tiistai 25. toukokuuta 2021

Poliittinen ideologiani lyhyesti, uusi vuoden 2021 versio

Olen aikaisemmin esitellyt lyhyesti ranskalaisilla viivoilla silloisen poliittisen maailmankatsomukseni.

Oikeastaan se ei ole hirveästi kokonaisuutena sittemmin muuttunut, mutta jotain on tullut kuitenkin lisää. Siksi päätin kirjoittaa muokatun ja uusitun version poliittisesta maailmankatsomuksestani. Oi, katso:

  • sosiaaliset oikeudet, mukaan lukien työläisten oikeudet (nämä on oikeastaan pakko mainita erikseen, sillä liberalismi ei välttämättä ole sosiaalista)

  • tiedemyönteisyys. Tieteellinen menetelmä on paras tapa hankkia tietoa. On parempi, että myös politiikka on todellisuudentajuista sen sijaan, että se olisi todellisuuspakoista. Lisäksi: biologinen evoluutio on luonut myös ihmisen aivot ja mielen, ja se täytyy ottaa politiikassakin huomioon.
  • uskontokriittisyys ja antiklerikalismi. Kannatan ehdottomasti uskonnollisten yhdyskuntien ja valtion eroa. Kannatan myöskin sitä, että uskontoa ei voi käyttää pätevyysvaatimuksena julkiseen virkaan pääsyyn. Kannatan myös sitä, että julkista tukea saavat koulut eivät saa opettaa uskontoa ainakaan tunnustuksellisena.

    Mielestäni uskonnollista lainsäädäntöä kannattavilta tulee viedä kansalaisluottamus. Tässä on mielestäni kyse demokratian itsepuolustuksesta.

    Ja mielestäni myös sellaisten uskontojen tulee olla kiellettyjä, jotka kannattavat rasismia tai pyhää sotaa toisinajattelevia vastaan tai pyrkivät väkipakolla estämään uskonnon vaihtamisen tai avioliiton solmimisen toisuskoisen kanssa.

Ja kappas, listaukseni muodostuu tällä kertaa kuudesta kohdasta entisen seitsemän sijaan.

...

PS. 27.5.2021: Ja niin minulle alkoi tulla huonoa omaatuntoa siitä, että olin jättänyt alkuperäisessä tekstissäni olleen globaalinationalismin pois. Joten lisäsin sen tekstiin, vaikka siitä tuli nyt pitempi.

...

PS 26.6.2021: Julkaisin tästä toisenkielisen version.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti