Yhdysvalloissahan on niin, että epäsuoralla kansanvaalilla valittu presidentti muodostaa itse hallituksen ja myös johtaa sitä. Ja hänen tehtäviinsä valitsemansa ministerit toimivat myös hänen neuvonantajinaan.
Yhdysvaltain presidentillä on myös vahva veto-oikeus paikallisen parlamentin eli kongressin säätämiin lakeihin.
Yhdysvaltain presidenttimallissa on mielestäni hyvää se, että hallitus on siellä suhteellisen vahva ja vakaa, vaikka presidentti ei mahtikäskyin vallitsekaan kongressia; maan kongressi on itse asiassa varsin itsetietoinen ja korostaa omia oikeuksiaan. Harvemmin tarvitsee Yhdysvalloissa hallituksen vaihtua esim. viisi kertaa neljän vuoden aikana.
Huono puoli mallissa on mielestäni se, että presidentti istuu sitten yleensä aina vakaasti pallillaan koko neljän vuoden kautensa. Häntä ei saa noin vain erotettua, mikäli hän osoittautuu täydeksi kusipääksi. Presidentin kusipäisyys ei nimittäin ole todennäköisesti laitonta. Hänet saa erotettua ainoastaan virkarikossyytteen kautta.
Asian vaikeutta korostaa se, että presidentti myöskin johtaa Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa.
Olen tuossa mietiskellyt sellaista asiaa, että jos Yhdysvaltain presidenttimallia yritettäisiin soveltaa Suomeen, niin olisi hyvä hieman viilata järjestelmää mukavammaksi ja toimivammaksi. Puhun nyt Suomesta, koska Yhdysvaltain perustuslaki taitaa kieltää järjestelmän muuttamisen näiltä osin. Suuren rapakontakaisen maan perustuslaki on nimittäin siitä jännä otus, että sen kongressi voi ainoastaan ohjata perustuslain tulkintaa tekemällä siihen lisäyksiä, muttei kuitenkaan voi muuttaa itse perustuslaista mitään.
Mielestäni presidenttijohtoinen malli tulisi muuttaa sellaiseksi, että presidentti ei nimittäisi ulkoministeriä eikä ulkomaankauppaministeriä. Tehtävä kuuluisi eduskunnalle. Viisas eduskunta tietenkin pyrkisi valitsemaan palleille sellaiset henkilöt, jotka kykenisivät jonkinlaiseen yhteistyöhön istuvan presidentin kanssa. Suomen perustuslaissa lukisi sitten, että ulkoministeri johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä eduskunnan ja presidentin kanssa. Ulkoministeri myöskin neuvottelisi presidentin sijaan ja puolesta kansainvälisistä sopimuksista.
Presidentillä ei olisi myöskään vahvaa veto-oikeutta eduskunnan säätämiin lakeihin, vaan heikko. Eduskunta voisi kaataa presidentin veton hyväksymällä ao. lain kolmessa eri käsittelyssä muuttamattomassa muodossa. Presidentillä ei myöskään olisi valtaa käyttää veto-oikeutta eduskunnan hyväksymiin kansainvälisiin sopimuksiin.
Tarvitaanko sitä presidenttiä välttämättä, jos lähtökohtaisestikin on odotettavissa kissanhännänvetoa presidentin ja valtioneuvoston välillä?
VastaaPoistaEikö mieluummin haettaisi Saksasta se kaveri, joka olisi nyt Suomen kuningas jos Saksa olisi voittanut I maailmansodan ja tehtäisi hänestä sellainen? Eihän siitä koituisi ylimääräisiä kustannuksiakaan enempää kuin mitä kuluu valtion nimen korjaamiseen virallisissa lomakeissa muotoon "Suomen kuningaskunta - Konungariket Finland", sanan "kuninkaalliset" lisääminen puolustusvoimien sekä sen kolmen puolustushaaroan nimiin, Presidentinlinnan ja -kanslian nimien vaihtaminen Kuninkaanlinnaksi ja kuninkaalliseksi kansliaksi ja Kaartin jääkärirykmentin nimen vaihtaminen Kuninkaalliseksi kaartinrykmentiksi.
Jatkossa kuninkaallisen kanslian budjettiin osositettaisiin saman verran rahaa kuin presidentinkansliallekin on osoitettu, mikä on muuten pari miljardia euroa enemmän kuin Ruotsin kuningashuoneen budjetti.
Kuningas olisi tämän jälkeen vallaton valtionpäämies, joka kiertäisi kissanristiäisiä niin koti- kuin ulkomailla. Presidentin valtaoikeudet siirrettäisiin valtioneuvostolle, jonka on nautittava entiseen tapaan eduskunnan luottamusta ja sen menetettyään erottava. Tässä järjestelmässä pääministeri ei siis pääsisi sanelemaan yksin mitä tehdään tai ollaan tekemättä, kun päätökset olisivat valtioneuvoston päätöksiä. Mikäli pääministeri alkaisi määrätietoisesti ylikävellä ministereitään, voisi eduskunta hänet enemmistöpäätöksellä erottaa ja nimittää tilalle jonkun demokraattisemman.
En ihan äkkiä keksi, mikä tässä järjestelmässä olisi kovin paljon huonommin kuin nykyisessä.
No ei varmaan olisi. Periaatteessa olen tasavallan kannalta, mutta luulen tietäväni, että kuninkaallinen henkilö istuimella yhdistää kansakuntaan kuuluvia erilaisia yksilöitä paljon tehokkaammin kuin tasavallan presidentti.
PoistaLisäksi haluaisin, että sanalle 'tasavalta' suotaisiin käsitteen alkuperäinen merkitys, joka tarkoittaisi sitä, että valta on monella eikä yhdellä. Silloin kuningaskuntakin voisi olla tasavalta.