maanantai 29. syyskuuta 2014

Yhdysvaltain FBI haluaa vapauden tunkeutua ihmisten puhelimiin, mutta paperikirjesalaisuutta vastaan ei haluta vielä rikkoa

Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n johtaja James Comey kertoi muutama päivä sitten olevansa huolestunut Applen ja Googlen uutuuspuhelimista, joita markkinoidaan vakoilunkestävinä. Pelkona on, että viranomaiset eivät enää pääse yhtä helposti puhelinten tietoihin käsiksi vaikka heillä olisi siihen oikeuden päätös. Virasto on myös ottanut yhtiöt puhutteluun asian tiimoilta.

Apple ja Google ovat viime aikoina joutuneet kovan kritiikin kohteeksi, kun yhdysvaltalaisviranomaisten laaja pääsy yhtiöiden käyttöjärjestelmiin on käynyt ilmi. Ja nyt liittovaltion tyypit sanovat, että mahdollisuudet päästä käsiksi puhelinten kuviin, viesteihin ja selaushistoriaan ovat olennaisen tärkeitä poliisin tutkiessa vakavia rikoksia, muun muassa murhia, lapsipornotapauksia ja terroriepäilyjä.

Poliisit voivat kuitenkin edelleen hankkia puhelu- ja tekstiviestitiedot operaattoreiden kautta ja salakuunnella puhelimia. Myös sijaintitiedot selviävät operaattoreilta, kun puhelimet ottavat yhteyttä eri tukiasemiin.

Myös Chicagon poliisin rikostutkijoiden päällikkö John J. Escalante on esittänyt Applen suunnitelmista erittäin kärkeviä kommentteja.

"Applesta tulee pedofiilin valinta puhelimeksi", Escalante sanoo.

"Keskimääräinen pedofiili ajattelee todennäköisesti tässä vaiheessa, että hänen on saatava Applen puhelin", hän jatkoi.

Kuitenkin tietääkseni sen enempää FBI kuin Chicagon poliisikaan eivät ole olleet ajamassa paperimuotoisen kirjepostin avaamista rikostutkijoiden vapaaseen käyttöön. Tässä on tietty ristiriita. Paperisessa kirjeessä kun voidaan aivan yhtä hyvin levittää vaikka terrorisuunnitelmia taikka lapsipornoa. Kirjekuoreen voidaan sujauttaa kirje, valokuvia, mikrofilmejä, muistitikkuja ja CD-levyjä (tai DVD-levyjä). Miksi yksityisyyden suojan tulisi olla heikompi sähköisessä viestinnässä kuin perinteisen paperipostin käytössä?

2 kommenttia:

  1. Itse olen sitä mieltä, että kuuntelu täytisi olla laillista eli siihen tuli olla oikeuden päätös ja puhelinyhtiöt tulisi velvoittaa luovuttamaan tiedot oikeuden päätöksellä. Ainoa mikä järjestäytyneessä rikollisuudessakin on, että puhelinyhtiöstä voi ehkä lähteä tieto kuunneltavalle käyttäjälle, että häntä seurataan, mutta tuokin varmaan ajan mittaan vähenesi asian tullessa ilmi.

    VastaaPoista