Seurakunnan haikailua

Kuten viitseliäimmät lukijani tietävät, olin aikoinaan ollut joidenkin vuosien ajan Suomen Vapaakirkon jäsen. Suomen Vapaakirkosta ei monikaan suomalainen tiedä mitään, joten kuvailen sitä lyhyesti. Se on kuin Suomen evankelisluterilaisen kirkon ja Helluntaiherätyksen välimuoto. Tai kuten eräs vapaakirkollinen naistuttuni sanoi kerran vapaakirkollisista: "Me olemme vähän kuin helluntailaiset, mutta järkevämpiä."

Jos sinua kiinnostaa, niin voit lukea nettisivuiltani juttuni Suomen Vapaakirkosta ja suhteestani siihen.

Erosin aikoinaan Suomen Vapaakirkosta sen vuoksi, että en itse uskonut oppiin ikuisesta helvetinpiinasta ja saarnastuolista käsin se tuli mainituksi sen verran usein, että alkoi ärsyttää.

Melko äskettäin minusta on alkanut tuntua siltä, huolimatta em. puutteesta, että voisin nykyään jopa alkaa uudestaan käymään kirkossa. Aikoinaan olin kuulunut Vantaan Vapaaseurakunnan kalustoon melko perusteellisesti. Seurakunnassa käymisen esteenä on kuitenkin se, että minusta on tullut paikallisesti hyvin rajoittunut. Minua ei huvita matkustaa minnekään.

Vantaan Vapaaseurakunta sijaitsi aikoinaan itä-Vantaalla Hiekkaharjussa, ja siellä se sijaitsee edelleen. Useita vuosia sitten oli kuitenkin länsi-Vantaalle Martinlaaksoon perustettu Länsi-Vantaan vapaaseurakunta. Kävin siellä silloin kaverin kanssa yhden kerran. Martinlaakson toisen ostoskeskuksen, jos sitä siksi voi nimittää, alakerrassa sijainnut seurakunta joutui purkamistoimien vuoksi kuitenkin muuttamaan Myyrmäkeen. Sieltä se muutti lopulta Askistoon, jossa se on sijainnut viime ajat.

Askisto on minun henkiseltä puolelta rajoittuneen liikkumiskykyni kannalta hieman liian kaukana. Rukoilinkin tässä yhtenä päivänä, että Länsi-Vantaan vapaaseurakunta muuttaisi Pähkinärinteeseen.

Enpä olisi vielä kuukausi sitten osannut kuvitellakaan, että alkaisin haikailla vieläpä aivan pian takaisin vapaaseurakuntalaiselämään, nih!