tiistai 30. lokakuuta 2012

Kunnallisvaalit menivät kusemaan

Kannattamani puolue Muutos 2011 oli saanut näissä kunnallisvaaleissa yhden valtuutetun läpi, nimittäin Uudessakaupungissa. Parhaimmat onnitteluni Rainer Tähtiselle!

Sunnuntaina vaalipäivän myöhäisiltana minussa heräsi pieni masennus. Vaalitulos oli ollut Muutoksen kannalta vielä kehnompi kuin olin kuvitellut.

Yksi tuttu nainen, joka on varsin punaviheriä katsomuksiltaan ja jonka kanssa minulla on ollut runsaasti poliittisia kiistoja, onnitteli siitä, että Muutos sai edes yhden valtuustopaikan koko Suomessa. Hän vaikutti aidon vilpittömältä, mitä ihmettelin.

Pähkinärinteestä Sanna Onkamo oli saanut yhden äänen. Se oli minulta.

Persut olivat saaneet jonkin verran huonomman tuloksen kuin oli odotettu. Kun odotetaan jytkyä, niin ei kannata vaalipäivänä jäädä kotiin makaamaan. Olkoon tämä Persujen passiivisimmille kannattajille opetukseksi. Onneksi sentään tohtori Jussi Halla-aho sai runsaan äänisaaliin. Mestari ei petä ikinä, paitsi sen yhden ainoan kerran kun hän oli liittynyt susien joukkoon erottamaan väliaikaisesti eduskuntaryhmästä James Hirvisaarta Helena Erosen asiallisen sananvapauden käytön vuoksi. No, hänkin on vain ihminen eikä mies halunnut itselleen vaikeuksia silloin.

Homoseksuaalinen filosofi Jukka Hankamäki oli aikoinaan ehdottanut Muutokselle nimen muuttamista Kansallisliberaaleiksi. Ehdotus on sinänsä hyvä. Ilman puoluetukea puolueen jäsenet joutuisivat vain repimään rahat puolueen ja sen alajärjestöjen nimenmuutoksiin omasta köyhästä perstaskustaan, joten kapitalistien isomman tuen puuttumisen vuoksi on ymmärrettävää, että ajatukset nimenmuutoksesta ylipäätään eivät tällä hetkellä puolueväkeä kauheasti innosta.

Myöhemmin Hankamäki oli ilmeisesti unohtanut mitä oli tullut aikaisemmin sanoneeksi ja ilmaissut kantanaan, että Suomessa ei ole tällä hetkellä "ainuttakaan" kansallisliberaalia puoluetta. Siitä huolimatta minusta miehen olisi pitänyt liittyä Persuihin ja osallistua näihin kunnallisvaaleihin. Jos olisi hyvin käynyt, niin Suomen kunnanvaltuutetut olisivat saaneet suureen perheeseensä aidon perushomon.

Kirjoitan seuraavaksi luultavasti Jeesuksesta, jos ketään kiinnostaa.

4 kommenttia:

  1. Anonymous1/11/12 23:08

    ...kyllä kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva. Yritän saada tehtyä ja julkaistua sen ennen maanantaita.

      Poista
  2. Anonymous3/11/12 13:53

    Hyvä tulos vaaleissa oli kuitenkin vasemmiston kannatuksen vakaus. Ehkä kuitenkin voimme vielä estää Perussuomalaisten barbarian.
    Toi Hankamäki oli surullisia Tampereen yliopiston filosofianopiskelijoita, joiden johtajana toimi Juha Varto joka oli vissiin hieman samantapainen kuin tämä Hankamäkikin. Voi voi.
    Libaraalithan Suomesta katosivat tämmöisten Hankamäki-ilmiöiden takia, ja jos Muutos ei ole tarkkana voi liberaalien kohtalo toteutua myös heidän osalleen. Suvaita kyllä pitää, mutta ei helkkarissa äänestää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en osaa pitää Perussuomalaisia uhkana.

      Poista