keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Kansanedustaja Mia Laiho (kok.) sanoo vastustavansa lapsiavioliittoja

Kansanedustaja Mia Laiho (kok.) vaatii kokoomushenkisen Verkkouutiset-lehden uutisartikkelin mukaan eduskunnan lapsiavioliittojen kieltämisen lakiehdotuksen pikaista käsittelyä eduskunnassa.

Laiho sanoo tiedotteessaan mm. tällaisia:

− Avioliiton tulee olla kahden aikuisen välinen sopimus. Uskonnolliset ja kulttuuriset syyt tai raskaus eivät voi olla peruste sallia lasten avioliittoja. Yhteiskunta on muuttunut, ja nykyään esimerkiksi alaikäisen raskaus ei tarkoita enää sitä, että toimeentulon turvaamiseksi tulisi nuoren avioitua tai ettei olisi hyväksyttävää saada lasta ilman avioliittoa

− Meidän tulee antaa selkeä viesti yhteiskunnaltamme, ettei lapsiavioliittoja sallita, ja kaikki lasten ja nuorten hyväksikäyttö on tuomittavaa.

Täytyy sanoa, että melko tuhmasti sanottu. Koska islamilaisten lähteiden mukaan islamin perustanut profeetta Muhammad pani 9-vuotiasta Aisha-tyttöä (avioliitto oli solmittu tytön ollessa 6- tai 7-vuotias). Ja koska Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho oli aikoinaan saanut tuomion mm. islamin nimittämisestä pedofiiliuskonnoksi (miehen tuomioon johtaneesta kirjoituksesta enemmän juttua Jiri Kerosen wanhassa blogissa). Ja koska islamin arvostelu on vastoin Suomen epävirallista valtionuskontoa monikulturismia ja sitä paitsi rasismia, koska monet muslimeista ovat tummaihoisia.

Ja jos tarkoitus kerran on hajottaa yhteiskunta, niin minusta ei ole hienoa kalastella vaaleissa maahanmuuttokriittisyyden sameissa vesissä.

3 kommenttia:

  1. Ovathan mutakuonotkin ihmisiä... Älä turhaan stressaa pahasta maailmasta!

    VastaaPoista
  2. Ennen kaikkea meidän on muistettava monikulturismin edellyttämä kulttuurirelativismi, jonka nimissä meidän ei pidä eikä meillä ole oikeuttakaan katsoa toisia kulttuureja omien kulttuuristen periaatteidemme silmälasien lävitse?

    Ei! Meidän on kohdattava jokainen omastamme eroava kulttuuri sen omien arvojen, aatteiden ja asenteiden näkökulmasta!
    Jos joku kulttuuri julistaa Täydelliseksi Esikuvaksi keski-ikäisen pedofiilin, mikäpä oikeus meillä on sitä arvostella?
    Meidän on suvaittava se heille, ja jos sekä kun niin teemme, mikäpä oikeus meillä voisi enää olla kieltää se omilta pedofiileiltämmekään?

    Niinpä siis kaikki vankiloissamme istuvat Jammu-sedät vapaaksi ja asumaan kaikkien heidän vapauttamistaan haluavien naapurustoon!

    Eiku hetkinen...Nyt taisi kyllä mennä jokin vikaan tuossa viimeisessä julkilausumassa...?
    En edes oikein saa kiinni siitä, mikä se olisi voinut olla; sehän on kuitenkin täysin liturgian mukaisesti muotoiltu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Mutta ihmisyyteen kuuluu jossain määrin yleisesti se, että maailmankatsomuksessa on sisäisesti ristiriitaisia aineksia. Toki järkevää se ei ole.

      Poista