lauantai 24. syyskuuta 2016

Persupaholainen eli uutiskatsaus 24.9.2016


U u t i s i a :

Ylen uutisen mukaan Espoon käräjäoikeus on tuominnut Alexander Stubbin (kok.) kotitalon ikkunoihin ilmakiväärillä ammuskelleen miehen puolen vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi hänet tuomittiin tuhansien eurojen vahingonkorvauksiin.

Poliisi on aiemmin tiedottanut, että miehellä ei ollut poliittista tai aatteellista motiivia, vaan teot vaikuttavat olleen humalaisen päähänpisto. Toinen tapahtumaan osallistunut mies menehtyi tutkinnan aikana, joten siksi en mainitse häntä tässä tuomittuna henkilönä.

Itse kannatan ehdottomasti poliitikkojen ja muidenkin ihmisten poliittisten toimintaoikeuksien turvaamista. Myös Persujen, vaikka Stubb ei sellainen olekaan.

...Yksi tuttu ihminen oli ollut viime itsenäisyyspäivänä mielenosoituksessa, mutta onneksi poliisi sai turvattua hänen poliittiset toimintamahdollisuutensa ennen kuin kivet osuivat kohti.

...
Kokomustan Verkkouutisten mukaan oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) tuomitsee jyrkästi väkivaltaisen ja rasistisen toiminnan. Hän toteaa, että laki mahdollistaa jo nyt puuttumisen tällaiseen toimintaan.

Mies lausuu myös: "Perustuslaissa on turvattu myös sananvapaus, mutta rasistiset ilmaisut eivät ansaitse sananvapauden suojaa."

Kyllä häntä varmaan nyt ovat suvaitsevaistoon kuuluvat onnitelleet lausunnostaan oikein kädestä pitäen ja selkään taputtaen. Minun mielestäni sananvapaus tarkoittaa sitä, että saa lausua myös sellaista, mistä muut ihmiset eivät pidä tai ovat eri mieltä.

...
Ylen uutisen mukaan Hannu Salaman jumalanpilkkatuomiosta on 50 vuotta.

Jussi Halla-ahon jumalanpilkkatuomiosta taas on vain neljä (4) vuotta.

(Täältä pääset lukemaan neljä vuotta vanhan miestä koskevan tekstini).

...
Ylen uutisen mukaan turvapaikanhakijalle on tärkeää tulla kohdatuksi normaalina ihmisenä. Uskon tämän, mutta huomautan varmuuden vuoksi, että turvapaikanhakija voi itse vaikuttaa kohteluunsa hylkäämällä erään nimeltä mainitsemattoman uskonnon perustajaprofeetan, joka oli 600-luvulla jKr. sitä mieltä, että hänen uskoaan jakamattomat ihmiset ovat ali-ihmisiä.

...
Ylen uutisen mukaan pääministeri Juha Sipilä (kesk.) tuomitsee kansanedustajien yhteydet ääriliikkeisiin. Pääministeriä ovat hyvät fariseus-ihmiset kritisoineet siitä, että hän nosti väkivaltaiset tapahtumat tuominneessa blogikirjoituksessaan esiin samassa yhteydessä niin Helsingin asema-aukion tapahtumat kuin Kajaanin Otanmäen surman. Otanmäen taposta epäiltyinä on kaksi turvapaikanhakijaa.

Nämä tietyt arvostelijat ovat kysyneet, että "miksi pääministeri rinnasti teon, josta epäiltynä on järjestelmällistä väkivaltaa kannattavan rasistisen järjestön jäsen, ja teon, jolla tällaisia kytköksiä ei tiettävästi ole". Arvostelijat vain ovat tässä asiassa väärässä. Epäilyillä turvapaikanhakijoilla on vakaat yhteydet erääseen vihayhteisöön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti