keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Suvivirren esittämisestä

Suvivirsi ("Jo joutui armas aika") on siitä kaikelle kansalle tuttu, että virren kolme ensimmäistä säkeistöä (säkeistöjä on yhteensä kuusi) lauletaan Suomessa joka vuosi koulujen kevätjuhlissa.

Suomen kulttuurinen tausta on kristillinen. Mutta sellaisia ihmisiä, jotka perustavat suhteensa Jumalaan yksin Kristuksen sovitustyöhön, taitaa olla nykyään pieni vähemmistö. Jotkut ovat esittäneet, että koska Suvivirsi on uskonnollinen, niin sitä ei pitäisi pakottaa kuulemaan koulujen kevätjuhlissa sellaisia ihmisiä, jotka eivät asiaan usko. Jokainen voi laulaa hengellisehköjä lauluja kristillisissä tilaisuuksissa.

Suvivirren kolmessa ensimmäisessä säkeistössä ei kuitenkaan ole vahvasti uskonnollinen sävy. Sillä lailla yleisuskonnolliseksi niitä voisi ehkä luonnehtia, että mihin tahansa Jumalaan tai jumalaan uskovia tai yleensä jonkin jumalan olemassaoloa mahdollisena pitäviä tuskin niiden esittämisen pitäisi pahemmin loukata. Jos nyt päätettäisiin, että Suvivirttä ei koulujen päätösjuhlissa enää laulettaisi, niin pitäisi sitten pitää myös huoli siitä, että ei laulettaisi mitään muutakaan, mikä voisi mahdollisesti pahoittaa jonkun mielen.

2 kommenttia:

  1. suvivirsi on niin vanha traditio ja merkki koulukauden päätöksestä, että en siitä luopuisi. En osaa edes mieltää sitä peri uskonnolliseksi, jotenkin se on kesäloman aloituslaulu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta jos ihminen on kovasti kristinuskon tai yhteen Jumalaan uskomisen vastainen, niin sitten ymmärtää myös Suvivirren vastaisuuden.

      Poista