keskiviikko 8. maaliskuuta 2023

Putinin islamilainen pyhä sota

Venäjän oma muumio Vladimir Putin ilmeisesti nykyään yllyttää islamilaisia liikkeitä pyhään sotaan Länttä vastaan. Putinilla, putinisteilla ja islamilaisella maailmalla onkin paljon yhteistä. Islam oli syntynyt 600-luvulta jKr. alkaen islamilaisen imperialismin ja uskonnollisen suvaitsemattomuuden tarpeisiin.

Tosin erään modernimman käsityksen mukaan islam keksittiin arabien valloitussotien ja imperialismin ideologiseksi perusteluksi jälkikäteen.

Vähän samantapaista versiota "konservatismista" edustaa joka tapauksessa Putin itse. Ja kummallakin on sama vihollinen eli suhteellisen liberaali Länsi.

Olen itse asiassa jo aikaisemmin epäillyt sitä, että Putin ei ole ollenkaan ortodoksi, vaan hän on kääntynyt muslimiksi.

Kuvaavaa on, että Putin on sallinut Kadyrovin perheen joukkoineen perustaa islamilaisen diktatuurin Tshetsheniaan. Ilmankos Kadyrov nuorempi on lähettänyt innokkaasti raiskaajia Putinin ukrainalaisia vastaan käymään tuhoamissotaan.

Mikäs on ollessa miespuolisena muslimina, kun voittaa pyhässä sodassa joka tapauksessa tavalla tai toisella riippumatta siitä, voittaako vai häviääkö.

Jos voittaa sodan, niin palkintona on paljon ryöstösaalista, naispuolisia seksiorjia ym. Jos kaatuu pyhässä sodassa niin pääsee paratiisiin, jossa viini virtaa ja ikuisesti neitseellisiä kaunottaria riittää. Putin ei taidakaan olla niin kovin raitis.

Nykyään voisi kuitenkin kuvitella, että monet muslimit eivät enää kannata tätä perinteistä islamin näkemystä. Mutta se ei tarkoita, etteikö Kadyrov poppoineen kannattaisi. Ja Putin.

Pääsääntöisesti nimikristillisessä maassa, joka Venäjä on, Putinin ei tietenkään kannata julkistaa kääntymystään. Ei ainakaan vielä. Hitlerkin oli aikoinaan salannut uskonnottomuutensa. Kuvaavaa on, että natsisaksalaisten sotakoneiden siipiä ja kylkiä koristivat palkkiristit hakaristien sijaan. Natsihakaristi oli pistetty paljon pienemmässä koossa lentokoneiden pyrstön sivuvakaajaan. Jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan, niin palkkiristi olisi korvattu hakaristillä.

Lopuksi on tässä varmaan asiallista mainita, että lähinnä vain ne islamilaisen yhteisön jäsenet, jotka kannattavat alkuperäisemmänlaista islamin oppia ja käytäntöä, kannattavat hirmutöitä. Täytyy olla paljon sellaisia ihmisiä tässä suuressa yhteisössä, jotka joko ovat saaneet paljon länsimaisia vaikutteita ajatteluunsa tai ovat muuten ihan OK.

Sama pätee tietenkin natseihinkin. Täytyy muistaa, että juutalaisten pelastajana tunnettu Oskar Schindler oli natsi.

Ja missä on yksi, siellä täytyy olla toinenkin. Olen sillä lailla optimistinen henkilö.

PS. Putin ei kyllä muistuta Oskar Schindlerin hyvistä puolista. Putin on tavanomainen espanjalaistyyppisen falangismin kannattaja. Muistattehan Francisco Francon. Jotkut nimittävät sellaisia ihmisiä fasisteiksi.

4 kommenttia:

  1. Falangistiltahan tuo vaikuttaa menneen imperiumin haikailussaan ja sen palauttamisen kykenemättömyydessään.

    Ei Putler ole täysin raitis, olut on maistunut hänelle aika ajoin julkisesti.
    Mainittiinpa jopa, että hänen toimiessaan KGB:n ulkomaantiedustelu-upseerina Dresdenissä hän mieltyi saksalaiseen olueen niin, että vyön pituus kasvoi aika lailla.
    Siitä hänelle tuli kova tarve kunnonpalautukseen, fyysinen suorituskyky kun on ollut tälle pikkumiehelle erittäin tärkeää lapsuuden hakatuksi tulemisen vuosista lähtien.

    Sen pahemmalta tästä myrkyllisestä kääpiöstä nyt tuntuu, kun kaikki voimat ovat mennyttä:
    fyysinen, poliittinen kaikkialla muualla paitsi omassa maassa ja sotilaallinen.
    Ja se on tuolla myrkkykääpiölle aivan oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta onneksi hän sentään jaksaa pitää pitkän pöydän reunasta kiinni.

      Poista
    2. Pöydän reunan puristaminen samoin kuin jalkojen heiluttelu ja muut oudot käyttäytymispiirteet saattavat johtua ikämiehille ikävän yleisestä vaivasta, mikäli Erik W. Larsson on oikeassa:

      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/b18d4a2b-6c9b-4361-92b9-60d69f0774fb

      Putlerilla saattaa olla eturauhasen liikakasvua.
      Johan siinä on syytä puristaa puuta, kun rakko meinaa haljeta ja heilutella jalkoja, kun ne haluaisivat suunnata posliinipytyn äärelle.
      Mikäli näin on, siinä on hyvä syy olla juomatta enää olutta;
      kuten tiedetään, kun neljän hengen seurue istuu juomassa olutta, on pöydässä kerrallaan aina vain kolme.

      Poista
    3. Okei, no sitten. On hämmästyttävää, ettei kukaan ole ajatellut hänen eturauhastaan, sanotaan tuolla. On silti hienompiakin ajattelunaiheita.

      Poista