keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Uni puukenkämaasta

Näin jokin aika sitten sellaista unta, että olin Alankomaissa ja sain tietää, että maassa valmistetaan monenlaisia mainioita hampurilaisruokia, jotka olivat itse asiassa maan kansallisruoka. Olin aivan innoissani.

PS. Todennäköisesti hampurilaiset eivät ole oikeasti Alankomaitten kansallisruoka.

2 kommenttia:

  1. Alankomaalainen keittiö (eli hollantilainen keittiö) perustuu yksinkertaisiin ruokiin, joita ovat muun muassa erilaiset pataruoat, ohukaiset, meren antimet ja meijerituotteet.
    Yksi Alankomaiden tärkeimmistä peruselintarvikkeista on maailmankuulu hollantilainen juusto. Maan tunnetuin juusto on gouda, joka tulee Goudan kaupungista. Keskiajalla edam-juusto oli maan tärkeimpiä vientituotteita, kun Edamin kaupungilla vielä oli meriyhteys. Kolmas tunnettu hollantilainen juusto on Leerdammer.

    Alankomaalainen pataruoka stamppot on tyypillinen paikallinen arkiruoka, jonka pääraaka-aine on peruna.
    Vanhin ja suosituin pataruoka on hutspot, joka tehdään naudanlihasta, sipulista, porkkanasta ja perunasta. Patoihin käytetään Alankomaissa muitakin kasviksia, kuten kaalia, sekä lisäksi sianlihaa ja makkaraa.
    Myös papuja ja herneitä käytetään maan keittiössä paljon; suosituin sentyyppinen ruokalaji on herneistä ja sianlihasta valmistettu keitto snert.

    Kalastuksella on Alankomaille ollut aina suuri merkitys. Maan suosituimpiin kaloihin kuuluu matjessilli, vielä kutematon nuori silli, joka syödään perinteisesti kokonaisena ilman lisukkeita.
    Myös sinisimpukoita viljellään runsaasti.

    Näin kertoo meille Wikipedia, jatkaen puukenkämaalaisille maistuvan myös mm. rusinakakun sekä erityisesti lakritsin, jonka kulutuksessa pitävät maailman kärkipaikkaa.

    Mainitaanpa heidän myös nauttivan kansallisjuomanaan ginin sukuista katajanmarjaviinaa geneveriä, mutta se on jo toinen juttu, sanoisi Kipling?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En jaksanut itse lukea Wikipediaa. Olisikin ollut suuri yllätys, jos hampurilaiset olisivatkin olleet Alankomaitten kansallisruoka.

      Löysin kuitenkin äsken geneveriin liittyvästä sanasta "oude" tietoa. Pitää jakaa ensimmäisen olutkollegani kanssa.

      Poista