lauantai 29. syyskuuta 2012

Minäkin kannan luolaa sisimmässäni

Olen vain riviäänestäjä. Minusta on silti tai siitä huolimatta raskasta kannattaa poliittisia ihanteita. Ottaa usein kovasti aivoon monien politiikantekijöiden olettamani tyhmyys ja kaikki väärät arvot mitä politiikassa näytetään kannatettavan ja ajettavan. Olisi hienoa, jos voisin vain olla ja elää välittämättä yhteiskunnallisista asioista ja muun maailman ongelmista.

Kuitenkaan en katso minulle olevan asiallista jättäytyä kokonaan pois paremman yhteiskunnan ja maailman tavoittelusta. En voi sille mitään, että mieli vetää jonkinlaista yhteiskunnallista ja/tai poliittista aktiivisuutta kohti. Minä vaan olen sellainen. Paras lienee todeta, että maailma on melko paha, ja siksi paskaa yksinkertaisesti vain tapahtuu. Se on asioiden luonnollinen kehityskulku. Ja pyrkiä siitä huolimatta siihen, että asiallisesti ja rauhallisesti voitaisiin edes pahimpia yhteiskunnallisia ja maailmallisia epäkohtia lievittää.

Intialainen yhteiskunnallinen vaikuttaja Mohandas Gandhi olisi halunnut muuttaa luolaan jättääkseen julkisen toimintansa ja päästäkseen irti maailman melskeistä, mutta ei ruvennut siihen kuitenkaan. En viitsisi rinnastaa itseäni tässä Gandhiin, mutta mielestäni tähän sopisi silti lainaus häneltä: "Kannan luolaa sisimmässäni."

5 kommenttia:

  1. Anonymous29/9/12 13:15

    Gandhihan ihaili nuorempana Suomen silloista aseetonta vastarintaa Venäläisten suhteen, ja eikö vain niin Suomessa kuin Intiassakin rauhallisesti sujunut itsenäistyminen päätynyt verilöylyyn.

    Mitä voisi olettaa muuta pahan suhteesta politiikkaan kuin että pahuus ja myös 'paha tahto' ovat seurausta tyhmyydestä ja tietämättömyydestä, jotka hyvän politiikan ja hyvien lakien tuottaman hyvän elämän mahdollisisuuksien avautuessa ihmisille tulevat usvan lailla katoamaan kuten Historia meille opettaa.
    Vasemmistolaisena olen aina ollut kiinnostunut politiikasta, vaikka en koskaan ole mitenkään politikoinut. Muutamassa presidentinvaalissa olen äänestänyt Niinistöä, koska vastaehdokas on ollut hyljeksittävä. Niinistö on ihan hyvä presidentti.
    Mutta nyt blogin ylläpitäjä on kyseenalaistanut vasemmistolaisuuteni tulevissa kuntavaaleissa ja suora demokratia ja Muutos tuntuvat kannatettavilta vaihtoehdoilta. Tuntuu että juuri tuolla keinolla saataisiin kunnallisvirkamiesten mielivalta ja piilokorruptio poistetuksi ja Hyvyys voisi voittaa kuntatasolla. Maahanmuutokriittisyyttä en hyväksy ja suoran demokratian kautta pääsisivät pahuuden voimat irralleen ulkomaalaisia kohtaan, mikä ei ole siedettävää. Työväestön ja köyhien asema ei myöskään tulisi taatuksi suoran demokratian vallitessa, koska köyhätkin ovat selvä 10% vähemmistö Suomessa. Järjestäytynyttä työväenliikettä ilmeisesti tarvitaan kaikilla tasoilla turvaamaan oikeudenmukaisen yhteiskunnan aineelliset edellytykset, mutta suoralle demokratialle ja Muutokselle pitää antaa käytännöllinen mahdollisuus aluksi kuntavaaleissa.

    Vasemmiston radikaali kausi 1960- ja 1970-luvuilla opetti, ettei kenenkään ihmisen tai poliitikon elämä saa olla 100% poliittista. Tervejärkinen enimmäisarvo on n. 30%, eikö niin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai järjestäytynyttä työväenliikettä tarvitaan.

      Mutta miten niin maahanmuuttopolitiikan tarkasteleminen kriittisesti on vahingollista?

      Poista
  2. Itse kirjoitukseen:

    Kuinkahan monta kertaa sitä on itsensä yllättänyt miettimästä "eijjuma, minäkin tajuan enemmän asiasta kun tuo (poliitikko)". Koen sen jopa välillä ärsyttäväksi. Kun tuntuu, että johtavat poliitikot eivät tajua tai muuten vain ajavat Suomelle ja suomalaisille äärimmäisen vahingollista politiikkaa. Jopa kauniimpi puoliskoni on joskus huomauttanut, että otapa tuo politiikka nyt vähän iisimmin.

    Anonyymille:

    Mielestäni suora demokratia on kauneinta, mitä politiikassa voi koskaan tapahtua. Esimerkiksi EU ja se, miksi se on vuosien saatossa kehittynyt, on äärimmäisen hyvä argumentti lähidemokratian puolesta. Kun Euroopan tasolla säädetään esimerkiksi energiaan liittyvistä asioista, eteläisemmät maat saavat väkisinkin kilpailuetua Suomeen nähden, koska ilmastollisista ja maantieteellisistä syistä siellä tarvitaan mm. lämmitykseen vähemmän energiaa. Tätä ajatusta voidaan sitten tuoda lähemmäksi ja lähemmäksi.

    Itseänikin vähän jäi ihmetyttämään kommentissasi nämä "pahuuden voimat". Viimeksi kuulin nuo sanat, kun Ruotsidemokraatit nostivat demokraattisilla vaaleilla äänisaalistaan reilusti. Tarkoitetaanko tällä tosiaan nyt maahanmuuttopolitiikan kritisoijia?

    Itse voisin kyllä kuntatasollakin äänestää suoran demokratian avulla esimerkiksi muslimien omia uimahallivuoroja vastaan.

    VastaaPoista
  3. Ja pitää vielä lisätä. Tiesitkö muuten Anonyymi, että Sveitsissä 80% kunnista toimii ilman kunnanvaltuustoa, koska suoralla demokratialla hoidetaan kaikki tärkeät kysymykset. Tarkoittaa siis 80 % vähemmän byrokratiaa.

    VastaaPoista