lauantai 12. lokakuuta 2013

Lähes kaikki eduskuntapuolueet vastustavat eurooppalaisia arvoja

Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho on valittu Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan yhdeksi varajäseneksi.

Halla-ahoa esitti perussuomalaisen eduskuntaryhmä. Perussuomalaisilla on oikeus käyttää omaa harkintavaltaansa ehdokkaansa nimeämisessä.

Eduskunnan muiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat julkaisivat saman tien kannanoton, jonka mukaan he pitävät valintaa valitettavana.

– Pidämme valitettavana, että perussuomalaiset nimesivät omaksi edustajakseen uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan kiihottamisesta lainvoimaisen tuomion saaneen kansanedustajan, kannanotossa todetaan.

Ryhmäjohtajien mukaan perussuomalaiset eivät ole "toistuneista vetoomuksista huolimatta" halunneet vaihtaa ehdokastaan valtuuskunnan varajäseneksi.

Euroopan neuvosto on Euroopan laajin valtioiden välinen poliittinen ihmisoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltioperiaatteiden edistäminen.

Euroopan neuvoston jäsenvaltiot ovat ratifioineet Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen, minkä mainitsemista oikeuksista voi vedota sopimusta valvovaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen sen jälkeen kun mahdolliset kansalliset muutoksenhakukeinot on käytetty.

Tämän Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kannanoton mukaan kuitenkin "sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestönosaa". Tästä kaikesta voimme päätellä, että Kokoomus, Sosialidemokraatit, Keskusta, Vasemmistoliitto, Vihreät, Ruotsalainen puolue ja Kristillisdemokraatit vastustavat eurooppalaisia arvoja ja sananvapautta.

2 kommenttia:

  1. Kyseisille puolueille nuo asiat merkitsevät vain hieman eri asiaa. Ihmisoikeuksiksi he lukevat esimerkiksi pääsyn Suomeen, demokratia on väylä ajaa omia agendojaan näennäisellä kansan mandaatilla ja oikeusvaltio tarkoittaa heille sitä, että Greenpeace saa tuhota muiden omaisuutta, mutta Halla-aho ei saa julkisesti arvostella valtaapitäviä.

    Siksi ihminen, joka on oikean tasa-arvon, sananvapauden ja demokratian asialla, on heille kauhistus.

    VastaaPoista