keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Olen kuin en olisi pelastunut

Venäläisestä kirjailijasta Leo Tolstoista on sanottu, että hän oli ihminen jota ei voinut sanoa pelastuneeksi. Hänellä oli sellainen hengen- ja tunne-elämä. Tämä toki koskee vain miehen myöhempää vaihetta vanhoilla päivillään, kun hän ryhtyi uskonnolliseksi radikaaliksi. "Anna Kareninan" perusteella päättelisin, että sen kirjoittamisen aikoihin hän varsin hyvin tajusi vielä kristinuskon perusasian.

Tolstoin pelastumattomuus ei kuitenkaan haitannut miestä itseään, sillä hän oli vitaalinen ihminen.

Itse koen muistuttavani siinä suhteessa Tolstoita, että olen kaikkea muuta kuin pelastunut. Minun ongelmani on kuitenkin se, että minä olen kaikkea muuta kuin vitaalinen. En elä, vaan vapisen. Kuljen talojen seinävieriä pitkin ja tuon omat pöytähopeat mukanani mennessäni ravintolaan.

8 kommenttia:

  1. Anonyymi9/3/14 21:50

    Uskon, että Tolstoin pelastumattomuus haittaa häntä tällä hetkellä, kun hän ei ole enää niin vitaalinen. Näinhän se usein menee, etteivät terveet sitä parantajaa tarvitse vaan me sairaat ja heikot, jotka vapistaan ja kuljetaan päät painuksissa. Pelastus ja pelastusvarmuus on Tom tarjolla myös sinulle. Niin kuin vanhassa pyhäkoululaulussa lauletaan:"Milläs minä pääsen taivaaseen? Pyörälläkö vinhasti polkien? Autollani aja, vaiko raketilla meen, milläs minä pääsen taivaaseen? Syntini kun hylkään ja tunnustan, silloin minä taivaan jo omistan. Uskomalla Herraan Jeesukseen, pääsen minä varmasti taivaaseen."

    VastaaPoista
  2. Hei Tom,

    Taivaaseen pääsee rahalla. En ole varma ottaako Jumala luottoa jos sinulta löytyy luottokorttia, mutta käteinen Hänelle on aina kelvannut, niin hyvä tyyppi Hän on. Luulen että kunhan testamenttaat elimesi jollekin kirkolliselle järjestölle, saat jonkun pitämään kättäsi ja takaamaan paikan taivaassa vaikka tällä hetkellä vähän vapisuttaakin.

    Terv.,

    E.P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei itsellesi.

      En usko rahalla pääsee -teoriaasi. Ja luulen, etten kenellekään suvun ulkopuoliselle testamenttaisi asuntoani. Mutta elimeni hätätilassa tosiaan kyllä voisin.

      Muuten sanoisin, että kaikkea mielestäni hyvää toimintaa olen valmis tukemaan vaikka maksamalla jäsenmaksuja. Esim. olen tällä hetkellä usean yleishyödyllisen yhdistyksen jäsen, joista yhdelle uhraan myös paljon aikaani.

      Jos kävisin jossain seurakunnassa aktiivisesti, niin voisin tipauttaa kolehtiinkin rahaa.

      Poista
    2. Niin,

      Kriittisesti tarkasteltuna teoria taivaaseen pääsemisestä rahalla on hankala todistaa, koska Jumala on kaikkivoipaisuudessaan, asiaa kysyttäessäkin, onnistunut välttämään kaiken asiaan liittyvän kommentoinnin. Korjaan joutessani tuota aiemmin sanomaani koska eihän luottoa oteta tuossa mainitsemassani kontekstissa, vaan sitä annetaan.

      E.P

      Poista
  3. Hei Tom, löysin viisaita sanoja eräästä blogista: "Jumala ei vaadi ihmiseltä mitään, vaan ihminen pääsee Jumalan yhteyteen yksin ja yksinkertaisesti Kristuksen sovitustyöhön turvautumalla"

    VastaaPoista