maanantai 27. toukokuuta 2019

Mökkikauden avaus suoritettu

Torstaina 16. toukokuuta tänä Herran vuonna 2019 lähdin vanhemman pikkuveljeni (VPV) ja tämän tyttären (VPV-T) kanssa ja kyydillä mökille. Tämä tapahtui n. klo 14.00.

Olin joutunut "palkkaamaan" korvaajan itselleni kolmannen sektorin yhdistykseni paikallisen toimipisteen lauantai-aukioloa varten. Normaalisti kun minä ylläpidän klo 11.30-15.00 sitä parillisten viikkojen lauantaina (Lammaslammentie 17, Vantaa, talon päädyn vierestä ja lammen puolelta sisään). Vakuutussyistä vapaaehtoisia ylläpitäjiä pitää aina olla kaksi, joista minä olen yleensä toinen. Niin, ja sydänkesällä toimipiste on kiinni lauantaisin.

Matkan varrella pysähdyttiin Riihimäen suuressa ostoskeskuksessa. Kävimme kaupassa, ja sen jälkeen minä ja veljeni kävimme Alkon myyntipisteessä. Itse ostin sieltä kymmenen erilaista olutta. Jokunen niistä oli erilainen verrattuna tavanomaisesti ostamiini. Ostin yhteisiksi tarpeiksi kaupasta 25 eurolla tarpeita, ja olueni maksoivat 50 euroa.

Kun jatkettiin matkaa, niin minä ja veljentyttäreni nautimme jäätelöt. Onnistuin sotkemaan korkealla tuutillani Mao-lakkini lipan.

Mökkimme sijaitsee siis Rengossa, Hämeenlinnan Rengossa. Tämä Rengon versio kuuluu tosiaan nykyisin Hämeenlinnaan, mikä tuntuu minusta tylsältä, vaikka Hämeenlinna on tuskin erityisen tylsä kaupunki, vaikka siellä ei olekaan Lenin-museota kuten Tampereella.

En ole ihan varma siitä, mihin aikaan saavuille mökillemme, mutta veikkaisin, että viimeistään klo 16.00.

Kolme tuntia myöhemmin saapui pienempi pikkuveljeni (PPV).

VPV-T:tä varten oli paikalle hankittu trampoliini, jota reunusti verkko. Mökillä olon aikana hän käytti sitä usein. Hän joko hyppi siinä tai sitten leikittiin sellaista leikkiä, että minä heitin häntä Mao-lakillani tai hänen omalla lippalakillaan tai lasten jalkapallolla ja hän yritti väistää. Hän onnistui siinä melkein aina.

VPV-T joutui siivoamaan useamman kerran trampoliiniaan havunneulasista, joita tippui yläpuolella näkyvästä männystä.

Mökillä olomme aikana ilma oli kaiken aikaa hyvä.

Tämä mökkireissumme oli sikäli poikkeuksellinen, että emme sen aikana kertaakaan nauttineet perunoita.

Olin muuten lähtöä edeltävänä päivänä keskiviikkona nauttinut kollegani kanssa kolme erilaista olutta nk. sähköpostijuopottelussa. Sen, että mainitsen tämän tässä nyt, relevanssi käy ilmi myöhemmin tässä tekstissä.

Mökillä oli mukana myös PPV:n koira Johnny, josta olen tavannut käyttää nimitystä ihmissyöjäkoira. Oikeasti hän ei ole koskaan syönyt ihmistä, ainakaan tietääkseni, mutta hän on pelastuskoira Viipurista, ja hänen pentuiän kokemuksensa ovat muovanneet hänestä heikosti sosiaalistuneen. Hänen isäntänsä ja emäntänsä kuitenkin osaavat kohdella häntä oikein.

Alussa käytännön syistä Johnnylle laitettiin kuonokoppa. Hän onnistui kuitenkaan riisumaan sen itseltään, minkä jälkeen hän oli kovin onnellinen. Hän sai kunnon onnellisen hepulin ja juoksi pitkin poikin mökin aluetta edestakaisin.

Koko loppuajan Johnny oli kuitenkin joko kuonokoppa nokalla tai hihnan päässä kiinni. Tai sisätiloissa. Tai lenkillä isäntänsä kanssa.

Johnny oli aluksi vaikuttanut melko mukavalta tyypiltä taas vaihteeksi, mutta kun hän rupesi murisemaan, niin päätin, että on hienoa, jos häntä pidetään ikään kuin lyhyessä lieassa.

Johnny on kuulemma kuitenkin nykyään sellainen, että hän murisee, jos on kyseessä hänen mielestään huono juttu, ja hän murisee, jos on kyseessä hänestä hieno juttu.

Leikin VPV-T:n kanssa mökilläolon aikana myös hippaa, heittelimme toisillemme kangasrakenteista heittolautasta ja potkimme lastenjalkapalloa. Hippa on nykyiselle fyysiselle olemukselleni sen verran rankkaa puuhaa, että yleensä en kauheasti jaksanut juosta veljentyttäreni perässä. Mutta on kätevää, kun on nopeat kädet, joilla saa tehtyä toisesta välittömästi hipan kun tämä on saanut tehtyä ensin minusta hipan.

Siivosin myös hänen toiveestaan välillä liukumäkeä kuolleista öttiäisistä.

Myöskin annoin välillä VPV-T:n käyttää nokialaistani. Hän joko pelasi sillä tai katsoi lastenohjelmaa. Varsin nopeasti kännykkäni näyttö muuttui kovin tahraiseksi.

Nautin torstai-iltana oluistani kolme. Perjantaina nautin niitä neljä. Yksi oluista oli poikkeuksellisesti ostamani hapanolut.

Näin kerran päärakennuksen terassilta, kuinka Johnny makoili rannalla ja näytti hymyilevän. Koira näytti selvästi nauttivan elämästään. Kun menin lähemmäksi, niin heti alkoi kuulua murinaa.

Mökkitonttiimme kuuluu grilliaitta, jossa grillasimme paljon. Ruokana oli salaattia, grillimakkaraa ja sämpylöitä päällistarpeineen ja perjantain jälkeisenä yönä nautimme varsin hyviä sisäfilepaloja, joiden ympärille oli kiedottu pekonia. Sisäfilejutun kanssa oli varsin maittavaa tulisehkoa kastiketta. VPV tarjosi minulle ja PPV:lle ruokajuomaksi lasillisen espanjalaista punaviiniä.

Kävin jossain vaiheessa osoittamassa kunnioitusta vuonna 2009 kuolleelle koiralleni Elmeri Kärnälle, jonka hauta sijaitsee mökkitontillamme.

Alun perin oli ollut puhetta, että pääsen lähtemään PPV:n kanssa ja kyydillä pois vasta sunnuntaina, mutta jo alussa kävi ilmi, että lähtisimmekin jo lauantaina. Olin yrittänyt ajatella, että kyllä sen yhden ylimääräisen päivän nyt kerran kestää, mutta kun kuulin aikaistetusta kotiinlähdöstä, tunsin suuren taakan putoavan harteiltani. En kovin hyvin siedä pitempiä kuin kahden vuorokauden pituisia mökkireissuja.

Kahtena ensimmäisenä iltana lämmitin saunan meille. Se oli suhteellisen helppoa, sillä käytettävissäni olivat sytytyspalat. VPV:n vaimo osaa maailman parhaiten saada tulen saunanpesään, mutta hän ei ollut tullut tällä kertaa mukaan.

Veljeni tekivät töitä. Välillä minäkin autoin, mutta vain hieman. Päätyöni oli pitää silmällä veljentytärtäni ja viihdyttää häntä.

Perjantaina veljeni hakivat vuokraamansa pakettiauton. Siihen raahasimme yhtä sun toista pois heitettävää tavaraa, ja sitten veljeni veivät koko roskan kaatopaikalle. Muuten kaikista paras ratkaisu olisi ollut vuokrata peräkärry, mutta kun autoissa ei ollut peräkoukkua.

VPV ja hänen tyttärensä kävivät joka päivä saunassa ja uimassa. PPV ei käynyt kertaakaan saunassa, mutta kerran kävi uimassa. Itse kävin joka päivä saunassa, en ollenkaan uimassa. Viime vuonna olin käynyt mökillä kerran uimassa, mutta muuten olen ollut viime vuosina järvessä uimisen suhteen vilukissa, vaikka muuten minussa ei ole taipumusta viluisuuteen.

Itse suurin piirtein viihdyin mökillä. Hyttysiä näkyi melkein yhtä vähän kuin edellisenä kesänä, joka oli ollut järjettömän kuuma.

Nukuin päärakennuksen sivusopessa, jossa on puolitoistaleveyksinen sänky. VPV ja VPV-T nukkuivat päärakennuksen yleistilassa. PPV ja Johnny nukkuivat nukkuma-aittarakennuksessa.

Ensimmäinen yöni oli tuskallinen, koska nukuin pelkkä pussilakana päälläni, ja yö oli osittain kylmä. Perjantaina silti oloni oli hyvä ja järkevä. Toisena yönä pistin pussilakanani päälle kunnon peiton, joten oli sillä kertaa riittävän mukavaa nukkua.

Lauantaina ehdin vielä kerran lämmittää saunan ennen poislähdön aikaa.

Jätin suosiolla kolme ostamistani oluista paikalle jäävälle veljelleni nautittavaksi. Turha sitä on raahata lähes pelkkää vettä pitkiä matkoja autolla edestakaisin. Näiden kolmen oluen hinta oli noin 15 euroa, mutta silti.

Veljentyttäreni oli surullinen, kun sai tietää lähdöstäni. Ollessamme hyvästelemässä hän sanoi, että hänelle tulee ikävä.

Kun pääsimme Kehä III:lle asti, niin vatsani kääntyi suurin piirtein nurin. Johtunee osittain kuluneiden päivien aikana nauttimastani alkoholista ja osittain äkillisestä vauhdin suhteellisesta muuttumisesta mateluksi. Siltä se aina tuntuu, kun siirtyy Hämeenlinnanväylältä Kehälle. Rauhoitin kuitenkin itseni, joten pukli ei tullut ulos. Olo saattoi johtua myös runsaan veden nauttimisen yhteydessä vatsaani päässeestä runsaasta ilmamäärästä.

Kotiin astuin noin klo 18.00. Kämppäni ilma tuoksui Pyhälle hengelle. Se saattoi johtua siitä, etten ollut ollut kotonani hyvään aikaan.

Kännykkäni näytön pinta oli jotenkin taas puhdas tahmasta. Jonkun oli täytynyt jossain välissä ehtiä putsata se.

Kolmen tunnin ajan kotiintulostani harkitsin, että nauttisinko vielä yöllä olutta kolme kappaletta, sillä olutta oli jäänyt kotiinkin. Hieman ennen iltayhdeksää päätin nauttia ne. Ne olivat hyviä.

Mökkireissuni saldo oli ihan hyvä. En kärsinyt pahemmin krapulasta. Elämä maittoi, eivätkä myöskään minuun iskeneet maanantaina kihtioireet. Lisäksi myöskin onnistuin ruskettumaan hieman. Enkä palanut pahemmin.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi7/6/19 21:48

    Hienoa, että oli hyvät säät ja hyttysiä vähän mökillä.

    VastaaPoista