keskiviikko 7. elokuuta 2013

Antinautinto juomaksi

Viime lauantaina kulttuurielämäntuntijakollegani Janne tuli taas käymään luonani. Nautittiin kahvia ja keksejä ja sen jälkeen alkoi kulttuurielämätapahtuma, eli nautimme hyviä oluita ja ja hieman myös voimakkaan savuista viskiä. Tai no, hyviä oluita ja hyviä oluita. Yksi oluista oli belgialainen olut Oude Geuze Vieille, jota Alkon sivuilla kuvataan seuraavilla sanoilla:

oljenkeltainen, samea, runsasvaahtoinen, keskitäyteläinen, miedosti humaloitu, sitruksinen, hapanomenainen, maamainen, kevyen yrttinen, kirpeä, pitkä

Oluessa on 6,0 prosenttia alkoholia. Se maksoi Alkon myymälässä 7,68 euroa, ja se oli pakattu 0,375 litran vetoiseen lasipulloon.

Sen jälkeen kun Janne oli kaatanut oluen laseihin, minä haistoin sitä ensimmäisenä. Haju muistutti suuressa määrin virtsaa, ehkäpä kissan. Teki mieli kaataa koko lasillinen jo tässä vaiheessa viemäriin. Maistoin olutta seuraavaksi. Maku ei haistelun jälkeen loppujen lopuksi kauheasti yllättänyt. Oude Geuze Vieillessä maistui kissanpissan aromi sekoittuneena oluen muihin aromiaineisiin (en ole kissanpissaa enkä muutakaan virtsaa ikinä henkilökohtaisesti nauttinut, mutta kuvittelen että tämänkaltaiselta semmoiset voisivat maistua). Janne oli samaa mieltä kanssani siitä, että olut maistuu karmealle, mutta hän ei kuitenkaan suostunut siihen, että hankkiutuisimme eroon nesteestä kaatamalla sen pois. Hän väitti, että meillä on sellainen sääntö. Päätin ottaa hänen väitteensä todesta.

Oluen nauttiminen oli sitä itseään eli oikeastaan antinautintoa. Minä hörpin sitä ja samalla itkin ja irvistelin. Välillä otin hörpyn voimakkaan savuista viskiä, jotta kärsimys hetkeksi pariksi vähän taittuisi. Kun olin saanut kaadettua osani Oude Geuze Vieillestä lopulta kokonaan kurkkuuni, kesti vielä hyvän aikaa ennen kuin yökötyksenväristykset lakkasivat.

Jannellakin taisi palaa tämä olut tajuntaan siinä määrin, ettei hän ikinä enää tuo sitä kulttuurielämätapahtumaan.

4 kommenttia:

  1. Janne muuten oli ostanut myöhemmin omaa käyttöään varten vielä pullollisen tätä törkyä. Hän halusi testata, että maistuuko se edelleen pahalta.

    Itse asiassa Janne olikin ollut silloin yli viikko sitten sitä mieltä, että mitä enemmän sitä nautti, niin sitä vähemmän täydellisen kammottavalta se maistui.

    Jouduin muuten itsekin ostamaan sitä pullollisen. Eräs naispuolinen tuttuni kerrottuani oluesta päätyi siihen tulokseen, että koska minulla ja hänellä on täysin erilainen maku oluitten suhteen, niin hänen on pakko saa maistaa tuota. Ja niin minä menin Alkon myymälään ja ostin yhden hänelle. Tämän viikon keskiviikkona hän tulee maistamaan sitä.

    VastaaPoista
  2. Janne oli sitten maistanut törkyä omin päin ja omalla vastuullaan uudestaan. Hän laittoi minulle aiheesta sähköpostia, jossa sanoi näin:

    "Minusta olut ei maistunu yhtään miltään. Jos jotain pitäisi sanoa se olisi hapokkaan kuohuviinin ja mauttoman mehu ja oluen sekoitus. Mausta huomasi jonkun villihiivan ja humalan maun. Humala oli jotain liottamatonta.

    Ei tuo paha ollu mutta jos vertaa ale-oluen, india pale -oluen ja portr/stout niin olut ei kuulunu mihinkään näistä. Alkoholiprosentti jos olis keskioluen vahvuinen, niin tämä olisi lähellä sitä. Jotain itsetehtyä tämä oli maultaan."

    Hän vähän myöhemmin teki vielä lisäyksen lausuntoonsa: "tässä juomassa olisi sekoitettu useita eri alkoholijuomia ja pullotettu se juotavaksi. Viiniksi tuota ei voi sanoa, siideriä se ei ole. olutvalikoimasta ei loydy mitään mihijn ryhmään tämä olut sijoitettas. Sitten maku ei nystyreitä hivo. Edes vahvaksi alkoholiksi tuota sei voi liittää. Kehnoksi olueksi tuota ei voi edes sanoa. En tiedä mistä se on saanu palkinnon mutta kaipa ne on sen osanneet valita."

    VastaaPoista
  3. Noh, yllä mainitsemani naispuolinen tuttuni (edempänä nainen 1) oli saapunut muun juopottiporukkani kanssa vasta eilen torstaina kämpilleni, kun eivät olleet viime viikon keskiviikkona päässeet. Hän oli yrittänyt nauttia Oude Geuze Vieilleä, mutta se oli ollut vaikeaa. Hän oli ollut oluesta seuraavaa mieltä:

    Maistuu ja haisee oksennukselta. Oksennusta höystettynä etikalla. Kaikista pahinta juomaa, mitä on ikinä maistanut. Vaikea tulla humalaan, kun pullon juominen veisi koko illan. Ei viitsisi itse nauttia niin paljon, että tottuisi (viittaus nainen 2:n sanomaan, ks. alla). Erilaisia kiljuja, pontikoita ja kotona poltettuja. Miten noin kamalaa juomaa voi olla olemassakaan, menee viikko siitä toipumiseen.

    Tekivät vaihtarit. Nainen 2 rupesi nauttimaan nainen 1:n sijaan olutta. Hänellä meni todella pitkään saada se alas, mutta lähes viimeinenkin pisara lopulta meni kurkusta alas. Urheaa. Nainen 2 oli seuraavaa mieltä oluesta:

    Maistuu hirveältä: uutetulta viinimarjan lehdeltä. Melkein sitruunankirpeyttä. Voi helvetti. Haisee kuin kissanpissa. Pikku hiljaa maisteli illan myötä. Ei innoissaan. Mutta sanoi tottuneensa aikaa myöten. Ei viitsinyt heittää olutta pois. Kirveltää ylähuulta, kun ottaa. Pistää hapot liikkeelle. Oli saavutus saada nautittua loppuun.

    Naiset 1 ja 2 olivat molemmat sitä mieltä, että Oude Geuze Vieillen ainoa toimiva käyttömuoto olisi ruoanlaitto. Voitaisiin laittaa merimiespihviruokaan mukaan.

    VastaaPoista
  4. Kumma juttu. Laitan omaan blogimerkintääni kolmannen ei kun neljännen oman lukijakommenttini, vaikka varsinaisista lukijoista ei ole vielä yksikään kommentoinut. Mutta tämä on tärkeä asia.

    Nimittäin nyt lauantaina Janne oli kertonut, että hän oli jopati maistanut Oude Geuze Vieilleä kolmannen kerran. Janne on edelleen sitä mieltä, ettei tämä karmeus maistu oikeastaan yhtään miltään.

    VastaaPoista