellisen turvassa pedoilta.

Koska se käveli kahdella jalalla, sen kädet olivat vapaita kanniskelemaan tavaroita ja tekemään niillä kaikkea tarpeellista työtä.

Voimme olettaa, että jo afarineteläapinanaaraalta puuttui kiima-aika. Uroksen oli kätevä kantaa käsillään ruokatarpeita naaraalle ja lapsille. Kiima-ajan puuttumisesta johtui se, että uroksen kannatti tuoda jatkuvasti ruokaa naaraalle.

Afarineteläapina oli nykyihmiseen verrattuna kuitenkin varsin vähä-älyinen. Voimme olettaa, että se oli suurin piirtein yhtä älykäs kuin nykyinen simpanssi ja bonobo.

Jossain vaiheessa kehittyi sitten otus, joka muistutti enemmän ihmistä. Sillä oli urheilijan ruumiinrakenne, mukaan lukien vyötärö, ja se kykeni kävelemään, jopa juoksemaan pitkiä matkoja saaliin perässä. Kovin pätevä puissaliikkuja se ei enää ollut. Sillä oli lyhyemmät kädet ja sormet eivät olleet enää käyriä. Voimme olettaa, että tässä vaiheessa karvoitus väheni. Otus menetti turkkinsa, koska kyky liikkua pitkiä matkoja tehokkaasti vaati sitä, että ylimääräinen lämpö hikoiltiin pois.

Hänen aivojensa tilavuus kasvoi ja sitä myöten myös älykkyytensä. Hänelle kehittyi pikku hiljaa kielikyky. Ja laulukyky. Käteväihmisen jälkeen ja jossain määrin samanaikaisesti sen kanssa maailmaa asutti pitkään pystyihminen, Homo erectus. Se eli 1,9 milj. - 50.000 vuotta sitten. Jotkut erottavat sen useammaksi eri lajiksi.

Ainakin pystyihmisen myöhempien versioitten on täytynyt osata jossain määrin viestiä puhumalla, koska sen tiedetään kyenneen taittamaan merimatkoja, joka on ponnistus, joka ei ehkä luultavasti hyvin onnistu ilman puhekykyä. Pystyihminen oli luultavasti ensimmäinen ihmislaji, joka levisi Afrikan ulkopuolelle.

Pystyihmistä seurasi heidelberginihminen eli Homo heidelbergensis. Sillä saattoi jo olla jonkinlainen alkeellinen uskonnon taju, ja melko varmasti sillä oli kyky käyttää hyväkseen tulta. Heidelberginihmisestä kehittyi Euroopassa ja Lähi-Idässä neandertalinihminen. Afrikassa siitä kehittyi n. 200.000 vuotta sitten nykyihminen Homo sapiens, joka opittuaan vaatteitten neulomisen taidon levisi Afrikan ulkopuolellekin lopulta joitakin kymmeniä tuhansia vuosia sitten.

On sanottu, että ihmislaji oli kokenut vasta suhteellisen vähän aikaa eli kymmeniä tuhansia vuosia sitten pullonkaulailmiön, eli lajimme koko yksilömäärä oli romahtanut ehkä vain kahteensataan yksilöön. Ajattelen, että "pullonkaula" lisäsi entisestään ihmisen henkisiä kykyjä. Toisin sanoen siitä syntynyt uusi ihminen olisi ollut älykkäämpi kuin anatomisesti täysin samanlainen lajitoveri 200.000 vuotta sitten.

Olen muuten sitä mieltä, että niin ihmisen, simpanssin ja bonobon yhteisellä esi-isällä kuin myös afarineteläapinalla oli jonkintasoinen itsetietoisuus eli kyky erottaa itsensä ja oma minänsä ajatuksellisesti ympäröivästä maailmasta.

Minusta olen tässä luetellut loistavan kokoelman piirteitä, joiden avulla voi erottaa apinan ihmisestä ja ihmisen apinasta:

• urheilijan ruumiinrakenne ja kyky liikkua sujuvasti kahdella jalalla maan pinnalla paikasta toiseen
• kiima-ajan puuttuminen naaraalta
• turkin puuttuminen ja kyky hikoilla runsaasti
• suhteellinen älykkyys eli pitää olla älykkäämpi kuin simpanssi tai bonobo
• puhekyky ja tässä haluan mainita myös laulukyvyn, koska luultavasti ne ovat kulkeneet ihmisen kehityksessä käsi kädessä
• kyky uskontoon

Tästä voimme nähdä, että jo afarineteläapinalla oli osa näistä piirteistä, mutta suuremmassa mitassa koko paletti on vain nykyihmisellä. Nykyihminen toki kykenee lisäksi myös välittämään runsaasti tietoa sukupolvelta toiselle luku- ja kirjoitustaidon avulla, mutta se on varsin uusi taito. Kaikkein uusin ihmishengen taito on tiede.

PS Aiheeseen liittyen voit niin halutessasi käydä lukemassa kirja-arvosteluni etologi Richard Dawkinsin kirjasta 'Maailman hienoin esitys – evoluution todisteet'.