lauantai 24. toukokuuta 2014

Hieman eurovaalien aikaista mediakatsausta

Pientä mediakatsausta näin eurovaalien aikaan. Pahan ja pimeyden tekoja tekevän Hommaforum-keskustelupalstan etusivulta olin löytänyt linkin uutisartikkeliin, jossa käsiteltiin Yleisradion häröpäitä.

Yle oli nimittäin käsitellyt englanninkielisessä uutisessaan kansanliikkeenomaista ja kansallisliberaalia puoluetta Muutos 2011:tta hieman samaan tapaan kuin natseilla ja marxistileninisteilla on ollut tapana käsitellä "tiedotuksessaan" toisinajattelijoita. Eli kaikkea muuta kuin liberaalisti ja journalismin pelisääntöjä kunnioittaen.

Kun ei ole järkeä annettu, niin voiko paljoa vaatiakaan. Kuitenkin on epäselvää, että kannattaisiko ammattitaidottomien fanaatikkojen Yleä tukea ollenkaan julkisin varoin.

Seuraavassa kaksi politiikkaan jollakin lailla liittyvää linkkiä:

Helena Eronen: Mikä se liittovaltio on?

Jani Korhonen yksisilmäisyydestä: Reija Härkösen poistama kommentti ja keskustelun jatkamisyritys

PS:

Lopuksi tarjoan vielä joukon linkkejä joihinkin tämän blogini enemmän tai vähemmän yhteiskunnalliseen elämään liittyviin merkintöihini. Oi, katso:

Helena Eronen ja hihamerkkikausti

Jussi Halla-aho, pahuuden lähettiläs

Jutustelua Hommaforumista

Hommaforum vai homofoorumi?

Maiskuttelen Hommaforumilla (runo)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti