tiistai 5. syyskuuta 2017

Hikipediassa julkaistiin kirjoitukseni novialin kielestä

Viime viikolla torstain ja perjantain välisenä yönä Hikipedia-aktivisti Tuomo "toinen nimi" Hämäläinen ehdotti minulle artikkelien kirjoittamista Hikipediaan, joka on pilaversio Wikipediasta, vapaasta tietosanakirjasta. Englanninkielinen Hikipedian vastine on nimeltään Uncyclopedia.

Minä ja hän sovimme, että kirjoitan artikkelin novialin kielestä novialiksi ja esperanton kielestä esperantoksi. Jo perjantain jälkeisenä yönä olin saanut kirjoitukseni novialista periaatteessa valmiiksi. Jätin asian lopullisen tarkistamisen kuitenkin myöhemmäksi.

Sunnuntaina tein lopullisen tarkistuksen ja lähetin sitten aktivistillemme artikkelini.

Maanantaina muistutin "toista nimeä" artikkelini julkaisuun saattamisesta, ja sitten ei kestänyt kuin pari hetkeä, kun hän jo julkaisi sen. Kiitoksia hänelle ja Herralle!

Myöhemmin kirjoitan sitten sen esperantonkielisen tekstin. Mutta ensin pitää hieman kerrata kielen juttuja.

Hikipedian rättiuusi artikkeli(ni) novialin kielestä löytyy täältä. Olen niin onnellinen siitä.

Jos et tiedä novialista mitään, niin novialin kielioppi, jonka alussa on lyhyt esittelyselostukseni kielestä, löytyy täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti