Svante Pääbo (s. 1955) on ruotsalainen evoluutiogenetiikkaan erikoistunut biologi. Hän on yksi paleogenetiikan perustajista, tutkimusalan, joka käyttää genetiikan menetelmiä tutkiakseen varhaisia ihmisiä ja muinaisia ihmispopulaatioita.
Pääbo onnistui vuonna 1985 eristämään 2400 vuotta vanhasta egyptiläisestä muumiosta DNA:ta, jota voidaan käyttää molekyyliarkeologisiin tutkimuksiin.
Vuodesta 1997 alkaen Pääbo oli johtanut Max Planck -instituutin vastaperustettua evoluutioantropologian osastoa Saksan Leipzigissa. Se ilmoitti samana vuonna onnistuneensa selvittämään neandertalinihmisen mitokondrion DNA:n. Sen selvittäminen ei ollut vielä aivan kaikkein vaikein, monimutkaisin ja tuskallisin asia, sillä neandertalinihmisenkin jokaisessa solussa on varsin monia, esim. satoja, mitokondrioita, joten kopioita perimästä löytyy helpommin. Tuman DNA:ta on sen sijaan joka solussa vain yhden ainoan kappaleen verran.
Vuonna 2002 osasto julkisti löytäneensä puhekykyyn vaikuttavan FOXP2-kieligeenin, jonka puute tai vahingoittuneisuus aiheuttaa ihmisillä kielellisiä ongelmia.
Vuonna 2006 Pääbo ja hänen kollegansa julkistivat aikeensa sekvensoida neandertalinihmisen tuman genomin.
Ja niin hän ja hänen ryhmänsä saavutti lopulta suurta mainetta julkaistuaan evoluutioteorian klassikon Charles Darwinin 200-vuotispäivänä 12. helmikuuta vuonna 2009 neandertalinihmisen tuman genomin.
Pääbo julkaisi neandertalinihmisen genomin selvittämisestä vuonna 2015 englanninkielisen kirjan Neanderthal Man: In Search of Lost Genomes. Kirjan suomennos Neandertalilainen: kadonnutta perimää etsimässä ilmestyi vuonna 2015.
Ja niin minäkin lainasin sen kirjastosta. Koska se oli bestseller-tavaraa, ei ollut mahdollista uusia lainausta, ja kun sallittu lainausaika oli vain kaksi viikkoa, en ehtinyt lukea kirjaa yhdellä lukemalla loppuun. Vasta vähän aikaa sitten olin lainannut kirjan uudestaan. Ja nyt sain lukea kirjan rauhassa, ajan kanssa.
Pääbon kirjaa voi kuvata myös elämäkerralliseksi. Hän tekee selkoa monista elämänsä mutkista ja kuvioista. Hän tekee myös ja varsinkin mainiosti selkoa siitä, miten pitkä tie geneettisellä antropologialla oli käytävänä, ennen kuin neandertalilaisen tuman koko genomi saatiin selvitettyä. Hän tekee myös hyvin selväksi sen, että tutkijan kannattaa olla avoimen vainoharhainen sen suhteen, ettei tutkittava geneettinen geneettinen materiaali saastu kaivauksilla, museossa tai laboratoriossa.
Kirjaa lukiessa käy hyvin selväksi sekin, että genetiikan menetelmät ovat kehittyneet viimeisten yli 30 vuoden aikana hurjasti.
Pääbo selvittää lukijalle sen, miten helposti kuolleen eliön DNA tuhoutuu sen kuoleman jälkeen. DNA säilyy parhaiten hyvin kuivassa ympäristössä, tai ikijäässä. Eliön kuoltua solujen omat entsyymit vapautuvat osastoistaan ja alkavat pilkkoa DNA:ta. Taustasäteily ja bakteerit tekevät myös oman osansa. Eliön kovat osat, kuten luut ja hampaat säilyttävät DNA:ta tietenkin jonkin verran pitempään.
Pääbon ja kumppaneiden neandertaaliprojekti selvitti meille lopullisesti sen, miten läheistä sukua neandertalinihmiset nykyihmiselle ovat. Nykyihmiset ja neandertalilaiset ovat kymmeniä tuhansia vuosia sitten silloin tällöin pariutuneet ja onnistuneesti tuottaneet yhteisiä lapsia. Niinpä kaikkien Afrikan ulkopuolisten ihmispopulaatioiden DNA:ssa on ainakin jokin osa peräisin neandertalinihmiseltä. Neandertalilaisten koko perimää ei löydy nykyihmisestä, mutta kuitenkin osia siitä. Voimme olettaa, että meihin ovat jääneet ne neandertalilaisten perimän osat, joista on ollut Afrikan ulkopuolisissa ympäristöistä nykyihmisten edustajille jotain erityistä etua. Esim. immuniteettiin liittyvät geenit lienevät tällaisia. Myös ihonväriin ja hiusten väriin liittyvät geenit voivat olla tällaisia.
Niin, ja hän kertoo myös Denisovan luolasta Siperiasta löytyneen ihmismäisen olennon sormenpalasesta saadun tuman genomin osittaisesta selvittämisestä. Osalla Afrikan ulkopuolisten ihmispopulaatioiden jäsenistä on genomissaan myös Denisovan ihmiseltä saatuja geenejä.
Svante Pääbö on kirjoittanut kirjansa miellyttävän sujuvaksi. Teksti ei ole kuivaa. Sääli kuitenkin, että jouduin pitämään kirjan lukemisessa pitkän tauon kirjastollisista syistä.
Mutta sanoisin joka tapauksessa, että Neandertalilainen on kelpo teos luettavaksi kelle tahansa ihmisen alkuperästä ja lähisukulaisista kiinnostuneelle.
PS Voit myös niin halutessasi käydä lukemassa Ylen sivuilla 3.6.2015 julkaistun Markku Sandellin kirjoittaman uutisartikkelin Neandertalinihminen elää meissä – mutta puhuiko hän?.
...
PS. 19.7.2020: Lisäsin linkin Svante Pääbosta kertovaan Wikipedia-artikkeliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti