perjantai 8. marraskuuta 2013

Pekka Himasen ja Manuel Castellsin nk. tutkimus

Torstaina oli julkistettu huippufilosofi Pekka Himasen ja espanjalaisen sosiologin Manuel Castellsin teos "Kestävän kasvun malli", joka on osa Suomen nykyisen hallituksen tulevaisuusselontekoa. Muut osat kuin nimenomaan Himasen teokseen kirjoittamat Suomea koskevat osat julkaisee kuuluisa Oxford University Press, joka julkaisee ennen kaikkea oppikirjoja, sanakirjoja ja hakuteoksia, mutta myös muuta, esim. lastenkirjoja.

Pääministeri Katainen oli hienovaraisesti painostanut aikoinaan Suomen Akatemiaa antamaan paljon rahaa Himaselle tämän projektin läpiviemiseksi. Hän oli mukana näin projektin alkuunsaattamisessa siksi, että hän tiesi, ettei teoksessa sanottaisi mitään, mikä olisi vakavasti vastoin hänen näkemyksiään. Niin hyvin hän tunsi Himasen ajattelun!

Himanen ja Castells olivat arvostelleet torstaina Suomea solidaarisuuden puutteesta Euroopan kriisissä. Himasen ja Castellsin raportissa arvostellaan myös suomalaisten lisääntynyttä maahanmuuttokriittisyyttä ja nimetään Perussuomalaiset ilmiön ytimeksi.

– Pitäisi muistaa, että maailma auttoi Suomea yhdessä vaiheessa historiaa. Muuten olisitte osa Neuvostoliittoa, Castells sanoi. Castells on aivan oikeassa tässä kyllä. Olen itse henkilökohtaisesti Saksalle hyvin kiitollinen lento-osasto Kuhlmeyn toiminnasta kesällä 1944. Olen kiitollinen myös siitä, että Saksa oli toimittanut Suomeen juuri ennen sodan kriittisintä tilannetta nykyaikaisia panssarintorjunta-aseita. Myöskin olen kiitollinen siitä, että Saksa oli myynyt Suomelle hieman aikaisemmin loistavia Messerschmitt 109 -hävittäjäkoneita. Ne olivat olleet jatkosodan jälkipuoliskolla Suomen ilmavoimien tärkein hävittäjäkonekalusto.

Mutta tuohon muuhun hänen sanomaansa sanoisin, että ei voida lähteä siitä, että suomalaiset lappavat etelän maiden hyväksi hirvittäviä summia omaa rahaansa vuodesta toiseen samalla kun näiden maiden verotus on paljon suomalaisen korkean tason alapuolella. Voitaisiin minusta perustaa hyväntekeväisyysjärjestö etelän maiden tukemista varten. Halukkaat suomalaiset voisivat sen kautta edelleen tukea saksalaisia, ranskalaisia, brittiläisiä ja yhdysvaltalaisia pankkeja sekä etelän maiden jatkuvasti vaarassa olevaa vakavaraisuutta.

Minusta olisi aika rahan suunnan kuitenkin jo vaihtua takaisin tänne. Tätä voisi perustella sillä, että Suomi on kärsinyt suuresti teollisuuden ulosliputuksesta ja Suomi ottaa jatkuvasti lisää julkista velkaa. Etelämaalaisilla on enemmän rahaa käytössään kuin suomalaisilla. Ehkä hekin voisivat olla joskus solidaarisia meitä kohtaan.

Minusta on myös ikävää, ettei raportissa mainittu Perussuomalaisten ohella ollenkaan loistavaa maahanmuuttokriittisyyden sameissa vesissä kalastelevaa Muutos 2011 -puoluetta.

Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen (Kepa) blogeissa oli Esa Salminen käsitellyt Himasen ja Castellsin raportin ansioita. Sen suurimmat puutteet ovat Salmisen mukaan vanhentuneitten tietojen ja tilastojen käyttö. Lisäksi raportti perustaa osan hengestään jo lähes 2000 vuotta vanhaan Jeesuksen Vuorisaarnaan 0030-luvulta. Tämä voi kuitenkin olla raportin suurin ansio, vaikka Salminen ei niin sanokaan.

Noh, oi katso tämä Esa Salmisen artikkeli:

Himanen lupaa uusia kehitysajatuksia — muttei esitä niitä

...
I PS 9.11.2013:

Filosofi Jukka Hankamäki oli omassa blogimerkinnässään arvioinut kriittisesti ja melko pitkästi Himasen hanketta. Oi, katso:

Oliko Himasen hankkeessa filosofiaa?

Kirjoituksen päätteeksi Hankamäki listaa vielä linkit koottuihin Himas-kirjoituksiinsa.

II PS:

Tiede-lehden keskustelupalstalla on myös keskusteltu aiheesta. Kunhan muistaa, että kaikilla keskustelijoilla ei ole tutkijan meriittejä, niin voi käydä katsastamassa keskustelua seuraavan linkin kautta:

Himasen et al. tutkimusryhmän loppuraportti ja sen kritiikki

III PS:

Ja varmemmaksi vakuudeksi myös pahamaineisella Hommaforumilla on aiheesta keskusteltu. Keskusteluketjun 'Huippufilosofi sekoili kadulla/Himasen projektin kilpailutus/Himasen raportti' sivulta 24 alkaen puhutaan jo vastajulkistetusta Himasen raportista. Oi, katso:

Huippufilosofi sekoili kadulla/Himasen projektin kilpailutus/Himasen raportti

IV PS:

Nimimerkki "Ruukinmatruuna" päätti vinoilla blogissaan Manuel Castellsille tämän huonon historiantuntemuksen vuoksi. Oi, katso blogimerkintä:

Mitä on chutzpah, osa XI

V PS 10.11.2013:

Filosofi Jukka Hankamäki puhuu uudemmassa blogimerkinnässään nyt siitä, mikä ongelma Himasen saamasta rahoituksesta koitui projektin julkisuuskuvalle, vaikka korrektimmalla tavalla rahaa saaneet kollegat tekevät yhtä lailla jatkuvasti nollatutkimusta. Oi, katso:

Nollatutkimus on tieteessä jokapäiväistä (mutta siitä ei vain puhuta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti