Sunnuntaina aamupäivällä veljeni Sami haki minut autolla kotoani. Hänen vaimonsa, kiinalainen Wei, oli määrä kastaa luterilaisessa kirkossa. Samalla autokyydillä pääsi mukaan myös serkkutyttöni K. Tietenkin kyydissä oli myös puolitoistavuotias veljentyttäreni. Wein tytär Qiqi oli lähtenyt menemään kirkkoon julkisilla jo aikaisemmin.
En ollut pukeutunut kauhean hienosti tilaisuutta varten, koska kuulemma ei tarvinnut.
Kirkossa tarjottiin alkajaisiksi ateria, johon kuului eläimenlihaa kastikkeessa ja tofukuutioita kastikkeessa sekä erilaisia tykötarpeita. Keittiöhenkilökuntaan kuuluvat varoittivat meitä suomensuomalaisia tofujutun tulisuudesta. Otimme kuitenkin kaikki sitä.
Tässä vaiheessa voisikin mainita, että yhdeksän kymmenestä paikallaolijasta oli kiinalaisia. Loput olivat näitä valkolaisia kanta-asukkiperunaneniä.
Ruoka oli hyvää, ja sitä oli riittävästi. Minua ei tofujutun tulisuus haitannut yhtään, mutta serkkutytölleni K:lle se aiheutti ongelmia.
Santsaaminen oli mahdollista. Itse en jaksanut ottaa lisää, mutta jotkut meidän porukastamme tekivät niin. Porukkani yhteyteen oli myös lyöttäytynyt eräs kiinalainen nuorehko mies.
Kun olimme kaikki saaneet ruoan alas, me menimme kirkkosalin puolelle. Jouduimme jonkin aikaa odottamaan ennen kuin itse tilaisuus alkoi. Ja se osoittautuikin sitten pitkäksi. Ensin keski-ikäisen näköinen kiinalainen nainen puhui alkusanoja kiinaksi. Kiinalainen pastorikin piti lyhyen puheen. Kiinaksi. Tämän jälkeen oli yhteislauluja ja kuorolauluja. Kaikki laulettiin kiinaksi. Lakanalle oli heijastettu videotykillä saatanallisessa Microsoft Officessa ollut ohjelma-aineisto. Laulujen nimet oli kerrottu englannin kielellä myös. Vaikka olin jokin aika sitten julkaissut blogissani hieman ilkeästi kiinan kieleen suhtautuvan merkinnän, niin nyt alkoi tuntua minusta siltä, että ensimmäistä kertaa elämässäni minua alkoi todella kiinnostaa kiinalainen sanamerkistö. Lisäksi laulujen nimistä päättelin, että kappaleissa luultavasti oli ihan asiaa.
Veljentyttäreni jaksoi melko hyvin olla tilaisuudessa mukana. Välillä kuitenkin veljeni vei hänet pois kirkkosalista. Kuulin aina välillä pikkuisen huutelevan jotain, mutta kyse ei ollut raivostuneesta kirkumisesta eikä mitään itkemistä myöskään kuulunut.
Jossain vaiheessa tilaisuutta kirkkosalin uusien naamojen piti kertoa jotain itsestään vanhemmille naamoille. Itse en uskaltanut avata suutani, mutta K uskalsi. Hän esitteli itsensä englanniksi. Muutama kiinalainen myös esitteli itsensä, ja eräs takanamme istunut hongkongilainen nainen esitteli itsensä myös englanniksi, koska ilmeisesti hän ei osannut mandariinia.
Ja mikä pahinta, niin tapoihin kuului myös se, että kaikki salissa olevat kättelevät toisiaan ja tervehtivät erästä ilmaisua käyttäen toisiaan kiinaksi. K uskalsi harjoittaa lausuntoa, mutta minun teki mieli karata salista. Kiinalaiset kävivät aktiivisesti kättelemässä ihmisiä, ja luultavasti useimmat saivat käteltyä minuakin. Kiinalainen pastori sanoi minulle kätellessään "rauhaa", ja jotkut kiinalaiset tervehtivät minua englanniksi.
Pastori piti pitkän saarnan. Se kesti noin 45 minuuttia. Ja koska hän piti sen kiinaksi, niin minun oli kovin vaikea keskittyä siihen sen ajan minkä se kesti. K kertoi minulle jälkeenpäin, että hänellä oli ollut sama vaiva.
Lopulta koitti kastamisten vuoro. Kastettavia oli yhteensä seitsemän henkilöä ja näitä oli kaikenikäisiä.
Vaikka kyseessä oli pyhä tilanne, niin minua melkein nauratti se, kun pastori pisti jokaisen päälaelle pikkaisen vettä ja sen jälkeen pyyhki ylimääräisiä pois paperipyyhkeellä.
Kastamisten jälkeen pidettiin ehtoollinen. Minun teki kovasti mieleni mennä ehtoolliselle, mutta ehtoollispenkin eteen muodostui kauhean pitkä jono, kun kaikki kiinalaiset halusivat mennä ehtoolliselle. Aktiivista seurakuntaväkeä. Aloin epäröidä. Mutta onneksi Sami kysyi minulta ja K:lta, että haluaisimmeko me kenties mennä ehtoolliselle. Me menimme sitten sinne kaikki kolme muiden jälkeen. Wei oli saanut oman ehtoollisensa jo kastajaistilaisuuden yhteydessä.
Öylätti takertui kitalakeeni. Viini oli hyvää, ja siitä jäi pitkäksi aikaa mukava jälkimaku suuhun.
Edellisen kerran olin saattanut käydä ehtoollisella joskus 1990-luvulla. Teki nyt hyvää.
Koko kastajaisjumalanpalvelusjuttu oli kestänyt noin kahden tunnin ajan.
Sen loputtua menimme nauttimaan kirkkokahvit.
Kirkossa ollessani minulle tuli mieleen sellaista, että miksi minun tarvitsisi oikeastaan käydä Kiinassa kertaakaan, kun pala Kiinaa on tällä tavoin saavutettavissa Suomessa.
Viimeksi kuluneina viikkoina olen muuten tehnyt itsestäni sellaisen havainnon, että taidan olla yllättävän luterilainen aatoksiltani. Olin löytänyt itsestäni tällaisen piirteen jo ennen kuin olin saanut tietää Wein menevän luterilaiselle kasteelle. Tästä aiheesta mahdollisesti kirjoitan lisää joskus myöhemmässä vaiheessa.
PS Olen muuten kerran aikaisemminkin käynyt tässä nimenomaisessa kirkossa, nimittäin yli vuosi sitten Samin kaverin Oton häissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti