maanantai 6. helmikuuta 2017

Ei edes Yhdysvallat saa kiduttaa, vaikka onkin maailman napa

Kiduttaminen on väärin.

Vesikidutuksessa kiinnisidotun kuulusteltavan pään päälle kaadetaan vettä, mikä aiheuttaa hukkumisrefleksin. Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA käytti aiemmin vesikidutusta kuulusteluissaan. Maan edellinen presidentti Barack Obama oli kieltänyt sen käytön vuonna 2009.

Yle kertoo uutisartikkelissaan, että tammikuussa virkaansa astunut Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ilmoittanut, että hän periaatteessa hyväksyy vesikidutuksen. Hän oli lausunut: "Ehdottomasti, minusta se toimii".

Trumppi kuitenkin sanoi riippuvan puolustusministeriöstä ja CIA:sta, otetaanko menetelmä käyttöön: "Jos he eivät halua käyttää sitä, se sopii. Jos he haluavat, työskentelen sen mahdollistamiseksi. Haluan tehdä kaikkea, mitä meidän sallitaan tehdä ja jos se on laillista".

Presidentti Trump on nyt tässä paitsi kusipää, niin myös hieman pelkuri, kun piiloutuu asiassa puolustusministeriön ja CIA:n taakse. Miksei hän yksinkertaisesti sano, että hänestä kiduttaminen on fantsu asia?

Minusta kiduttaminen on väärin, vaikka en voi sitä todistaakaan. Kyseessä on samanlainen leijuva asia kuin vaikkapa kysymys Jumalan tai enkeleiden olemassaolosta. Mutta sitä pitää pärjätä sillä mitä on. Ihminen kannattaa niitä arvoja mitä kannattaa.

Varmaankin on olemassa pahempia kidutuksen muotoja kuin vesikidutus, mutta se ei tee sitä hyväksyttäväksi.

Kysyn vain, että mitä kaikkia tuikitärkeitä tietoja Yhdysvaltain viranomaiset saisivatkaan siitä, millä kaikilla tavoin Donald Trump ja hänen läheisensä ovat työskennelleet ja toimineet maansa vahingoksi, jos heihin käytettäisiin vesikidutusta. Toki Trumpin läheisten sotkeminen mukaan on jonkin verran epäreilua, jos he vastustavat vesikidutusta, mutta jos Trumppi itse sanoo, että vesikidutus toimii, niin miksi ei!

Trump-uutisia on joka paikassa. Mutta kirjoitin tämän merkinnän, koska kerran olin luvannut ja koska asia on tärkeä. Melkein joka toinen ulkomaanuutinen näyttää vielä tänäkin päivänä jollakin lailla käsittelevän Trumpia, joten näistä on runsaudenpulaa, mutta julkaisen tämän silti.

En edelleenkään pidä Trumpia maailman paskamaisimpana jätkänä, mutta aika piru hän mielestäni nyt on, kun tuottaa tuollaisen ulostulon.

Ennen Trump ja ennen kaikkea hänen presidentinvaalivoitostaan järkyttyneet ihmiset Suomessa, Yhdysvalloissa ja muualla länsimaissa olivat minulle suuri huvituksen aihe (kuten tästä ja tästä voit päätellä). Mutta nyt olen minäkin hieman järkyttynyt. Trumppi vei minulta ilon!

Jos Yhdysvallat nyt tosiaan taas rupeaa kiduttamaan ihmisiä, niin toivon kaikkien siihen osallistuvien palavan helvetin tulessa. Silti muistuttaisin, että maailma on tässä kyseisessä suhteessa täynnä vielä pahempia persläpiä kuin Yhdysvallat. Islamilaisessa maailmassa, Pohjois-Koreassa, Kiinassa ja Venäjällä harjoitetaan kidutusta melkoisen paljon. Näistä pahin paikka luultavasti on Pohjois-Korea Islamilaisen valtion ohella. Siellä täällä muuallakin kidutetaan ihmisiä myös...

...
PS 7.2.2017: Lisäsin tekstiin maininnan siitä, että presidentti Trump vei minulta ilon.

4 kommenttia:

  1. Kidutus on monella tapaa ongelmallinen kuulustelumetodi. Kuinka monta kertaa kuinka kovalla äänellä kuulusteltavan täytyy huutaa "En tiedä!!" ennen kuin kuulustelija voi uskoa, ettei hän oikeasti tiedä?

    Edelleen, jos kuulusteltava puhuu, mutta kertomusta tarkistettaessa sen huomataan olleen valetta, johon hän vastaa ettei hänellä ole vastauksia, hän valehteli vain saadakseen kidutuksen loppumaan? Voidaanko siihenkään luottaa vai pitäisikö kidutusta jatkaa ja kuinka kauan?

    Ei oo helppoo, ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole. Ja lisäksi Trumppi on nyt vienyt suuren osan ilosta elämästäni.

      Poista
    2. Mistähän tämä mahtaa johtua? Ei Donald ymmärtääkseni ole aikonut kiduttaa sinua tai minua, vaan sellaisia kanssaihmisiämme, jotka pyrkivät räjäyttelemään tai scanioimaan meidänkaltaisiamme vääräuskoisia?

      Poista
    3. Noh, jos katsotaan, että pahoja ihmisiä on lupa kiduttaa, niin silloin minkä tahansa maan viranomaisilla on oikeus kiduttaa pahoiksi katsomiaan ihmisiä.

      Poista