lauantai 30. syyskuuta 2017

Kannatan Katalonian oikeutta itsenäisyyteen

Katalonialla on mielestäni oikeus itsenäisyyteen. Mielestäni myöskin Suomella on ollut oikeus itsenäistyä Venäjästä. Ja olisi ollut sitä ennen Ruotsista.

Siperialla on oikeus erota Venäjästä. Virolla oli ensin oikeus itsenäistyä Venäjästä ja myöhemmin Neuvostoliitosta. Yhdysvalloilla oli oikeus erota Yhdistyneestä kuningaskunnasta.

Skotlannilla, Walesilla, Pohjois-Irlannilla ja Cornwallilla on oikeus itsenäistyä Yhdistyneestä kuningaskunnasta. Samoin kuin Englannilla.

Itä-Timorilla oli oikeus itsenäistyä Portugalista ja myöhemmin Indonesiasta, Indonesialla Alankomaista ja Intialla Yhdistyneestä kuningaskunnasta.

Kenialla oli oikeus itsenäistyä Yhdistyneestä kuningaskunnasta. Meksikolla oli oikeus itsenäistyä Espanjasta.

Kiinallakin on oikeus olla itsenäinen. Sama pätee Japaniin ja Koreaan tai Koreoihin.

Kurdeillakin on oikeus perustaa oma valtio. 25. syyskuuta Herran vuonna 2017 he pitivätkin Irakin osassa Kurdistania kansanäänestyksen itsenäisyydestä, ja 92 prosenttia äänensä antaneista kannatti itsenäistymistä.

Katalonialla on oikeus erota Espanjasta.

Jos Katalonia itsenäistyy, niin maalla on sen jälkeen oikeus niin halutessaan liittyä osaksi mitä tahansa eri maiden yhteenliittymiä ja sopimuksia. Maan itsenäistyminen ei tarkoita kategorista maahanmuuttajavastaisuutta, eristäytymistä tai fasismia.

Liberalismiin eli vapauden aatteeseen kuuluu ajatus kansojen itsemääräämisoikeudesta.

Huomenna sunnuntaina 1. lokakuuta Herran vuonna 2017 pidetään Kataloniassa kansanäänestys itsenäistymisestä. Tai ainakin yritetään pitää. Espanjan viranomaisilla on kädet täynnä työtä yrittäessään estää sitä. Kataloniaan on tuotettu runsaasti espanjankielisiä poliiseja tarkoitusta toteuttamaan.

PS. Katalonian julkisuusdiplomatianeuvostossa Barcelonassa työskentelevä Janne Riitakorpi kertoo blogissaan julkaisemassaan pitkässä merkinnässä Katalonialla on oikeus kansanäänestykseensä Katalonian viime aikojen historiasta, joka on johtanut tähän. Riitakorpi esittää, että Espanja on vuosien väärän taktiikan jälkeen menettänyt pelin ja Katalonian.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti