Viime viikon keskiviikkona olin toimipistetoverini kanssa tutun yhdistyksen palkintoaterialla. Se tapahtui Tikkurilassa Mummola-nimisessä ravintolassa. Yhdistyksen aktiiveja oli kutsuttu paikalle enemmänkin. Me saimme valita kolmesta lounasvaihtoehdosta. Minä valitsin kasvistortillat. Olen viime aikoina kerran aikaisemminkin lounasravintolassa tilannut kasvisruokaa. Tämä tapahtui, kun olin Helsingissä auttamassa asiakasta tietokoneasioissa, ja tämä ensialkuun tarjosi minulle lounaan. Valitsin silloin ruoakseni kreikkalaisen salaatin. Minusta on tullut aivan kummallinen.
Mutta palatakseni itse aiheeseen. Kun ihmiset olivat valinneet ateriansa, me menimme hakemaan apetta seisovasta pöydästä. Em. toimipistetoverini oli valinnut ruoakseen pihvin. Seisovan pöydän luona hän päätteli, että alkukeitto kuuluu ateriaan. Kun olen itsestäni epävarma ravintolassa, minä usein matkin muita ihmisiä, ja niin minäkin latasin syvälle lautaselle hieman keittoa. Matalalle lautaselle latasin salaattia, leipäviipaleen ja tietysti kaksi kappaletta kasvistortilloja. Keitto oli todella maukasta. Siinä oli kasviksia ja ilmeisesti lisäksi kanaa muhennettuna joukkoon. Tortillatkin olivat ihan hyviä. Kun olin päässyt syönnissäni toiseen tortillaani asti, alkoi tulla jo ähky. Söin sen loppuun, mutta jätin suuren osan leipäviipaleesta syömättä.
Jälkiruoaksi olisi saanut kiisseliä ja kahvia, mutta minä ja toimipistetoverini emme jaksaneet ottaa kiisseliä. Nautimme ainoastaan kahvin.
Toimipistetoverini oli tajunnut jossain vaiheessa, että keitto ei ollutkaan kuulunut meidän aterioihimme. Hieman noloa, mutta ravintola ei liene paljoa kärsinyt tappiota meidän takiamme, koska jätimme sentään jälkiruokakiisselin pois ateriakokonaisuudestamme. Ja sitä paitsi nautimme keittoa molemmat vain vähän.
"Mummola" oli sikäli jännä nimi ravintolalle, että sen koko henkilökunta näytti koostuvan ulkomaalaisperäisistä ihmisistä. Oikeasti sen henkilökunnan olisi tullut koostua vähintään kuusikymppisistä harmaahiuksisista kanta-asukkinaisista. Joista osan hiukset olisi voitu värjätä, jos ei omaa harmaata olisi ollut riittävästi. Kerran tunnissa olisi voinut ikivanhan näköinen papparainen tulla keskelle salia mölyämään hetkeksi ja lyömään kepillään lattiaan.
Alakerrassa seisoi luonnollisen kokoinen keinotekoinen lehmä.
Yksi pöytämme aterioitsijoista sanoi minulle ja toimipistekollegalleni jälkeenpäin, että meidän ei olisi kannattanut tulla syömään lounasta sinne (asti), koska meidän toimipisteessämme on nykyään niin loistava kokki. Tämä oli kuitenkin hyvää vaihtelua meille, ja kuten toimipistetoverini asian koki, näkihän siinä ihmisiäkin sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti