perjantai 12. huhtikuuta 2013

Iranilainen tiedemies kertoo keksineensä ennustuskojeen

Iranilainen tiede- ja liikemies väittää kehittäneensä kojeen, jolla voidaan ennustaa kenen tahansa tulevaisuus vuosiksi eteenpäin.

Iranin "Strategisten keksintöjen keskuksessa" työskentelevän Ali Razeghin mukaan Aryayek-koje toimii monimutkaisilla algoritmeilla, jotka ennustavat henkilön tulevaisuuden 5-8 vuoden päähän 98 prosentin tarkkuudella. Laite tekee ennustuksessa kosketuksen perusteella.

Keksijän mukaan myös Iranin valtio voisi käyttää laitetta esimerkiksi ennustamaan sodan todennäköisyyttä, valuutan arvojen vaihtelua tai öljyn hintaa.

10 vuotta laitteen parissa puuhannut Razeghi kertoo Fars-uutistoimiston mukaan, että sukulaiset ja ystävät ovat arvostelleet keksintöä ”Jumalan leikkimisestä”, mutta mies itse sanoo, ettei hänen projektinsa ole uskonnonvastainen viitaten ilmeisesti islamiin.

Minusta Razeghin ennustuskoje voitaisiin hankkia Suomeenkin, sitten kun konsepti on saatu myymiskelpoiseen järjestykseen. Vaarana tässä olisi tosin se, että pahat ihmiset voisivat alkaa tutkia sillä toiseutta edustavien kotoutumiskykyä, ja lähettää kojeen ennustuksen perusteella rikkautta, voimavaroja ja kultamunia pois Suomesta alkuperämaihinsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti