keskiviikko 3. elokuuta 2016

Uhraan neitsyen Baalille!

Olen viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana haukkunut itseäni lukemattomia kertoja paskapääksi, kusipääksi ja idootiksi. Varmaan olen joskus käyttänyt itseeni muitakin haukkumasanoja.

Olen pitkään kannattanut ajatusta, että tulisi olla olemassa jokin kansallisesti puolueeton kieli, joka ei olisi kenenkään ainakaan ainoa äidinkieli ja jota ihmiset voisivat käyttää kansainvälisissä suhteissa ja yleensä erikielisten ihmisten kanssa keskustellessaan.

Siihen sekä tuohon puolivuotiseen itseni haukkumiseen liittyen kerronpa nyt yhdestä harrastuksestani. Se on kielet-harrastukseni alaosasto, ja siinä on kyse siitä, että ihastun johonkin kansainväliseksi apukieleksi kehitettyyn kieleen, ja sen jälkeen löydän ko. kielestä kuitenkin minua loukkaavia piirteitä. Jotka korjaan omassa versiossani kielestä. Ja myöhemmin ihastun taas toiseen kansainväliseksi apukieleksi kehitettyyn kieleen. Voit lukea tämän harrastukseni historiasta enemmän täältä.

Vastoin tapojani julkaisen tämän blogimerkintäni klo 20.00. En jaa tätä Facebookissa, Google Plussassa enkä Diasporassa. En lähetä linkkiä blogimerkintääni sähköpostitse kenellekään. En puhu asiasta kenellekään, ellei joku varta vasten kysy siitä tai mainitse sitä. Ja jo seuraavana aamuna julkaisen pitkän blogimerkinnän jostain toisesta aiheesta. Jotta mahdollisimman moni lukijoistani ja potentiaalisista lukijoistani olisi huomaamatta tätä.

Mutta miksi sitten julkaisen tämän? Lienen ottanut tosissani väitteen, että blogi on oikeastaan nettipäiväkirja.

Minua hävettää niin. Kyseessä kun on suuremmanluokan järjettömyys.

Tasan puoli vuotta sitten 3. helmikuuta 2016 rupesin lukemaan tanskalaisen kielitieteilijän Otto Jespersenin (1860-1943) vuonna 1928 julkaistun kirjan An International Language vuonna 1931 julkaistua suomennosta 'Kansainvälinen kieli'. Kirjassa esitellään Jespersenin aatos siitä, millainen kansainvälisen apukielen tulisi olla. Kielen nimi on novial, joka tulee uutta tarkoittavasta kielen sanasta 'nov' ja kansainvälistä apukieltä tarkoittavan novialinkielisen ilmaisun International Auxiliari Lingue lyhenteestä. Vuonna 1930 Jespersen julkaisi vielä kielen sanakirjan nimellä 'Novial lexike'.

Jespersen perustelee kirjassaan kieleensä valitsemat piirteet mielestäni hyvin.

Olin jo ensimmäisenä päivänä sitä lukiessani myyty. Luin kymmeniä sivuja sitä saman tien.

Novial on kuin esperanto, mutta parempi. Novial on kuin englannin kieli, mutta parempi.

Novial on luonnonmukaisempi kieli kuin esperanto, helpompi kieli kuin interlingua ja sekakielenä parempi kuin germaaninen kieli englanti, jonka sanastosta enemmistö tulee normanniranskasta ja latinasta, mutta kielioppi on puhtaasti germaaninen.

Novial muistuttaa paljon englannin kieltä niissä suhteissa, että sen kielioppi on saanut suuria vaikutteita siitä ja sen sanasto on peräisin ennen kaikkea romaanisista kielistä ja latinasta.

Novialissa sanapaino sijoittuu melko samantapaisesti kuin romaanisissa kielissä, eli tavallisesti sanan viimeistä konsonanttia edeltävälle vokaalille.

Jätän sen tässä huomiotta, että englanti on luonnollinen kieli ja novial keksitty kieli, mutta englannin kieli on novialia huonompi siinä tärkeässä suhteessa, että sen sanasto on täydellinen sekasotku erilaisia ääntämistapoja ja lukemattomia synonyymeja ja puolisynonyymeja ja ilmaisuja. Kun yhteen aikaan olin eräässä koulutuksessa, niin australialainen englannin kielen opettajani sanoi omasta äidinkielestään, että se tulisi laittaa poikki ja pinoon ja kasata järkevämmin uudestaan. Olen samaa mieltä asiasta hänen kanssaan.

Esim. saksa, toinen germaaninen kieli, on englannin kieltä loogisempi ja selkeämpi.

Pidän novialissa myöskin siitä, että substantiivien oletuspääte näyttää oleva -e, mutta silti substantiivi saa päättyä muihinkin vokaaleihin, paitsi ei mielellään -i:hin. Mielestäni se on hyvä innovaatio, että -i on valittu adjektiivien päätteeksi. Sekin on minusta mukavaa, että substantiivien ja pronominien sukupuolisuus merkitään maskuliineille -o:lla ja feminiineille -a:lla. -E:tä käytetään sukupuolisesti neutraalina nk. yhteissuvun päätteenä.

Sekin miellyttää minua suuresti, ettei novialissa ole moniarvoisia konsonantteja, konsonantteja, joiden ääntäminen riippuisi jälkeen tulevasta vokaalista. Pidän kielen äännemaailmasta muutenkin.

Lisäksi pidän kielessä siitä, että siinä pääsanan adjektiivimääritteet sijaitsevat ennen pääsanaa. Vastakkaisen, romaanisten kielten ja latinan määritesanajärjestyksen pystyn täydestä sydämestäni hyväksymään ainoastaan latinan kielessä, koska klassinen latina kuulostaa niin kovin uljaalta.

Olen viimeisten noin viiden kuukauden ajan kirjoittanut novial-suomi -sanakirjaa. Se ei ole vielä ihan valmis, mutta valmistunee jouluksi. Siinä on ollut ihan älytön työ, ja se sisältää jo käsittämättömän määrän sellaisia sanoja, joita suomen kielessä sanotaan sivistyssanoiksi.

Novialissa on ehkä vähän liikaakin kansainvälistä sanastoa, mutta pidän siitä silti.

Silti, kuten hyvä tapa kuuluu minun elämässäni, löysin novialistakin piirteitä, joita en hyväksy. Julkaisen selvityksen siitä myöhemmin.

Novialin kieltä minun on suhteellisen helppo opiskella osaltaan siksi, että siitä on olemassa ainakin jossain määrin laaja kansainvälinen sanasto.

Tulen jossain vaiheessa myöskin julkaisemaan novialinkielisen blogin.

Tästä pääset tarkastelemaan kirjoittamaani suomenkielistä novialin kielioppia. Se perustuu Jespersenin kirjan suomennokseen 'Kansainvälinen kieli' sekä englanninkielisen Wikipedian artikkeliin novialin kielestä. Jespersenin kirjan pääset lukemaan alkukielellä englanniksi täältä.

Novial-suomi -sanakirjani perustuu verkosta löytämääni Novial lexike -julkaisuun, joka lienee melko lailla sama kuin Jespersenin alkuperäinen vuonna 1930 julkaisema sanakirja. Sanastoon näyttää olevan lisätty myös jonkin verran vuotta 1930 tuoreempaa sanastoa. Sen pahin puute on mielestäni se, että paljon käytettyä verbiä "lentää" ei löytynyt siitä. Jouduin tekemään asian vuoksi jonkin verran etsiväntyötä. Lopulta sain selville, että "lentää" on novialiksi "vola". "Haluta, tahtoa" taas on novialiksi muuten "voli".

Kansainvälisiä apukieliä koskeva harrastukseni – pakko tässä puhua kielistä monikossa – on kuin sairastaisi alkoholismia. En ole voinut itselleni mitään. Siksi lupaankin nyt pyhästi, että jos viimeisin apukieliharrastukseni vaihtuu taas uuden apukielen harrastukseksi seuraavien puolen vuoden kuluessa, niin uhraan neitsyen Baalille!

Toivottavasti minun ei tarvitse uhrata neitsyttä Baalille...

PS 11.8.2017: Sanakirjani on sittemmin valmistunut.

10 kommenttia:

  1. Jälleen uusi apukieli, mistä en ole ikinä kuullutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä on tehty melko runsaasti aikojen saatossa. Joten ei mikään ihme.

      Poista
  2. Hei!
    Oli mielenkiintoista löytää tämä blogisi. Ehdin jo kirjoittaa näistä asioista pitkän kommentin, mutta tietokoneesta loppui akku, ja kaikki hävisi. Nyt menen nukkumaan, mutta papailen jossain vaiheessa astialle. Olenkohan löytänyt sielunveljen?!
    Harri Savolainen

    VastaaPoista
  3. Palaan siis asiaan:

    Olen juuri 70 vuotta täyttänyt ex-matematiikanopettaja. Tutustuin esperantoon joskus nuorena, kun en juuri mitään kielitä ymmärtänyt. Se näytti jännittavältä merkillisine hattukirjaimineen, ja tuolloin kuvittelin sen olevan hyvin läheistä sukua espanjalle. Suvussa oli pari esperantistia, minkä vuoksi tulin joskus kuulleeksi esperantonkielisen esitelmän hämmästellen sitä, kuinka paljon ymmärsin (tai olin ymmärtävinäni) ilman varsinaisia kielen opintoja.
    Heräsin sitten paljon myöhemmin – 1990-luvulla – uudestaan tutkimaan esperantoa. Siinä oli mielestäni paljon hyvääkin, esimerkiksi yksinkertainen ja samalla joustava verbioppi, lauseenjäsentämistä helpottavat vokaalipäätteet sekä kompakti sanavarasto, josta sai liitteillä laajemman. Nyt kuitenkin hattukirjaimet, joita lapsena ihailin, tuntuivat kömpelöiltä. Varsinkin niiden korvaaminen h- tai x-lopukkeilla teki tekstistä ikävää luettavaa. Kaikkein pahin vika oli kuitenkin vino sukupuolijärjestelmä: miessukupuoli oli aina oletusarvo, josta sitten voitiin muodostaa feminiininen vastine päätteellä "-ino". Tuntui hölmöltä, että äitiä kutsuttiin "isättäreksi", tytärtä "pojattareksi" jne.
    Oli huojentavaa tutustua idoon. Sitä kieltä saattoi kirjoittaa tavallisilla kirjaimilla, lisäksi teksti oli kauniimpaa ja näytti tutummalta, enemmän latinaa muistuttavalta. Ido oli eo:a kevyempää: ei tarvinnut taivutella adjektiiveja monikossa eikä akkusatiivissa. Mikä parasta: idossa olivat sukupuolet tasapainossa. Sanoilla oli neutraali muoto, maskuliininen muoto ja feminiininen muoto. Meikäläinen tasa-arvon kannattaja saattoi käyttää useimmiten neutraalia muotoa, esimerkiksi hän-pronominia "lu" muiden muotojen "ilu" ja "elu" jäädessä esim. käännöskirjallisuuden varalle.
    Sitten luin Jespersenin kritiikin idon eräitä piirteitä kohtaan ja hänen oman kielensä, novialin, kuvauksen. Laillasi innostuin kovasti tästä kielestä. Innostus laimeni, kun huomasin pikku hiljaa novialin harrastuksen verkossa menneen aivan maan rakoon enkä löytänyt tarpeeksi kattavaa sanakirjaa voidakseni harrastaa toden teolla. Jespersenin sädekehäkin haaleni, kun opin, mitä kompromisseja hän oli myöhemmin tehnyt novialiin. Hän oli muuttanut oikeinkirjoitusta ja kielioppia muistuttamaan enemmän occidentalia.
    Vanha šakkituttavani Allan Kiviaho puhui kovasti interlinguan puolesta. Tämä kieli ei kyllä minua ollenkaan miellyttänyt. Sen kirjoitusjärjestelmä tuntuu sekavalta, ja sen kieliopissa on kovin paljon tarpeettomia "kikkoja", jotka saattavat vedota kieli-ihmisiin, mutta eivät minuun.
    Niinpä palasin idoon. Olen ollut jo aika monta vuotta Progreso-lehden tilaaja ja kirjoittanutkin siihen muutamia juttuja. Tämä kieli on minusta aika hyvä kompromissi keinotekoisen ja luonnollisen välimailta.
    Idon ohella on tänä vuonna ollut mielenkiintoni kohteena Lingua Franca Nova (elefen). Olin alussa hiukan epäluuloinen siksi, että sen sanastossa ei ole ollenkaan pyritty kansainvälisyyteen. Siitä huolimatta Liisan seikkailuja ihmemaassa oli aika helppoa seurata elefeniksi. Kieli näyttää ja kuulostaa kauniilta. Kielioppi on "puusta katsoen" liiankin yksinkertainen, mutta se toimii kuitenkin hyvin – varsinkin nyt, kun kieleen lisättiin possessiivipronominit!
    Ja sitten, aivan yllättäen, törmäsin sinun blogiisi. On siis vielä joku, peräti suomalainen, joka harrastaa oikeasti novialia. Tuntui kuin vanha suola olisi alkanut janottamaan (huom. rektio)!. Novialissa on paljon hyvää. Jos todella joskus otettaisiin käyttöön ainakin Euroopassa yhteinen kansalaisten toinen kieli – muu kuin englanti – novial olisi ehkä hyvä ehdokas tähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei!

      Tuo on hyvin tavallista, että esperanton ajatellaan perustuvan espanjan kieleen.

      Itse olen vihannut esperantossa sukupuolisovinismin ja suhteellisen luonnottomuuden ohella lopulta eniten kielen slaavilaista äännejärjestelmää.

      Novialissa minua rassaavat eniten J-äänteen merkitseminen Y:llä sekä tämä sanakirjapuolen vaillinaisuus. Siksi yritän saada aikaiseksi hyvää novia-suomi-sanakirjaa.

      Vielä tänä päivänäkin tietokonepöytäjutussani möllöttää esperanton sanakirja kielioppeineen. Jouduin tarkistamaan siitä yhden asian, kun eräs lukijoistani oli taannoin sanonut jotain esperantoksi kolmannessa blogissani.

      Poista
  4. Meitä kaikkiahan ohjaavat etupäässä omat mieltymyksemme, eivät niinkään kylmät faktat. Oletko muuten pannut merkille, ettei Zamenhofin puolalainen kotikaupunki Byalystov (?) halua Unescon ehdottamaa muistomerkkiä suurelle miehelleen?! Sanottakoon esperantosta mitä hyvänsä, Z. oli kyllä nerokas mies. Ilman kielitieteen ammattiopintoja, pelkkänä harrastelijana, hän loi kielen, joka puutteistaankin huolimatta on edelleen hyvin suosittu. Kielimies Jespersenkin sortuu monin kohdin esittämään omia mieltymyksiään tai inhotuksiaan faktoina. Esimerkiksi hän pitää virheenä puolivokaalin 'j' käyttämistä monikon tunnuksissa "-oj" ja "-aj". Minusta se on oiva ratkaisu, koska j:n perään voi hyvin liittää akkusatiivin n-tunuksen. (Jos monikon tunnuksena käyttää "-s" tai "-es", on vaikeaa enää lisätä muuta perään.) Toinen Jesperseniä rassaava asia on esperanton ja idon verbisysteemi. Siinä hän lienee oikeassa, että vokaalien a, i ja o ilmaisevat aikamuodot voivat erottua huonosti puhutussa kielessä toisistaan. Muuten Z:n systeemi on minusta nerokas: yksinkertaisella säännöllä voidaan toteuttaa suuri määrä ilmauksia ja vivahteita, ja partisiipit tulevat kuin kaupan päälle. J. kirjoittaa novialin esittelyssään tarpeesta erottaa "tulemisen passiivi" ja "olemisen passiivi" ja valitsee edelliseen apuverbin "bli". Esimerkkinä "Li porte non es klosat nun; lum bli klosa chaki vespre e sal anke bli klosa dis vespre". Hän ei kuitenkaan huomaa (tai halua mainita), että nämäkin sisältyvät Z:n verbisysteemiin "automaattisesti". Idoksi: "La pordo ne esas nun klozita; olu esas klozata omnavespre ed esos anke klozata cavespre". Idon verbisysteemiä rikastuttaa vielä sen infinitiivin kolme eri aikamuotoa. Kun esperantolla on vain "kanti", idolla on "kantar", "kantir" ja "kantor". Voi kyllä olla, että liika on aina liikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut pannut merkille.

      Zamenhof vei melkoisen pitkälle ajatuksen kielestä, joka voidaan koostaa yhteenliitettävistä loogisista legopalikoista.

      Mitä tulee akkusatiiviin, niin sitähän ei välttämättä tarvita. Eikä tarvita aina esperantossakaan, kuten ilmaisussa "multaj da homoj".

      Poista
    2. Joskus on tullut mieleen, että kielessä voisi olla selvyyden vuoksi erilliset nominatiivi, akkusatiivi, genetiivi ja jopa datiivi, mutta VAIN persoonapronomineille! Tämä ei kuormittisi liikaa muistia, mutta selventäisi toimijoiden rooleja lauseissa ja antaisi lisää vapautta sanajärjestykseen, millä saataisiin vivahteita esi. runouteen.

      Poista
    3. Hyvä ajatushan tämä on. Itse lisäisin mukaan vielä sen, että pitäisi olla jokerisana, jolla voisi asiayhteydestä riippuen korvata muita sanoja ja ilmaisuja ja jolla myös olisivat nämä ominaisuudet.

      Poista