"Maailman vaikeimmat kielet"

Haluan höpöttää hieman kielistä. Lainaan hieman Ylen taannoista uutista:

Kielten harrastajat ovat vuosien varrella laatineet lukuisia listoja maailman vaikeimmista ja helpoimmista kielistä.

Yhden arvovaltaisimmista listauksista on tehnyt Yhdysvaltain ulkoministeriön virkamiesten kielikoulutuksesta vastaava Foreign Service Institute (FSI).

FSI:n listaus perustuu arvioon siitä, kuinka monta viikkoa opiskelija tarvitsee aktiivista työaikaa saavuttaakseen kirjallisen ja suullisen kielitaidon, joka riittää työskentelyyn kyseisellä kielellä.

Listauksen perustana ovat äidinkielenään englantia puhuvat kielenoppijat. Listalla ovat maailman eniten puhutut kielet.

Vaikeimmat näistä kielistä ovat FSI:n mukaan arabia, japani, korea sekä kantonin- ja mandariinikiina.

Helppoihin kieliin lukeutuvat ruotsi, norja, tanska, ranska, hollanti, espanja ja romania.

Suomen hankaluudeksi nostetaan se, ettei sillä ole minkäänlaista yhteyttä latinalaiseen tai germaaniseen kieliperheeseen. Tästä syystä suomen kielen sanat ovat englanninkieliselle ihmiselle täysin vieraita.

Suomen 15 sijamuotoa myöskin tekevät oppimisen vaikeaksi. Pienetkin erot sanapäätteissä muuttavat sanan merkitystä huomattavan paljon.

Seuraavassa omia huomioitani:

Kiinan kielen tekee vaikeaksi sen kirjoitusmerkit. Jos kiinaa kirjoitettaisiin yleisesti länsimaisella merkistöllä, esim. käyttäen pinyin-järjestelmää, kiinaa voisi pitää suurin piirtein helpoimpana kielenä maailmassa oppia. Kiinan kielen kielioppi on hyvin minimaalinen. Kiinan suuri eroavuus niin sanastonsa kuin rakenteensakin puolesta aiheuttaa sen opiskelijoille silti aluksi suuren kulttuurishokin.

Japaninkin kielen opiskelussa suuri ongelma on kirjoitusmerkistö. Japanin kieltä kirjoitetaan kolmella kotoperäisehköllä kirjoitusmerkistöllä, joista kaksi on tavukirjoitusta ja yksi kiinalaisperäisiä sanamerkkejä. Lisäksi käytetään joskus rinnalla myös länsimaisia kirjainmerkkejä.

Japanin kieli ei ole rakenteeltaan kovin kummoinen länsimaisen opiskelijan kannalta, mutta sen sosiaalisten suhteiden esittämiseen liittyvät piirteet voivat aiheuttaa harmaita hiuksia.

Koreasta en osaa sanoa juuri mitään. Korean kieli muistuttaa kieliopiltaan japanin kieltä, ja siinä käytetään omaa äännekirjoitusta, jossa äänteet merkitään yhteen tavuittain. Lisäksi Etelä-Koreassa käytetään kirjoituksessa myös kiinalaisia sanamerkkejä.

Arabian kielen opiskelussa suuri ongelma on se, että koska siinä ei merkitä lyhyitä vokaaleja, joutuu käytännössä opettelemaan puhumaan ennen kuin voi oppia kirjoittamaan arabiaa. Ja tietenkin kirjoitusmerkistö on aivan omanlaisensa. Asiaa vaikeuttaa myös se, että ei ole olemassa yhtä ainutta "arabian kieltä", koska murteet ovat laajalla arabiaa puhuneella alueella erkaantuneet toisistaan yhä enemmän: marokkolainen ja irakilainen eivät ymmärrä toistensa äidinkieltä. Arabimaissa kuitenkin laajalti osataan klassiseen arabiaan pohjautuvaa yleiskieltä, ja egyptiläisten saippuaoopperoitten katsojat osaavat Egyptin arabiaa.

Suomen kielessä tuottaa edellä jo mainittujen piirteiden lisäksi ulkomaaneläville vaikeuksia se, että sanan taivutus usein myös muuttaa sanan vartaloa. Itse sanoisin suomen kielestä vielä, että se on hyvin säännönmukainen kieli, mutta niitä sääntöjä on sitten todella paljon. Toisaalta suomen kielessä kirjoittaminen ja ääntäminen vastaavat melko pitkälle toisiaan, mikä on aika mukava piirre.

Englannin kielessä taas vaikeaa on se, että siinä ääntäminen ja kirjoitus eivät vastaa toisiaan minkään selkeitten sääntöjen mukaan. Tämä johtuu siitä, että useat kielet - anglosaksi, muinaisnorja, normanniranska ja latina - ovat vaikuttaneet englannin sanavarastoon, ja ylipäätään historiallisesta kehityksestä. Näistä historiallisista tosiseikoista johtuu sekin, että englannin kielestä löytyy todella suuri määrä synonyymejä, lähes-synonyymejä ja kaiken maailman ilmauksia, mikä vaatii ylimääräisiä resursseja kielenopiskelijalta. Toisaalta englannin kielen rakenne on suhteellisen helppo. On sanottu, että sitä on helppo oppia puhumaan huonosti. Englannin kielen oppimista myös motivoi se, että se on de facto kansainvälinen kieli, jonka opiskeleminen kannattaa melkein kenelle tahansa.

Se pitääkö jotain kieltä vaikeana, riippuu pitkälle ihmisen omasta äidinkielestä. Toki kielen rakenteissa voi olla objektiivisia piirteitä, jotka ovat vaikeita oppia useammankin kielialueen ihmisille. Esim. Etiopiassa puhuttu amhara on kuulemma todella vaikea kieli. Suomen kielessä sanojen taivutukset lienevät objektiivisesti vaikein asia oppia.

Alussa mainittu FSI:n arvio kielistä koski tietenkin vain suurimpia kieliä. Maailma lienee kuitenkin täynnä sellaisia muutaman tuhannen puhujan kieliä, joiden oppiminen hyvin on todella syvältä.