keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Miessukupuolella on luontaista auktoriteettia, ja auktoriteettia miespuolisilla tuleekin olla

Tämä kirjoitus ei välttämättä ala vielä. On lukijan päätettävä itse, missä kohtaa alku on. On myös lukijan oma asia päättää, onko osa kirjoituksesta tai jopa kaikki siitä täyttä höpöä.

Jossain on sanottu näin:

Glamour Dolls -kuvagalleriassamme on kokonainen galleria kuvia Hugh Hefnerin Playboy-kartanon juhlista kesällä 2006, jolloin meidät kutsuttiin Julian kanssa sinne juhlimaan. Paikalle oli rakennettu karkkimaa ja kaikki mallit olivat joko vartalomaalauksissa tai asut oli rakennettu karkeista. Meillä oli Julian kanssa Hustler-kaupasta hankitut samanlaiset pikkuruiset asut ja enkelin siivet. Pääsimme kuuluisaan Grottoonkin uimaan porealtaisiin. Meininki oli aivan mahtava! Hugh Hefnerilla on hyvä maku naisten suhteen, ja hän on aina rakastanut blondeja!

Seuraavassa mukailen Wikipediaa, vapaata tietosanakirjaa, jonka ylläpidolle muuten eräs henkilö oli kerran valittanut Hikipedian tunnuskuvasta. Se taisi olla siihen aikaan käsi, jossa oli sormi. Mutta itse asiaan:

Lorem ipsum on 1500-luvulta lähtien olemassa ollut teksti, jota käytetään usein täytetekstinä ulkoasun testaamiseen graafisessa suunnittelussa, kun mitään oikeata sisältöä ei vielä ole. Lorem ipsumia käytetään näyttämään, miltä esimerkiksi kirjasin tai julkaisun tekstin asettelu näyttävät.

Lorem ipsum muistuttaa klassista latinaa, mutta se on muodostettu latinankielisestä tekstistä jättämällä pois sanoja ja niiden osia eikä siten varsinaisesti enää tarkoita mitään. On tärkeää, ettei litania tarkoita mitään, ettei tarkastelijan huomio kiinnittyisi liikaa tekstin sisältöön.

Eräs Lorem ipsumin versio on seuraavanlainen:

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisci elit, sed eiusmod tempor incidunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquid ex ea commodi consequat. Quis aute iure reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint obcaecat cupiditat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.

Teksti tai oikeastaan tekstin jäänteet ovat peräisin Marcus Tullius Ciceron (106-43 eKr.), kuuluisan roomalaisen kaunopuhujan, poliitikon, filosofin, lakimiehen ja kirjailijan, teoksesta De finibus bonorum et malorum, jossa alkuperäinen teksti alkaa "Neque porro quisquam est, qui dolorem ipsum, quia dolor sit, amet, consectetur, adipisci velit", mikä tarkoittaa suunnilleen: "Eikä ole ketään, joka pitää tuskasta sen itsensä tähden, ja sitä näin ollen haluaisi".

Ciceroa pidetään latinankielisen proosan mestarina, mutta mies oli siitä huolimatta kusipää, joka ei arvostanut tavallisia roomalaisia lainkaan ja orjia vielä vähemmän, vaikka tykkäsi kuitenkin orjuudesta kovasti. Siksi olikin hienoa, että Marcus Antonius antoi irrottaa hänen kätensä. Pidän Antoniuksesta, sillä tämä antoi useasti elämänsä aikana Rooman parhaimmalle hienostolle syyn paskahalvaukseen. Silti joudun toteamaan, että Marcus Antoniuskin oli varmaan kusipää.

Rooma-draamasarjassa Cicero oli pistetty sanomaan päähenkilö Titus Pullolle (eri henkilö kuin Vitus Pullo): "Titus Pullo ille!" Itse asiassa tämä on oma käännökseni englannista latinaksi, sillä sarjassa ei yksittäisiä sanoja ja ilmaisuja lukuun ottamatta oikeasti puhuttu latinaa, vaikka se muka sijoittui muinaiseen Rooman tasavaltaan.

Titus Pullo ja Lucius Vorenus ovat olleet oikeasti olemassaolleita ihmisiä. He olivat sotilaita ja arvoltaan sadanpäämiehiä Gaius Julius Caesarin legioonissa, ja tiedämme heidän nimensä siksi, että Caesar on maininnut heidät lyhyesti kirjoituksessaan Commentarii de Bello Gallico (Kertomus Gallian sodasta). Caesarin tekstistä voi päätellä, että miekkoset olivat urheita, suorastaan uhkarohkeita, mutta hyviä sotilaita.

Miessukupuolella on luontaista auktoriteettia eivätkä miehet ole samassa määrin kuin naiset tunteidensa taikka hormoniensa vietävinä. Naissukupuolisista ihmisistä myöskin harvemmalla on kiinnostusta siihen, miten talous toimii. Naissukupuoliset ovat myöskin keskimäärin miessukupuolisia enemmän konformisteja, eli naissukupuoliset mielellään hakeutuvat kannattamaan muodikkaita aatteita tai sellaisia, joiden puolella he ajattelevat yleisen mielipiteen olevan. Ajatelkaa vaikka kirkuvia naispuolisia Adolf Hitlerin ihailijoita, joiden vuoksi miekkonen jätti menemättä naimisiin ennen kuin vasta kun toinen jalka oli haudassa.

Hitler-kortti käytetty. Niitä saa Varustelekasta.

Miehillä on luontaista auktoriteettia, ja jos jollakin ei sitä isommassa määrin ole, niin aika moni mies kuitenkin tarvitsee jonkinlaista auktoriteettiasemaa yhteiskunnassa voidakseen olla kokonainen.

Naispuoliset myöskin tosiasiassa tarvitsevat miesten suojelusta, vaikka jotkut tämän tosiasian olisivat mielellään kieltämässä.

Lisäksi feministit tuntuvat olevan kaikkein vihaisimpia niissä maissa, joissa naisten oikeudet ovat parhaimmalla tolalla.

Yhteiskunnan ja miesten sekä naisten tasapainon ja terveyden vuoksi olen päättänyt, että naispuolisten ihmisten äänioikeutta tulee rajoittaa demokratiassa. Minusta eduskuntavaaleissa heikomman ja kauniimman sukupuolen jäsenillä tulisi olla kolmasosa miehen äänistä. Myöskin olen sitä mieltä, että jos pidettäisiin perustuslakia koskevia kansanäänestyksiä, niin niissä naissukupuolisilla ihmisillä ei tulisi mielestäni olla äänioikeutta ollenkaan.

Kunnallisvaaleissa tulisi mielestäni olla käytössä sama äänisysteemi kuin valtiollisissa vaaleissa.

Tätä blogimerkintää ei ole julkaistu aprillipäivänä.

Vaikka joku voisi sellaista luulla, en olisi viemässä mitään muita vapauksia tai oikeuksia naissukupuolelta. Nainen olisi edelleen itsenäinen oikeudellinen subjekti, joka ei olisi mainitsemaani enempää holhouksen alla.

Lisäksi sanoisin, että korkealta puhuvien naissukupuolen edustajien luulisi olevan mallini ollessa käytössä aikaisempaa helpompi olla madaltamatta ääntään, jotta ei kuulostaisi typerältä.

Minulla ei myöskään ole pahemmin muita seksistisiä asenteita tässä blogimerkinnässä esittelemieni lisäksi.

Minusta terve, kohtuullinen patriarkaatti on koko yhteiskunnan etu. Äänioikeuden rajoittaminen naispuolisilta aiheuttaisi mielestäni myöskin sen, että ritarillisuus ei olisi kuollut. Se luultavimmin aiheuttaisi myös sen, että feministit eivät hyppisi silmille.

Vaikka periaatteessa kannatan jonkinlaista hyvinvointivaltiota huokeine koulutuksineen, terveydenhuoltoineen ja asumisineen, niin haluaisin myöskin, että ehkäistäisiin sosiaalivaltion ja byrokratian paisumista kohtuuttomaksi taakaksi veronmaksajille rajoittamalla paljon julkista tukea nauttivien ihmisten äänioikeutta. Jos ihmisen tuloista olisi esim. enemmän kuin 40 prosenttia julkisen vallan sosiaalisia tukia ja/tai julkisen vallan taloudellisesta tuesta olennaisesti riippuvaisen yrityksen maksamaa palkkaa, taikka valtion tai kunnan maksamaa palkkaa, hänellä olisi silloin 2/3 sellaisen ihmisen äänimäärästä, joka nauttii vähemmän julkista tukea.

Jos nämä molemmat ehdotukseni olisivat voimassa Suomessa, niin ääniä olisi ihmisillä eduskunta- ja kunnallisvaaleissa seuraavalla tavalla:

Naissukupuolisilla olisi joko 3 tai 2 ääntä vaaleissa. Miessukupuolisilla olisi joko 9 tai 6 ääntä.

Koska ehdottamani mallin mukaisessa valtiossa ei olisi käytössä ehdottoman yhtäläistä äänioikeutta, heikentyisi ajatus, että kansa on kaikkivaltias. Tämä toisi aivan uudella tavalla esiin äänestäjien vastuun.

Kutsun mallini mukaista demokratiaa tasavaltalaiseksi demokratiaksi, kun parempaakaan nimitystä en ole sille keksinyt.
Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi
lähteäni laulamahan, saa'ani sanelemahan,
sukuvirttä suoltamahan, lajivirttä laulamahan.
Sanat suussani sulavat, puhe'et putoelevat,
kielelleni kerkiävät, hampahilleni hajoovat.
Lukijasta tämä blogimerkintäni saattaa vaikuttaa tavanomaista mielipuolisemmalta, mutta erikoinen on sen tarkoituskin.

Tulee tässä mieleen sellainenkin, että kun olen blogissani aikaisemmin esiintynyt välillä äärikonservatiivina ja konservatiiveista konservatiivisimpana, niin sellainen minä taidan nyt oikeasti ollakin.

PS:

Yksikään suomalainen puolue ei tietääkseni kannata ehdottamani kaltaisia uudistuksia.

Lopuksi sanoisin aivan toisesta asiasta jotain, eli minusta voisi olla myöskin mukavaa, mikäli omaksuttaisiin pitkälle samankaltainen vaatemuoti kuin oli ollut 1950-luvulla.

Ja aivan lopuksi joku voisi sanoa minulle esim. jommallakummalla seuraavista tavoista (tekstinpätkiin sisällytetty linkki, joka ohjaa Hikipedian herjausgeneraattoriin):

Sinä vietävän röyhistelevä kulliurpo ja pähkähullu ripulipöllö!!!!! Haluan sinulta vain vastauksen seuraavaan kysymykseen: Ymmärrättekö mitä toimintanne tekee yhteiskuntarauhalle?

Sinä saakelin harmittava kärpäsentoukka ja ala‑arvoinen ripulitynnyri!!!!! Joojoo, kaltaisesi säälittävä urpo tarvitsisi erityistä tukea. Mutta minä en sinua tue - se kun tekisi minusta Viagran.

...
PS 29.10.2015: Tulin myöhemmin siihen tulokseen, etten kannatakaan tässä blogimerkinnässäni esittämääni ajatusta naissukupuolisten ihmisten äänioikeuden rajoittamisesta. Halutessasi pääset lukemaan asiaa koskevan myöhemmän blogimerkintäni tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti