maanantai 2. joulukuuta 2019

Käyttäisinkö heijastinta?

Heijastimen käyttö kyllä lisää turvallisuutta. Jotkut saattavat kuitenkin sanoa siitä: "Se on ruma ja epäkäytännöllinen."

Olen jossain määrin samaa mieltä. Ennen kaikkea epäkäytännöllisyydestä. Olen tavannut vihata niitä muovisia narun päässä roikkuvia heijastimia, jotka heiluvat ja heiluvat.

Harvemmin itse olen viime vuosina ollutkaan liikkeellä pimeän tai hämärän aikoihin. Mutta aina välillä kuitenkin.

Mutta kun oma vaatemuotini on ollut viime vuosina kovin mustaa, niin päätin joku vuosi sitten lopulta olla ystävällinen itseäni kohtaan, ja äkkitilanteita pelkääviä autoilijoitakin kohtaan, ja ostaa heijastimia. Ostin suomalaiselta ihmisoikeusjärjestöltä Electronic Frontier Finlandilta kolmen kappaleen paketin jousiheijastimia.

Jousiheijastimet ovat sellaisia, että jos niitä ei käytä, niin ne voi pitää suorina. Mutta ne saa kätevästi myös kääriytymään itsestään haluamansa asian ympärille. Olenkin käyttänyt siitä pitäen kahta niistä takkieni hihojen ympärillä ja yhtä yleensä selässäni kulkevan reppuni kantokahvassa.

Yksi sun toinen taho valmistaa tai myy jousiheijastimia. Ne ovat varsin käteviä.

Jos aikuiset eivät itse viitsi pitää heijastimia, niin ajatelkaa edes lapsia.

2 kommenttia: