Uuvatit lopettavat toimintansa, kun taas Halla-aho edelleen porskuttaa

Olin pitkään luullut, että ennemmin tai myöhemmin Perussuomalaisten entinen kapinallisryhmä, joka Kokoomuksen ja Keskustan tukemana aikoinaan pyrki hajottamaan Perussuomalaiset, panisi hynttyyt yhteen Kristillisdemokraattien kanssa. Mutta tätä ei ole tapahtunut. Nyt sanotaankin uutimessa, että ryhmä on lopettelemassa toimintaansa.

Voiko parempaa uutista nykyään saadakaan (sen ohella, että Venäjä lopettelisi toimintaansa), kun ollaan jo puolustusliitto Naton jäseniäkin!

Vuonna 2017 Perussuomalaisten perustaja ja erittäin pitkäaikainen puheenjohtaja Timo Soini ajatteli vähän levähtää ja antaa johdon puolueessa vaihtua. Puoluejohtajan paikkaa pedattiin Sampo Terholle. Siltä varalta, että kaikista tärkeistä poliittisista kysymyksistä samaa mieltä olevien toimittajien ja kulttuuriväen jäsenten inhokki Jussi Halla-aho (ja sama Lingua Franca Novan kielellä) tulisi valituksi puheenjohtajaksi kesäkuun puoluekokouksessa, Soini kumppaneineen teki Juudakset. He tekivät sopimuksen silloisten hallituskumppaneiden Kokoomuksen ja Keskustan kanssa siitä, että "huonon" vaihtoehdon mahdollisesti voitettua Soini, Terho ja muut hajottavat Perussuomalaiset ja vetävät kaikki "kunnolliset" ihmiset"mukanaan uuteen eduskuntaryhmään ja puolueeseen, joka silloin perustettaisiin.

No, Halla-aho voitti puheenjohtajavaalin ja kapinoitsijat aloittivat työnsä. Kapinallisten uusi eduskuntaryhmä oli nimeltään Uusi vaihtoehto. Silloin puhuttiin uuvateista. Varsin pian ryhmittymä muutti nimensä Siniseksi vaihtoehdoksi ja lopulta myöhemmin sitten vielä Korjausliikkeeksi.

Kokoomukselle ja Keskustalle oli tärkeää paitsi syrjäyttää Halla-aho poliittisesta toiminnasta niin myöskin olla pitämättä kiinni Perussuomalaisten kanssa sovitusta hallitusohjelmasta siltä osin kuin siinä oli kyse Perussuomalaisten tavoitteista.

Nuo puolueet iskivät sikäli kirveensä kiveen, että Halla-aho jatkoi Perussuomalaisten puheenjohtajana ensimmäisen kautensa loppuun ihan muina miehinä. Hallis tosin jätti puheenjohtajakautensa yhteen. Hän ei ollut mikään Soini, joka istuu pallillaan vuosikymmenestä toiseen. Ja puolueen puheenjohtajuus voi olla hyvin raskasta, varsinkin Halla-ahon ollessa kyseessä. Hänhän oli ollut Suomen kulttuuri- ja poliittisen eliitin sylkykuppi melko monen vuoden ajan.

Ja Uuvatit eivät saaneet yhtä ainutta paikkaa vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.

9.2.2022 Halla-aho tuli valituksi eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi.

Eivätkä Uuvatit saavuttaneet paikkoja myöskään vuoden 2023 eduskuntavaaleissa. Perussuomalaiset sen sijaan on kaksissa vaaleissa saanut nyt rutkasti sekä ääniä että paikkoja eduskunnassa.

Mutta Halla-aho sen kuin porskuttaa.

Uuvattien Perussuomalaisten vastainen projekti on ollut yksi suomalaisen poliittisen historian näyttävimmistä itsemurhista. Vain Perussuomalaisten eduskuntaryhmä oli hajonnut vuonna 2017. Uuvattien ministerien mukana seurasi uuteen puolueeseen Perussuomalaisista vain pieni sirpale. Myöskään kannatus ei siirtynyt entisen Perussuomalaisten ministeriryhmän mukana.

Osa kaiken nationalismin vastustajista, jotka vastustavat myös sitä nationalismia, joka teki Suomesta itsenäisen vuosina 1917 ja 1918, on viime aikoina vähentänyt Halla-ahon ja suomalaisten nationalistien demonisointia. Tämä johtuu siitä, että Venäjä ja hänen Putininsa olivat 24.2.2022 laajentaneet vuonna 2014 Ukrainaa ja ukrainalaisia vastaan harjoittamaansa aggressiota aloittamalla tuhoamissodan, jonka tarkoitus on murhata, raiskata, kiduttaa ja tuhota infrastruktuuria sekä lopettaa Ukraina kansakuntana. Tämä sai lopulta myös Suomen hakemaan puolustusliitto Naton jäsenyyttä, kun Ukrainan vastarinta hyökkääjän edessä ei murtunutkaan lyhyessä ajassa. Jäsenyys sai lopullisen sinetin 4.4.2023, jolloin sattui olemaan myös puolustusliiton perustamisen 74-vuotispäivä.

Monet venäjänkieliset ukrainalaiset ovat kuulemma lopettaneet venäjän kielen käytön sillä perusteella, että se on hyökkääjän kieli.

Perussuomalaiset joutuvat tietenkin nyt olemaan pedissä Kokoomuksen kanssa. Mutta minun ei tarvitse antaa anteeksi, ja tarkoitukseni on olla tekemättä sitä myöskään tulevaisuudessa. En anna koskaan anteeksi (elleivät vastuulliset puolueet sitä nöyrästi pyydä).

Kansallismielisyys: puolueiden takki kääntyi ympäri niin että suhisi

Ensin vastuulliset puolueet esittivät, että nationalismi eli kansallismielisyys on ihmisyyden vastainen ideologia. Seuraavaksi nämä samat puolueet olivat kansalliseen turvallisuuteen vedoten valmiit liittämään Suomen puolustusliitto Naton jäseneksi. Takki kääntyi ympäri niin että suhisi.

Jos pitäisi puolustaa Suomea aseellisesti, niin kaikki eivät olekaan käpykaartissa, koska "oma kansa ensin" ei sitten olekaan vahingollista ajattelua.

PS. Itse kannatan 4.4. Jeesuksen vuonna 2023 varmistunutta ja valmistunutta puolustusliitto Naton jäsenyyttä, ja olen ollut tällä kannalla jo kauan ennen kuin siitä oli tullut muotia. Siteeraan Spede Pasasta: "Se on niin kiva." Tässä todisteita sen puolesta, että kantani on ollut tuo jo melko pitkän ajan (linkkien takaa löytyvät blogimerkinnät ovat aikajärjestyksessä eli uusimmasta vanhimpaan):

https://oikurjulaisetkultamunat.blogspot.com/search?q=nato&max-results=100&by-date=true

https://elamanjulopiina.blogspot.com/search?q=putin&max-results=100&by-date=true

Glosan kieli, uppo-outo ylistysfanfaari klassisille kielille

Vasta olin kuluvan Jeesuksen vuoden 2023 tammikuussa saanut tutustuttua maailman pienimpään kieleen toki ponaan, kun elämän virta vei minut eteenpäin. Törmäsin hassuhkoon kieleen nimeltä glosa. Olin varmaan joskus aikaisemminkin törmännyt siihen, mutta silloin en ollut kiinnittänyt siihen isompaa huomiota.

Glosa on Ronald Clarkin ja Wendy Ashbyn vuosina 1972–1992 suunnittelema kansainvälisenä apukielenä käytettäväksi tarkoitettu keinotekoinen kieli. Kieli perustuu pitkälti Lancelot Hogbenin (1895-1975) kehittämään interglossaan. Clark oli suunnitellut Hogbenin kanssa parannuksia tämän kieleen. Projektiin liittyi hieman ennen alkuperäisen kehittäjän kuolemaa vielä Ashby vuonna 1973.

Kielen nimi tulee kieltä – puhuttua tai suussa olevaa – tarkoittavasta kreikan kielen sanasta glossa.

Glosaa kirjoitetaan latinalaisin aakkosin. Sen aakkoset eivät sisällä tarkkeita. Glosa on isoloiva kieli, eli sen sanoilla ei ole taivutusmuotoja, ja sama sana voi toimia verbinä, substantiivina, adjektiivina tai prepositiona. Rakenteensa puolesta voi glosan sanoa muistuttavan esim. malaijia tai kiinaa. Tosin toonikieli glosa ei ole kiinan tapaan, ja tämä on minusta varsin kivaa.

Glosan sanasto on peräisin latinan ja kreikan kielten sanajuurista. Perusglosassa on tuhat sanaa, mutta 6.000 sanan laajennettu sanasto on kehitetty vaativampia erikoisaloja varten. Kielessä on ainakin minun kannaltani hämmästyttävän paljon ainesta kreikan kielestä.

Se, että kielestä tehtiin rakenteellisesti erittäin yksinkertainen, on kyllä myös ymmärrettävää siltä kantilta, että latinan ja kreikan kielioppeja yhdistämällä ei synny mitään tyylikästä. Kieliopin tekeminen mahdollisimman yksinkertaiseksi on tavallaan puolueetonta kahta lähdekieltä kohtaan. Ei valita puolia.

Silloin, kun asiayhteydestä ei sanan kieliopillinen tehtävä muuten selviä, se ilmaistaan glosassa erityisillä sanoilla, tai sitten asia päätellään sanajärjestyksestä.

Mistä itse henkilökohtaisesti pidän glosassa:

Enimmäkseen pidän sen äännemaailmasta. Pidän erityisesti siitä, että J-kirjain lausutaan samalla lailla kuin suomessa.

Pidän siitä, että glosassa käytetään K-kirjainta.

Pidän siitä, että glosassa pääsanan määritteet sijaitsevat ennen pääsanaansa.

Pidän siitä, että kielessä on normaaleja yhdyssanoja.

Pidän siitä, että glosan sanat perustuvat latinan ja kreikan sanajuuriin.

Pidän vielä siitäkin, ettei kielessä ole määräistä eikä epämääräistä artikkelia.

Pidän sanojen taipumattomuudesta. Ennen en ollut pitänyt, mutta onnistuin ennen pitkää kouluttamaan itseni aivan uudenlaiseksi ihmiseksi tässä suhteessa. Tässä oli auttanut ensin Lingua Franca Nova ja myöhemmin toki pona.

Voin myös sanoa, että montaa ihmistä auttaa kielen opiskelussa se, ettei glosassa ole kaksoiskonsonantteja. Kielessä ei ole myöskään kaksoisvokaaleja. Tämä kaikki helpottaa sanojen muistamista, ellei ole klassisten kielten tuntija.

Pidän glosassa myös siitä, että siinä sana "lingua" merkitsee sekä suussa olevaa elintä että puhuttua tai kirjoitettua kieltä.

En glosassa pidä siitä, että siinä ei ole sukupuolineutraalia hän-pronominia. Olen ajatellut, että jos käyttäisin kieltä, niin voisin korvata sen käyttämällä sanaa "persona". Toki voisi myös käyttää sanan lyhyempää versiota "pe".

En pidä kielessä myöskään siitä, että latinasta peräisin olevissa sanoissa "C" lausutaan kuten italian sellaisissa sanoissa, joissa on "ci". Haluaisin, että äänne tällaisissa tapauksissa olisi K. Se sopisi yhteen toisen sanaston lähteistä eli klassisen latinan kanssa, sillä siinä C lausutaan aina kuten K, jos siis ajatellaan klassisen latinan olevan se latina, jota puhuttiin ennen 400-lukua jKr. Minulle latina merkitsee sitä kieltä, mitä Caesar ja Cicero olivat puhuneet. Glosan C-kirjaimen voi mielestäni lähes aina korvata K-kirjaimella.

Kielestä tekisi helpomman ymmärtää suoraan, jos hyvin lyhyet selittävät jälkiliitteet, kuten em. "pe", ilmaistaisiin aina pitkinä. Silloin käytettävän ilmaisun voisi pystymetsästä riipaistu ihminen ymmärtää helpommin suoraan.

Otetaan esimerkiksi sana judika-ra. Sanassa näkyvä jälkiliite -ra merkitsee asiaa, esinettä, objektia tai kohdetta. Pääte tulee sanasta ReAli. Kun tämän tietää, niin sana muuttuu ymmärrettävämmäksi. judika viittaa tuomitsemiseen, joten judika-ra tarkoittaa oikeutta.

Ja kun pe kerran tarkoittaa henkilöä tai olentoa, niin buro-pe tarkoittaa virkailijaa.

judika-reali ja buro-persona olisivat helpompia oppia, vaikka ne ovatkin pitempiä sanoja...

Glosassa on ehkä mielenkiintoista myös se, että myös sen lukujärjestelmä on varsin yksinkertainen:

Mo on glosassa yksi. Bi on kaksi. Deka on kymmenen. Mutta yllättäen 11 onkin glosassa mo-mo ja kaksitoista mo-bi.

Samaa linjaa jatketaan tämänkin jälkeen.

Nolla on glosassa ze(ro). Kaksikymmentä onkin sitten bi-ze eli "kaksi-nolla". 21 on bi-ze mo. Ja niin edelleen. 27 on bi-ze seti.

Onneksi glosassa on sentään erikseen sanat hekto (sata), kilo (tuhat) ja miliona (miljoona).

Glosaa kansainväliseksi apukieleksi kannattava kieliyhteisö vaikuttaa olevan melko lailla henkitoreissaan. Tarkastelemme asiaa esimerkkien kautta:

Englanninkielisessä Wikipediassa on tällä hetkellä noin 6.630.045 artikkelia.

Espanjankielisessä Wikipediassa taas on noin 1.846.168 artikkelia.

Ja suomenkielisessä Wikipediassa näköjään on tällä hetkellä noin 548.986 artikkelia.

Ja seuraavaksi lisätään soppaan jokunen keinokieli:

Esperantonkielisessä Wikipedian versiossa on noin 332.436 artikkelia.

Idonkielisessä versiossa on noin 36.628 artikkelia.

Novialinkielisessä versiossa on noin 4.197 artikkelia.

Mutta en ole ollenkaan onnistunut löytämään glosankielistä Wikipediaa. Tämä voi kertoa jo jotain.

Tein kuitenkin tuossa alumpana tätä vuotta pienen suomenkielisen kieliopin glosalle, koska kieli oli kerran kannaltani riittävän mielenkiintoinen.

Ne eivät koskaan saa anteeksi Halla-ahon unohtamista

Eräät olivat lopettaneet Jussi Halla-ahon demonisoimisen Putinin ja hänen Venäjänsä helmikuun 24. päivänä vuonna 2022 Ukrainaa vastaan aloittaman tuhoamissodan vuoksi. He eivät koskaan saa tätä anteeksi.

Mitä vikaa on venäläisissä

Onko etnisissä venäläisissä itsessään jotain vikaa? Jokaista yksilöä ei voi kansansa synneistä ja asenteesta syyttää ja moittia. Mutta minusta vaikuttaa siltä, että etnisiin venäläisiin kansana on merkinnyt leimansa heidän maansa vuosisatoja harjoittama imperialismi ja kolonialismi.

Koska Neuvostoliitto, jonka tärkein osatasavalta Venäjä maan ollessa olemassa oli, tuki aikoinaan läntisten imperialististen valtojen alusmaiden vapautumista, niin monet kehitysmaat nykyään suhtautuvat myötämielisesti Venäjään.

Vaikka Venäjä ei ole maailman suurin valtio sen takia, että sen naapurit ovat liittyneet siihen vapaaehtoisesti. Venäjän missio on aina ollut olla "suuri". Aina kun se on saanut itselleen uuden rajanaapurin, sen on pitänyt, jos suinkin mahdollista, valloittaa se.

Osa länsimaista menneinä vuosisatoina oli valloittanut mertentakaisia alueita siirtomaikseen. Venäjä taas on harrastanut kaikki menneet vuosisadat paikallisempaa imperialismia, jossa se on valloittanut naapureitaan ja alistanut naapurikansoja. Venäjä on myös voimaperäisestikin venäläistänyt kielellisesti ja kulttuurisesti ei-venäläisiä alueita.

Venäjän diktatorinen johtaja Putin ja hänen ulkopoliittinen Goebbelsinsä ja sylikoiransa Sergei Lavrov, ja muu kuoro Venäjällä, paasaavat "moninapaisesta, itsenäisten suvereenien maiden maailmanjärjestyksestä, jossa maat saavat päättää omista asioistaan", mutta sitten ovat tykkien kanssa yrittämässä estää naapurin päätöksiä ja itsenäistä elämää. Tämä on melko huvittavaa. Tai olisi sellaista, ellei se olisi hyvin traagista.

Kukaan ei ole uhannut Venäjää eikä tule uhkaamaankaan, kunhan se pysyy rajojensa sisällä.

Länsimaissa on ihmeellistä se, missä määrin meillä on kyetty itsekritiikkiin ja itseruoskintaan. Tällainen käyttäytyminenhän on maailmanhistoriassa ainutlaatuista.

Länsimaissa on tehty pesäero imperialistiseen menneisyyteen ja on myös kaduttu suuria menneitä syntejä ja rikkomuksia. Länsimaissa ovat laajat kansalaispiirit, tai jopa suuri enemmistö, todenneet, että alusmaiden hankkiminen ja niiden riistäminen ja niiden alkuperäisen väestön polkeminen ovat olleet väärin.

Saksassa myöskin tehtiin aikoinaan tilit selviksi natsimenneisyyden kanssa.

Tämä on meillä viety jopa niin pitkälle, että me emme pysty enää asettumaan villien barbaarikulttuurien yläpuolelle edes moraalisesti, vaan on leikittävä että kaikki kulttuurit ovat yhtä hienoja. Ja Putin kiittää.

Venäjä ei ole koskaan joutunut vastaavaan historian vääryyksien selvittelyyn. Eikä halua joutua.

Sen sijaan he hyökkäsivät vuonna 2014 veljeskansan ukrainalaisten kimppuun riistäen siltä alueita ja vuonna 2022 he aloittivat Ukrainaa ja ukrainalaisia vastaan tuhoamissodan.

Venäjän tulee hävitä se, jotta se ei voi jatkaa imperialismiaan, ja seuraavaksi sen pitää ryhtyä tekemiensä historiallisten vääryyksien selvittämiseen. Muuten siitä ei tule normaalia valtiota.

Samalla kun ruoskin tässä venäläisen yhteiskunnan mustimpia virtoja, on tärkeää muistaa, että on myös hyviä etnisiä venäläisiä. Jos ketään kiinnostaa, niin itse pidän kahdesta venäläisestä kirjailijasta: Leo Tolstoista (1828-1910) ja Daniil Harmsista (1906-1942). Tolstoi oli kenties vanhoilla päivillään vähän omituinen, mutta silloin hän kuitenkin vastusti venäläistä imperialismia ja puolusti suomalaisiakin tsaarin sortohallintoa vastaan. Harms taas kirjoitti absurdeja lyhytkertomuksia, sekä lastensatuja, vaikka vihasi lapsia. Edellisten vuoksi hänen tiensä vei Stalinin vankilaan, josta kuolema hänet myöhemmin oli vapauttava. Pidän myös runoilija Anna Ahmatovasta (1889-1966), vaikka en ole juurikaan lukenut hänen runojaan. Ahmatova vastusti Neuvostoliitossa totalitarismia, mikä aikaansai sen, että maan johtaja Josif Stalin kiusasi häntä ankarasti ja pitkäjänteisesti.

Minusta on hyvä, että Suomi on jatkossa puolustusliitto Natossa valmiina puolustautumaan yhdessä muiden maiden kanssa Putinin ja Venäjän aggressioita vastaan.

Siteeraan sittemmin edesmennyttä Tapio Tuuria (pätkä julkaistu miehen blogissa 21.4.2010):

Olen koettanut ylläpitää sivistynyttä pontikan juomista. Siksi minulle olisi suuri uhraus luovuttaa kevyt olo -pullot romaneille ja ruveta juomaan pontikkaa suoraan jostain sangosta.

Minulla on nyt kevyt olo.

Onko San Marinon poliittinen järjestelmä velkaa muinaiselle Rooman valtakunnalle?

Muinaiset roomalaiset kammosivat kuningasvaltaa heitä aikaisemmin hallinneiden etruskikuninkaiden vuoksi. Niinpä muinaisen Rooman tasavallan poliittinen järjestelmä perustui siihen, että vallan tuli olla jaettu monille sen sijaan, että se olisi yhden ainoan käsissä. Tasavaltaa tarkoittava latinan ilmaisu res publica tarkoittikin julkista asiaa. Tasavalta oli jokaisen miespuolisen kansalaisen yhteinen asia.

Tasavallan aikana lait säädettiin kansankokouksissa, jotka olivat melkein mutta eivät täysin demokraattisia elimiä, sillä niissä äänioikeudet oli jaettu sillä lailla, että varakkailla oli suhteettoman paljon valtaa. Lisäksi köyhemmät ihmiset saattoivat niissä äänestää klienttinä (latinaksi cliens) suojelijansa, patronuksen, tahdon mukaisesti. Tasavallan hallinnosta taas vastasi senaatti, jonka kokoonpano ei sekään muodostunut kauhean demokraattisesti.

Valtakunnan korkein johto oli jaettu kahdelle konsulille, joilla oli yhtäläinen valta. Näin minkäänlaisen kuningasvallan palauttaminen katsottiin tehdyn mahdottomaksi.

Konsulinvirka oli määräaikainen vuoden kestävä pesti.

Poikkeuksellisissa kriisiolosuhteissa korkein valta voitiin kuitenkin määräajaksi keskittää yhdelle miehelle. Tällaisessa virka-asemassa olevaa määräaikaista virkamiestä roomalaiset kutsuivat diktaattoriksi (latinaksi siis dictator).

Kun juuri ennen ajanlaskumme alkua roomalaiset olivat varsin suuresti tympääntyneitä sisällissotiin ja kaipasivat rauhaa, Gaius Julius Caesarin ottopoika Gaius Octavianus (alun. perin Octavius), jolle senaatti antoi kunnianimen Augustus, joka tarkoittaa kunnianarvoisaa, keskitti kaiken oleellisimman vallan valtakunnassa itselleen ja nimitti sitä tasavallaksi. Hän jätti roomalaisten tunteita säästäkseen muodollisesti voimaan wanhat tasavaltalaiset instituutiot, mutta jatkossa kukaan ei voinut tärkeissä päätöksissä kävellä keisarin yli. Octavianus käytti itsestään nimitystä princeps, joka viittasi siihen, että hän oli senaatin jäsenissä ensimmäinen vertaistensa joukossa. Nimityksestä juontaa hallintomuodolle annettu nimi prinsipaatti.

Varsinaista keisarin virkaa Octavianus ei perustanut, vaan hän vain hamusi omiin käsiinsä joukon tasavallan korkeita virkoja. Vasta 300-luvulla keisarikunta muuttui dominaatiksi eli virallisesti diktatuuriksi, siis sanan nykyaikaisessa merkityksessä. Nimitys tulee latinan kielen herraa tarkoittavasta sanasta dominus.

Tässä on huomattava, että konsulinvirat säilyivät huolimatta keisarikuntaan siirtymisestä.

Monta kuukautta sitten minä olin tehnyt havainnon, että pienessä Apenniinien niemimaalla sijaitsevassa Italian ympäröimässä San Marinon valtiossa on käytössä kapteenivaltionhoitajien virka. San Marinon suur- ja yleisneuvosto eli maan parlamentti valitsee kaksi kapteenivaltionhoitajaa puolen vuoden määräajaksi. Normaalisti nämä valitaan vastakkaisista puolueista. Kapteenivaltionhoitajat toimivat valtionpäämiehinä ja valvovat valtion hallintoa. Heillä on veto-oikeus toistensa päätöksiin. Kapteenivaltionhoitajaksi valittu saa tulla valituksi uudelleen virkaan aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua edellisesen kauden päättymisestä.

Minusta tällainen kahden valtionpäämiehen malli on varsin viehättävä, vaikka ei ottaisikaan huomioon sitä, että samantapainen oli ollut käytössä muinaisessa Rooman tasavallassa.

San Marino on vanhin olemassaoleva tasavalta, ja valtio lienee perustettu jossain muodossa jo 300-luvulla jKr, tai niin sanmarinolaiset ainakin itse sanovat. Kapteenivaltionhoitajia vastaavat virat perustettiin tosin vasta 1200-luvulla, joten emme voine olettaa, että muinaisesta Rooman valtakunnasta olisi mitään suoraa jatkumoa San Marinon kahden valtionpäämiehen virkaan?

Minua kiinnostaisi ajatus, että eikö mallia voisi soveltaa myös pääministereihin. Kahden pääministerin järjestelmä voisi olla mielenkiintoinen. Ja toivottavasti toimiva. Yhdysvaltain presidenttivaltaisessa järjestelmässä taas voitaisiin vastaavasti siirtyä kahden presidentin järjestelmään. Olisi kaksi hallituksen johtajaa, jotka kumpikin valittaisiin vuoden virkakaudelle, ja virkakausi olisi kunkin vuoden alusta sen loppuun, eikä hallituksen johtaja voisi olla virassa kahta kautta peräjälkeen. Tietysti hallituksen kahta johtajaa voitaisiin kutsua konsuleiksi...

Mielestäni vallan hajauttaminen on usein kannatettava idea, varsinkin tällaisessa korkeimman vallan asiassa.

Hyvin tuntemattomalle ja salatulle Jumalalle

Peruskristinuskon alkuaikoina eli ensimmäisellä vuosisadalla jälkeen Jeesus Nasaretilaisen tärkein silloisen kristillisen kirkon lähetystyöntekijä oli apostoli Paavali (n. 3-64). Mainitsen hänet tässä siitä huolimatta, että suomen kielessä hänen nimensä on Paavali. Moinen ärsyttää minua. Miehen roomalainen nimihän oli ollut Paulus.

Paulus ei kun Paavali matkusteli työssään siellä täällä itäisen Välimeren piirissä. Hän toki teki lähetystyötä, mutta silti elätti itsensä teltantekijän ammattitaitoaan hyödyntäen. Ja hän harjoitti erittäin laajaa kirjeenvaihtoa perustamiensa seurakuntien kanssa. Osa hänen silloin kirjoittamistaan kirjeistä on tallennettu peruskristinuskon perusteokseen Uuteen testamenttiin, ja lisäksi jokunen sellainenkin, jonka joku toinen on ilmeisesti pistänyt hänen nimiinsä.

Kerran Paavali oli Ateenassa. Apostolien tekojen luku 17 kertoo siitä näin:

Odotellessaan Ateenassa muiden tuloa Paavali ärsyyntyi epäjumalien kuvista, joita näkyi joka puolella kaupunkia. Niinpä hän ryhtyi synagogassa puheisiin juutalaisten ja muiden Jumalaa kunnioittavien kanssa ja jututti torilla koko päivän kaikkia, jotka vain sattui tapaamaan.

Hän väitteli myös epikurolaisten ja stoalaisten filosofien kanssa, ja jotkut heistä sanoivat: "Mitä tuo tiedonjyviä nokkiva varis oikein raakkuu?" "Näyttäisi saarnaavan joistain vieraista jumalista", toiset sanoivat, sillä Paavali julisti ilosanomaa Jeesuksesta ja ylösnousemuksesta. Hänet vietiin Areiopagi-neuvoston eteen, ja häneltä kysyttiin: "Voisitko selittää, mikä tämä sinun opettamasi uusi oppi on? Siinä taitaa olla piirteitä, joita emme ymmärrä. Haluaisimme siis tietää, mistä mahtaa olla kyse." Ateenalaiset ja siellä asuvat ulkomaalaisetkin olivat näet aina kiinnostuneita uusista puheenaiheista.

Paavali astui Areiopagi-neuvoston eteen ja alkoi puhua:

"Ateenalaiset! Kaikesta näkee, että te palvotte jumalia tunnollisesti. Kun kiertelin katselemassa palvontapaikkojanne, löysin sellaisenkin alttarin, jossa luki: 'Tuntemattomalle jumalalle'. Minä kerron teille juuri siitä, mitä te tuntemattanne palvotte.

Jumala on tehnyt maailman ja kaiken, mitä siinä on. Hän on taivaan ja maan Herra eikä asu ihmisten rakentamissa temppeleissä. Häntä ei palvota ihmiskäsin; ei hän tarvitse keneltäkään mitään. Hän itse antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muunkin. Yhdestä ihmisestä hän loi koko ihmiskunnan asumaan kaikkialla maailmassa. Hän sääti vuodenajat ja asuinalueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja saattaisivat hapuillessaan löytää hänet. Hän ei näet ole kaukana kenestäkään.

Hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Sanovathan jotkut teidän runoilijannekin:

'Me näet olemme hänen sukuaan.'

Koska siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla jumaluuden olevan kuin kultainen, hopeinen tai kivinen esine, taidokkaasti muotoiltu mielikuvituksen tuote.

Jumala on pitkään katsonut läpi sormien tätä tietämättömyyttä, mutta nyt hän kehottaa kaikkia ihmisiä kaikkialla muuttamaan elämänsä suunnan.

Hän on näet määrännyt päivän, jolloin hän tuomitsee maailman oikeudenmukaisesti. Tuomarina on Jumalan asettama mies, jonka hän herätti kuolleiden joukosta antaakseen kaikille syyn uskoa."

Kuolleiden ylösnousemuksesta kuullessaan jotkut irvailivat Paavalille ja toiset sanoivat: "Ehkä jatketaan tästä aiheesta toisella kertaa." Niinpä Paavali lähti heidän luotaan. Jotkut kuitenkin liittyivät hänen seuraansa ja alkoivat uskoa. Heihin kuuluivat Dionysios, joka oli Areiopagi-neuvoston jäsen, Damaris-niminen nainen ja muutamat muut.

Paljon tuon tapahtuman jälkeen yhdysvaltalainen kirjailija John Steinbeck (1902-1968) lainasi ilmaisun "tuntemattomalle jumalalle" kirjansa nimeksi.

...Tieteenteossa kaksi tärkeää asiaa ovat empirismi ja naturalismi.

Empirismi tarkoittaa sitä, että tieteellisen teorian paremmuuden ratkaisee viime kädessä se, vastaako se objektiivisia havaintoja.

Naturalismi taas tarkoittaa sitä, että vain niistä asioista, joista voi saada objektiivisia havaintoja, voidaan saada tietoa.

Teorian tekee tieteelliseksi se, että siitä pystytään johtamaan ennusteita objektiivisesti havaittaville tapahtumille.

Tieteen kannalta Jumala ja mikä tahansa Jumala ja myös kaikki eri jumalat ovat tuntemattomia. Tämä johtuu siitä, ettei heistä/niistä voi saada objektiivista havaintoa. Tai ainakaan tiedeyhteisö ei ole vielä tähän päivään mennessä sellaista saanut.

Jumalan tai jumalan tai jumalien olemassaolemattomuutta ei tietenkään tiede ole osoittanut.

Tosin sitä, että jokin ei ole olemassa, ei ole helppo osoittaa. Sen näkee hyvin brittiläisen filosofin Bertrand Russellin (1872–1970) ajatuskokeesta: Russell kirjoitti, että jos hän väittäisi, että Aurinkoa kiertää teekannu, hänen olisi järjetöntä odottaa muiden olevan epäilemättä häntä vain siksi, etteivät he pysty todistamaan hänen väitteensä olevan väärä. Russellin teekannuun viitataan yhä keskusteltaessa Jumalan (tai jumalan tai jumalien) olemassaolosta.

Jumala on siis empiirisen tieteen tavoittamattomissa ainakin toistaiseksi. Hän on hyvin tuntematon ja salattu. Vielä enemmän kuin eräät muinaiset kreikkalaiset olivat kyenneet kuvittelemaan.

Nyt käsi sydämelle, lukija: uskotko, että aurinkoa kiertää teekannu?

Miten tuollaista tuntematonta ja salattua Jumalaa sitten palvotaan? Mielestäni kyse on samankaltaisesta asiasta kuin siinä, kuinka ateisti tuntee kiitollisuutta, vaikka ei ole ketään, jolle olisi kiitollinen.