keskiviikko 21. tammikuuta 2015

EU:n ja Yhdysvaltain välinen TTIP-vapaakauppasopimus vastatuulessa

TTIP-sopimus on siis EU:n ja Yhdysvaltojen välille suunniteltu vapaakauppasopimus, jossa taattaisiin riitojenratkaisumenettely, jossa demokratiasta riippumaton välimiesoikeus tekisi päätökset, ja asiaan kuuluu sekin, että sen päätöksissä ihmisoikeudet ja ympäristönsuojelu luultavasti hyvin usein tulkittaisiin kaupan esteiksi.

Olin siitä kirjoittanut blogiini aikaisemmin otsikolla TTIP-vapaakauppasopimus heikentää demokratiaa.

Juuri tämä suunniteltu riitojenratkaisumenettely on ajanut sopimuksen EU:n piirissä vastatuuleen. Kansalaisyhteiskunta on sopimuksen kirjoittamista koskevasta salamyhkäisyydestä huolimatta saanut tarkasteltua asiaa ja sanottua siitä painavaa sanaansa.

Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa oli julkaissut tästä sopimuksen kohtaamasta vastatuulesta nyt artikkelin. Mielenkiintoista kyllä, siinä annetaan ymmärtää, että myös liike-elämä ja EU-valtioiden virastot suhtautuisivat TTIP-sopimukseen kriittisemmin kuin Suomen ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka (kok) ja kauppapolitiikkaa hoitava ulkoministeriömme.

Minusta on aina hyvä, kun taloudellisen ja poliittisen eliitin jäsenet jäävät demokratian vastaisista puuhailuistaan nk. munistaan kiinni (anteeksi feministinen terminkäyttö, olen oikeasti maskulisti).

4 kommenttia:

  1. Sirukin on tehnyt blogimerkintöjä aiheesta, oi katso:

    http://www.sirpakauppinen.fi/search/node/TTIP

    VastaaPoista
  2. Hyvä meininki! Vaikuttaa asiantuntevalta meiningiltä. Pitää ajatuksen kanssa joskus lukea.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, välitän kehut Sirulle.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, välitän kehut Sirulle.

    VastaaPoista