keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Kohtelen joskus koiria paremmin kuin ihmisiä

Kollegani tuli lauantaina käymään. Hänellä oli tällä kertaa mukanaan sisarensa koira. Olin tavannut tämän kerran aikaisemminkin.

Olen ihminen joka ei erityisemmin pidä siivoamisesta. Siisteydestä kyllä olen pitänyt, mutta sen aikaansaaminen on käytännössä vaatinut sen, että joku siivoaa kämpässäni puolestani tai patistaa minut melkein väkipakolla siivoamaan.

Nyt kuitenkin, kun tiesin koiran olevan tulossa seuraavana päivänä käymään, imuroin kämppäni perjantaina. Tosin imuroiminen jäi kesken, koska hieno pölypussiton imurini rupesi pitämään kesken kaiken pelottavaa ääntä. Sen sijaan, että olisin tarkistanut, onko imurin letkupuolessa kenties tukos irrottamalla sen muusta imurista ja katsomalla sitten, että pitääkö laite vielä pahaa ääntä, minä purin sen niin perusteellisesti kuin ilman työkaluja voi vain suinkin tehdä. En löytänyt laitteesta mitään huomionarvoista. Minulta meni kuitenkin pitkä aika siihen, kun yritin pähkäillä, että miten imurin saa takaisin kasaan.

Loput lattian putsauksesta hoidin vanhalla kunnon harja ja rikkalapio -kokonaisuudella.

Ihmisvieraitten tulo käymään ei saa minua imuroimaan lattioitani. Kohtelen joskus koiria paremmin kuin ihmisiä, mutta minä olenkin niin kovin eläinrakas. En halunnut koiravieraani aivastelevan enkä halunnut laajojen pölymassojen tarttuvan hänen turkkiinsa.

Olin aikoinaan ottanut hänestä kännykälläni kuviakin, mutta olin jossain määrin unohtanut, millainen jättiläinen on kyseessä. Se oli sutjakassa kunnossa, mutta painoa sillä täytyi olla jotakuinkin 60 kiloa. Siitä tulee mieleeni Spartacuksen ja tämän orjakapinallisten luokse vapauteen paenneitten paimenorjien mukanaan tuomat vasikan kokoiset koirat. Vuonna 2009 kuollut oma koirani Elmeri Kärnä painoi pahimmillaankin vain 20 kiloa (enemmän koirakuvia löydät koirakuvagalleriastani).

Letkupuolen tarkistaminen on vielä tekemättä.

...
PS 12.11.2015: Piti mainita vielä paimenorjien koiratkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti