perjantai 20. syyskuuta 2019

Kaikki Mousasta, tuosta unelmieni maasta

Olen nuoruusiästä alkaen sijoittanut poliittiset fantasiani kuvitteelliseen yleensä Pohjois-Atlantilla Espanjan eteläosaa pohjoisempana sijaitsevaan valtiomuodostumaan nimeltä Mousa.

Mousa on aina hieman erilainen fantasiasta riippuen, mutta tässä kuitenkin jonkinlainen katsaus siihen, millainen Mousa voisi poliittisena valtiomuodostumana olla:

Mousa on eri etnisten ryhmien muodostamien valtioiden tiukahko valtioliitto tai löyhä liittovaltio. Maan etniset ryhmät voivat olla esim. suomalaiset, saamelaiset, kornit, friisit, saksalaiset ja englantilaiset, joilla kaikilla on oma valtio. Joskus olen jopa ojibwat sijoittanut maahan.

Mousa on ennen kaikkea muuta vapaakauppa-alue ja arvoyhteisö, mutta se on muutakin. Mousan periaatteisiin ei sinänsä kuulu työvoiman vapaa liikkuvuus maasta toiseen, mutta jos joku liiton maista kaipaa jollakin ammattialalla ulkopuolista työvoimaa, jolle maksetaan myös säällinen palkka, niin sellaisen työsuhteen saaminen on tehty sopivalle maahanmuuttajalle sujuvaksi. Lyhyistä työsuhteista lähimaassa ei synny oikeutta nauttia paikallista sosiaaliturvaa. Lähimaan kansalaisellekin pitää maksaa asiallinen määrä palkkaa. Palkkatason polkeminen työvoimaa maahan tuottamalla on yrityksiltä kielletty. Kerjäläisyyttä ei katsota työksi, jonka avulla saisi maassaolo-oikeuden.

Ulkomaiseen työvoimaan kuuluva pääsee ohituskaistalle työvoiman tarvittavuusharkinnassa, mikäli asiantuntijatehtäviin palkattavalle maksetaan palkkaa vähintään keskipalkan verran. Tutkijoiden verkostoituminen muiden maiden tutkijoiden kanssa on tehty mahdollisimman helpoksi ja sujuvaksi.

Mousan liittoon kuuluvilla mailla on kullakin oma kansalaisuutensa, jonka lisäksi maiden kansalaisilla on myös Mousan liiton kansalaisuus.

Mousan liitolla on oikeus jäsenmaidensa puolesta solmia vapaakauppasopimuksia muiden maiden kanssa, kunhan ne eivät sodi ihmisoikeuksia, kansalaisoikeuksia, työntekijöiden oikeuksia, eläintenoikeuksia ja luonnon- ja ympäristönsuojelua vastaan.

Kaikki koirarodut eivät ole laillisia Mousassa. Vain nk. peruskoiraa muistuttavat rodut ovat sallittuja, vaikkakin näitä saa olla erikokoisia. Eli koiralla tulee olla pitkähkö kuono, pystyt korvat ja suora häntä. Pentutehtailu on ankarasti kiellettyä.

Mousan yleisiin periaatteisiin kuuluu myös sen tunnustaminen, että on olemassa sellainen asia kuin luonnollinen monopoli, ja siksi valtionyhtiöiden olemassaolo jäsenmaissa ei välttämättä sodi Mousan liiton periaatteita vastaan.

Mousan liitossa on käytössä kaksivaiheinen Tobinin-Spahnin valuutanvaihtovero.

Mousan liitolla on myös yksikamarinen parlamentti. Parlamentin paikoista puolet on jyvitetty jäsenmaille niiden väestön määrään suhteutettuna. Puolet paikoista taas on jaettu tasan jäsenmaiden kesken. Tätä tapaa laskea parlamenttipaikat käytetään hyväksi myös päättäjiä sitovien kansanäänestysten ääniosuuksien laskemisessa maata kohden.

Liiton parlamentinvaalit toimitetaan yhden hengen vaalipiireissä, ja silloin kun vaalipiirissä on ehdokkaita enemmän kuin kaksi, ne toimitetaan siirtoäänivaalitavalla. Siirtoäänivaalitavan käyttöä perustellaan sillä, että se tukee maltillisia poliittisia voimia ja toiseksi sitä käytettäessä ääniä ei mene niin helposti täysin hukkaan, toisin kuin "normaalia" enemmistövaalitapaa käytettäessä tapaa käydä.

Mousan liiton parlamenttivaaleihin osallistuvien kansallisten puolueiden määrästä johtuen parlamentti on kovin tilkkutäkkimäinen. Tämä on ollut tärkeä peruste sille, miksi hallituksen muodostaminen ja johtaminen on päätetty antaa vaaleilla valitulle presidentille. Toisaalta vaalitavasta johtuen parlamenttipuolueet ovat tyypillisesti laajoja katto-organisaatioita, vähän samaan tapaan kuin Yhdysvaltain kongressin pääpuolueet Republikaanit ja Demokraatit.

Parlamentissa yhtenä vedenjakajana puolueiden välillä on se, kuinka tiivis halutaan Mousan liiton olevan.

Mutta kaikki Mousan parlamentissa edustettuina olevat puolueet ovat maahanmuuttokriittisiä.

Jäsenmaiden kansalaisuus käsitetään etuoikeudeksi, ei oikeudeksi, joka kuuluisi kaikille maailman ihmisille. Kansalaisuus saadaan, jos saadaan, pitkällisen prosessin kautta. Kansalaisuuden voi saada, jos osaa ko. maan pääkieltä ja jos ei ole viiteen vuoteen maassa asumisensa aikana nauttinut sosiaaliturvaa ja jos on ollut koko tämän ajan nuhteeton ja on ollut sitä myös alkuperämaassaan. Saadun kansalaisuuden voi myös menettää. Kansalaisuuden saadakseen tulee myös kannattaa sananvapautta.

Mousassa sananvapaus on myös muillakin kuin tietyllä tavalla ajattelevilla toimittajilla.

Laiton maassaoleskelu on kriminalisoitu.

Myöskin sellaiset ihmisoikeusjärjestöinä esiintyvät järjestöt ovat kiellettyjä, jotka eivät kannata sananvapautta.

Julkisen vallan harjoittama indoktrinaatio on Mousan perustuslaissa kiellettyä.

Mousan liiton parlamentti tekee jossain määrin myös omaa lainsäädäntöä, vaikkakin Mousassa kunnioitetaan varsin jyrkästi subsidiariteettiperiaatetta erityisesti sen suhteen, että kaikki lainsäädäntö, mikä on järkevää hoitaa jäsenmaissa, myös hoidetaan siellä. Mousan liiton oikeuksiin kuuluvat sen perustuslain mukaan vapaakauppaliiton toiminnan säätely, yhteiset kauppasopimukset kolmansien maiden kanssa, ulkopolitiikan koordinointi, yhteinen turvallisuus ja kaikki ne toimet, joita voidaan perustella sillä elintärkeällä edulla, että poistetaan maiden välisiä fataaleja epäyhteensopivuuksia (esim. tarvitaan liiton jäsenmaihin sama säännöstö aseiden deaktivoinnille, jotta rikolliset eivät voi käyttää hyväkseen eri jäsenmaiden toisistaan poikkeavaa lainsäädäntöä asiassa kootakseen toimivan tuliaseen osista).

Mousan parlamenttivaaleissa kahdeksan ylimääräistä ääntä saavat ne, jotka nauttivat vähemmän sosiaaliturvaa kuin maksavat veroja mutta eivät kuitenkaan ole rikkaita. Saadakseen nämä äänet ei saa olla töissä vahvasti julkisesta vallasta tai tuesta riippuvaisessa työpaikassa. Pyhässä avioliitossa eläville annetaan jokaisesta alle 18-vuotiaasta lapsesta yksi ylimääräinen ääni, mutta kuitenkin korkeintaan neljä ääntä. Puolustusvoimissa palvelevat saavat ylimääräisiä ääniä. Äänien määrä riippuu siitä, missä määrin on hengenvaarassa työssään. Puolustusvoimien reservissä olevat ja suojeluskuntaan kuuluvat sekä lotat saavat yhden ylimääräisen äänen. Äänijärjestelmää nimitetään "laskennallisten äänien järjestelmäksi".

Ylimääräisten äänien periaate pätee myös jäsenvaltioiden sisäisiin valtiollisiin vaaleihin.

Äänioikeus Mousan parlamentin vaaleissa on kaikilla 16 vuotta täyttäneillä jäsenmaiden kansalaisilla.

Mousan hallituksen päämies, joka on presidentti, valitaan yleisillä vaaleilla. Vaalitapa on siirtoäänivaalitapa. Presidentti valitsee itse hallituksen jäsenet ja toimii itse hallituksen puheenjohtajana. Hallituksen jäsenten ei tarvitse nauttia parlamentin enemmistön luottamusta, mutta parlamentilla on oikeus ja velvollisuus valvoa presidentin ja ministereiden toimien lainmukaisuutta ja pätevyyttä.

Hallituksen ministereiden ja virkamiesten valinnassa tulee perustuslain mukaan pitää huolta kohtuullisuusperiaatteen toteutumisesta, eli virkamiehistössä tulee olla laajalti edustettuna eri jäsenmaiden väestö.

Parlamentti voi niin halutessaan rajoittaa ulkoministerin oikeuksia. Se voi myös niin halutessaan vaihtaa presidentin valitseman ulkoministerin itse valitsemaansa.

Parlamentilla ja parlamenttiryhmillä on omat virkamiehensä ja avustajansa. Tämä osaltaan auttaa parlamenttia olemaan riippumaton presidentistä.

Mousan perustuslaki takaa kansalaisten kaikki liberaalit vapausoikeudet: sananvapauden, tiedotusvälineiden vapauden, uskonnonvapauden, elinkeinovapauden ja markkinatalouden, kansallisen itsemääräämisoikeuden, demokratian, sekulaarin hallinnon, yhdenvertaisuuden lain edessä ja sukupuolten tasa-arvon. Perustuslaki myöskin mainitsee tieteen myönteisessä valossa. Tieteen autonomisuus tunnustetaan, ja toisaalta yliopistojen osallistuminen politiikkaan kielletään.

Perustuslaissa on myös taattu se, että julkinen valta ei voi luovuttaa omaa valtaansa merkittävässä määrin yksityiselle toimijalle.

Perustuslaki kieltää käymästä kauppaa sellaisen maan ja sellaisen yrityksen kanssa, joka suhtautuu nuivasti työläisten oikeuksiin tai ympäristön- ja luonnonsuojeluun tai sananvapauteen. Muuten liitto kannattaa globaalia vapaakauppaa.

Perustuslaissa myös todetaan, että tulee aikaansaada kansainvälinen oikeudenmukainen kauppajärjestelmä, joka auttaisi kehitysmaita pois köyhyydestä.

Perustuslaki takaa uskonnonvapauden, mutta se on jyrkkä niitä kohtaan, jotka pyrkivät millään lailla rajoittamaan sitä. Uskonnon jättämistä ei saa estää ja kaikenlainen pyhä sota toisinajattelijoita vastaan on kielletty. Myöskin moniavioisuus ja uskonnon kielto solmia avioliitto toisinajattelijan kanssa ovat kiellettyjä. Liian huonoiksi katsotut uskonnot on kielletty.

Julkinen valta ja uskonnolliset yhdyskunnat on erotettu toisistaan. Kouluissa ei ole erityistä uskonnon oppiainetta.

Kansalaiseksi voi päästä ainoastaan, mikäli hyväksyy sananvapauden. Poliittisiin virkoihinkin voi päästä ainoastaan, mikäli hyväksyy sananvapauden. Sananvapauden katsotaan olevan perusta kaikille muille vapauksille ja oikeuksille.

Jotta voisi päästä poliittisiin virkoihin, ei saa myöskään elämänsä aikana olla rääkännyt eläimiä.

Monikulturismi eli ideologia, joka pyrkii hajottamaan yhteiskunnan toisilleen vihamielisiin osiin ja jonka keskiössä on muslimimies, on perustuslain säädöksellä kielletty. Myös Adolf Hitleristä alkunsa saanut kansallissosialismi sekä kommunismi eli marxismileninismi ovat kiellettyjä. Samoin perinteinen islam (sellainen islam, jonka nimenä ei käytetä sanaa "islam" ja joka hyväksyy musliminaisten avioliitot ei-muslimien kanssa ja joka ei hyväksy pyhää sotaa eikä moniavioisuutta, on laillinen).

Osasta poliittisia kysymyksiä voidaan järjestää päättäjiä sitova kansanäänestys, kun tietty osa kansalaisista sellaista vaatii esittäen asiallisen ja asiantuntevan ehdotuksen kansanäänestyksestä. Jos kansanäänestys pidetään kahden erottuvan vaihtoehdon välillä, niin äänestyksen tuloksen tulee olla selkeä saatujen laskennallisten äänien suhteen, eli voittajan tulee olla saanut vähintään 55 % niistä. Jos kumpikaan vaihtoehdoista ei sitä saa, niin poliitikot ovat vapaita päättämään asiasta, mitä haluavat. Jos vaihtoehtoja on kansanäänestyksessä useampia kuin kaksi, niin silloin kansanäänestys järjestetään siirtoäänivaalitavalla.

Mousan liiton laajuisissa kansanäänestyksissä äänivalta on jaettu jäsenmaiden kansalaisille samassa suhteessa kuin parlamenttipaikat.

Perustuslain muutosten yhteydessä tulee aina järjestää asiaa koskeva päättäjiä sitova kansanäänestys.

Mousan perustuslaissa jäsenmaiden yhteisiksi arvoiksi mainitaan sananvapaus, demokratia, oikeusvaltio, oikeus yksityisyyteen, teokratian vastaisuus, tieteellinen ajattelu, sosiaalisesti tehokas markkinatalous, ympäristön-, luonnon- ja eläintensuojelu, työläisten oikeudet ja korruptionvastaisuus, ja nämä arvot ovatkin liiton jäsenmaissa varsin laajalti kannatettuja.

Mousan liitolla on oma raha, Mousan markka, mutta jäsenvaltioilla on myös oikeus painaa omaa kansallista rahaa.

Mousa on vain erittäin rajoitetussa määrin tulonsiirtounioni.

Mousan liitolla on kansainvälinen poliisiviranomainen liittopoliisi, jonka toimivallan alle kuuluvat jäsenvaltioiden rajojen yli ulottuva Mousan liiton sisäinen rikollisuus, maansisäiset rikokset liittoa vastaan sekä vastavakoilu.

Mousan jäsenmaiden kansalaisilla on julkisesti rahoitettu sairausvakuutus. Jos kansalainen muuttaa toiseen liiton maahan, niin silloin hänen lähtömaansa maksaa 50 % perusterveydenhoidon ja 90 % erikoissairaanhoidon kustannuksista.

Yliopistot Mousan jäsenmaissa ovat suurimmaksi osaksi julkisen vallan rahoittamia, mutta riippumattomia hallinnollisesti siitä. Rahoittaakseen opiskelunsa opiskelijat voivat ottaa opintolainan, jonka summan he saavat kokonaisuudessaan vähentää verotuksessa kymmenen vuoden kuluessa opintojen päättymisestä siinä maassa, jossa he ovat opiskelunsa suorittaneet.

Mousassa kaikki huumeet on dekriminalisoitu. Liiton jäsenmaissa huumeongelmia kohdellaan sosiaalisina eikä rikosoikeudellisina ongelmina. Näin on saatu pitkälle markkinat poistettua huumerikollisilta, ja käyttäjien syrjäytyminen on myös suuresti vähentynyt. Kannabis on tietynlaisena tuoteversiona laillista päihdettä, ja kannabiksen ei-huumaavaa vaikuttavaa ainetta kannabidiolia sekä psilosybiinisieniä, MDMA:ta (ekstaasia) ja LSD:tä voidaan käyttää lääkkeinä.

Mousa on tunnettu laadukkaista ja aromikkaista ale-, stout-, porter- ja ohraviinioluistaan sekä viskeistään. Jos Michael Jackson eläisi vielä, hän voisi pitää paljon näistä Mousan antimista.

Mousan parlamentti kannattaa tekoälyllä varustettujen tappajarobottien globaalia kieltoa.

Mousan liiton kansainvälisenä kielenä toimii eräs kansainväliseksi apukieleksi kehitetty kieli. Tämä toimii myös parlamentin ja hallituksen sekä ministeriöiden virkakielenä.

Mousassa jokaisella jäsenvaltiolla on omat puolustusvoimansa. Mousan liitolla on kuitenkin myös aseellisia joukkoja, esim. erinäisiä erikoisjoukkoja. Mousan liitto on myös puolustusliitto.

Mousan ja sen jäsenvaltioiden sotilaita toimii runsaasti rauhanturvatehtävissä ympäri maailmaa. Tämä johtuu siitä, että siinä voittavat kaikki. Mousa ja sen jäsenvaltiot saavat kansalaisilleen ainakin jonkinlaista sotilaskokemusta rauhanturvatehtävistä, ja lisäksi toiminnasta on hyötyä muulle maailmallekin.

Naiset voivat hankkia sotilaskoulutuksen tai ryhtyä sotilaaksi puolustusvoimissa ja toimia siellä myös aseellisissa tehtävissä.

Myös Mousan ja sen jäsenvaltioiden poliisivoimissa toimii runsaasti naisia.

Mousan suhteiden perusta ulkomaihin ovat yhteiset arvot ja yhteiset edut.

Mousassa korkeimmat tuomarin-, syyttäjien ja poliisiviranomaisten virat täytetään vaaleilla (käytössä siirtoäänivaalitapa).

Mousassa avioliitoksi katsotaan kaikki täysi-ikäisten ihmisten pysyväluontoiset yksiavioiset vapaaehtoisesti solmitut seksuaaliset suhteet. Avioliiton ei aina tarvitse olla rekisteröity.

Homoseksualistit ovat laillisia asukkaita Mousassa. Mousan YK-lähettiläs vittuilee jatkuvasti sellaisille maille, joissa homoseksualisteja vainotaan nöiden seksuaalisen suuntautumisen vuoksi.

Lasten silpominen, niin tyttöjen kuin poikien, edes vanhempien luvalla, on lailla kiellettyä Mousassa. Mousan juutalaisvähemmistö on sopeutunut lainkohtaan. Toisaalta Mousan juutalaiset ovat lähinnä liberaali- ja reformijuutalaisia ja näistäkin useimmat tosiasiallisesti uskonnottomia, joten heille ympärileikkaus on vähemmän tärkeä kuin olisi uskovaisille konservatiivi- tai ortodoksijuutalaisille.

Eläinten rituaaliteurastus on myös lailla kiellettyä Mousassa.

Mousassa vapauden ja kansallisen turvallisuuden vuoksi on kielletty sellaiset käyttöjärjestelmät, jotka eivät ole vapaita ohjelmistoja eli avointa lähdekoodia. Linuxia ja jossain määrin myös vapaita BSD-käyttöjärjestelmiä käytetään Mousassa runsaasti. Kiellettyjä ovat myös ohjelmistoideapatentit ja roskapostaaminen.

PS. Perustin blogiini samalla aihetunnisteen Mousa. Lisäksi mainitsen, että tämän blogimerkinnän lukijakommenteissa on täysin sallittua tehdä parannusehdotuksia ja esittää kysymyksiä. Saatavan palautteen perusteella saatan vielä parannella myöhemmin tätä merkintää.

PS. myöhemmin vielä julkaisupäivän aikana. Lisäsin tekstiin täsmennyksen: "Liian huonoiksi katsotut uskonnot on kielletty."

PS. 22.9.2019: Lisäsin tekstiin maininnan homoseksualisteista.

PS. 23.9.2019: Lisäsin tekstiin maininnan julkisen vallan ja uskonnollisten yhdyskuntien erosta.

PS. 24.9.2019 Lisäsin tekstiin maininnan ekstaasin käytöstä lääkkeenä sekä maininnan siitä, että sellaiset ihmisoikeusjärjestöinä esiintyvät järjestöt ovat kiellettyjä, jotka eivät kannata sananvapautta.

PS. 25.9.2019: Lisäsin tekstiin maininnan valuutansiirtoverosta.

PS. 27.9.2019: Lisäsin tekstiin maininnat mousalaisista oluista ja viskeistä. Lisäsin myöskin maininnat lasten silpomisen ja eläinten rituaaliteurastuksen kiellosta sekä eläinrääkkäyksestä esteenä pääsylle poliittisiin virkoihin. Samaten lisäsin maininnan julkisen vallan harjoittaman indoktrinaation kiellosta.

PS. 29.9.2019: Lisäsin tekstiin maininnan epävapaitten käyttöjärjestelmien sekä ohjelmistoideapatenttien ja roskapostaamisen kiellosta. Lisäsin myös maininnan, että Mousassa sananvapaus on myös muillakin kuin tietyllä tavalla ajattelevilla toimittajilla. Ja vieläpä lisäsin sen maininnan, että korkeimmat tuomarin-, syyttäjien ja poliisiviranomaisten virat täytetään vaaleilla.

PS. 6.10.2019: Lisäsin tekstiin maininnan siitä, että kaikki koirarodut eivät ole laillisia Mousassa.

PS. 7.10.2019: Lisäsin tekstiin parlamenttivaaleissa joidenkin yksilöiden saamaa kahdeksaa lisä-ääntä koskien: "Saadakseen nämä äänet ei saa olla töissä vahvasti julkisesta vallasta tai tuesta riippuvaisessa työpaikassa."

PS. 9.10.2019: Lisäsin tekstiin seuraavan kappaleen: "Ulkomaiseen työvoimaan kuuluva pääsee ohituskaistalle työvoiman tarvittavuusharkinnassa, mikäli asiantuntijatehtäviin palkattavalle maksetaan palkkaa vähintään keskipalkan verran. Tutkijoiden verkostoituminen muiden maiden tutkijoiden kanssa on tehty mahdollisimman helpoksi ja sujuvaksi."

PS. 22.7.2021: Ja vitut, ajattelin. Jos naiset haluavat olla olennainen osa puolustusvoimien taistelujoukkoja, olkoot! En minä jaksa vängätä vastaan. Niinpä poistin seuraavan kohdan:

Mousassa naisten toimimista puolustusvoimien aseellisissa tehtävissä on vahvasti rajoitettu. Tämä johtuu siitä biologiaan pohjaavasta tosiseikasta, että taistelutilanteessa monilla heteroseksuaalisilla miessotilailla on taipumusta erityisesti suojella naispuolisia sotilastovereitaan, ja tämä tekee sodankäynnistä vähemmän tehokasta.

Naisia toimii kuitenkin paljon sotilaspoliisin ja rauhanturva- ja konfliktinratkaisutehtävissä.

Ja muokkasin kohdan uusiksi. Se kuuluu nyt lyhykäisesti näin:

Naiset voivat hankkia sotilaskoulutuksen tai ryhtyä sotilaaksi puolustusvoimissa ja toimia siellä myös aseellisissa tehtävissä.

2 kommenttia:

  1. Oikea sovinistin päiväuni, niin poliittisesti, uskonnillisesti kuin seksuaalisen suuntauksen suhteen. Oletko koskaan ajatellut olevasi varsin suvaitsematon ihminen ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En, koska Maapallolla elää kuusi ja puoli miljardia minua suvaitsemattomampaa ihmistä.

      Poista