perjantai 20. elokuuta 2021

Perussuomalaisten vuoden 2021 puoluekokous meni

Marsalkka Mannerheim (1867-1951) on jopa Jussi Halla-ahoon (1971-) verrattavissa oleva suurmies.

Viime viikonloppuna pidettiin Seinäjoella Pohjanmaalla Perussuomalaisten puoluekokous. Minä en mennyt sinne, mutta vaikka asun Vantaalla, en toisaalta osallistuisi myöskään Helsingissä pidettävään puoluekokoukseen. Länsi-Vantaan Pähkinärinteessä pidettävään puoluekokoukseen voisin osallistua, jos saisin pitää koko kokouksen ajan halutessani paperipussia päässä.

Voit niin halutessasi käydä lukemassa Jussi Halla-ahon avajaispuheen puoluekokouksesta. Siinä hän havainnollisti mainiosti asioita laiskiaisen ja keisaripingviinin avulla.

Riikka Purra (s. 1977) sai puolueen puheenjohtajavaalissa 774 ääntä, joka merkitsee selvää enemmistöä annetuista äänistä. Hänestä tuli täten Perussuomalaisten uusi puheenjohtaja neljä vuotta tointa hoitaneen Suomen virallisen pahan miehen ja sylkykupin Jussi Halla-ahon jälkeen. Puolueen sisällä kauhean suosittu Hallis oli jokunen kuukausi ennen puoluekokousta kertonut aikovansa olla ryhtymättä ehdolle uudelle kaudelle.

Riikka Purra on paitsi Perussuomalaisten ensimmäisen kauden kansanedustaja, niin myös Kirkkonummen kunnanvaltuutettu. 

Hieman triviaa lisää hänestä: Vuonna 2016 Purra oli siirtynyt Perussuomalaisten puoluetoimistolle työskentelemään suunnittelijana. Hän toimi presidenttiehdokas Laura Huhtasaaren kampanjapäällikkönä Suomen presidentinvaalissa vuonna 2018. Purra valittiin puolueen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi vuoden 2019 kesäkuussa pidetyssä puoluekokouksessa.

Toiseksi vaalissa tuli kansanedustaja Sakari Puisto, joka sai 252 ääntä (20,74 %). Kolmanneksi tuli lohjalainen kaupunginvaltuutettu, kulkutautimyönteinen Ossi Tiihonen 181 äänellä (14,9 %) ja neljänneksi rahoitusammattilainen Kristiina Ilmarinen 7 äänellä (0,58 %).

Ääniä annettiin kokonaisuudessaan 1302. Hylättyjä ääniä oli 87 sekä yksi tyhjä.

Itse ihmettelen sitä, että lähes seitsemän prosenttia äänistä oli hylättyjä.

Mutta parhaat onnitteluni Purralle valinnan johdosta! Hänestä oli ehtinyt tulla sen verran tunnettu hahmo viime vuosina puolueensa piirissä, että ei ole mikään ihme, että hän voitti puheenjohtajavaalin aikamoisella äänisaaliilla.

Kansanedustaja Leena Meri valittiin puoluekokouksessa ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi.

Kansanedustaja Mauri Peltokangas valittiin 2. varapuheenjohtajaksi.

Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen valittiin Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtajaksi. Eihän ihmisen seksuaalisella suuntautumisella tulisi olla kauheasti väliä politiikassa, mutta mainitsen  tässä kuitenkin sen, että Tynkkynen on homoseksuaali. Homoseksuaalisuudessa ei ole sinänsä mitään vikaa kuten ei neekeriydessäkään. Vaikkakaan Tynkkynen ei ole neekeri, mutta ei sekään haittaisi minua, jos hän sellainen olisi.

Arto Luukkanen valittiin Perussuomalaisten uudeksi puoluesihteeriksi.

Mitä tulee puheenjohtajavaalissa ehdokkaana olleisiin, niin pidin Purraa ja Sakari Puistoa sopivimpina siihen virkaan. Molemmat ovat mielestäni kohtuullisen halla-aholaisia sekä suhteellisen tolkullisia.

Jos lukija ei tiedä Puistosta mitään, niin tässä olisi hieman luettavaa hänestä valtamediasta (artikkelit julkaistu ennen Perussuomalaisten puoluekokousta):

Yle: Perussuomalaisten johtoon pyrkivä Sakari Puisto kannattaa EU:n paluuta juurilleen – “Yhteisömme on Eurooppa, mutta sen kehitystä tulee tarkastella kriittisesti” 

Iltalehti: Cambridgen fyysikko Sakari Puisto aikoo johdattaa perussuomalaiset pääministeripuolueeksi

...Sakari Puisto on opiskellut fysiikkaa Englannissa sijaitsevassa Cambridgen yliopistossa ja väitellyt alalla tohtoriksikin. Toivon hänellekin hyvää poliittista uraa.

Voit niin halutessasi käydä lukemassa Perussuomalaisten Suomen uutisissa puoluekokouksen jälkeen julkaistun uutisartikkelin Purra edellyttää hallitusyhteistyöltä tavoitteiden saavuttamista: ”Hallituksesta on tultava tuloksia eli sellaisia lainsäädäntömuutoksia, joita me ajamme”.

PS.:

Minä ymmärrän sen, että Perussuomalaisten piirissä pidetään ovea auki muiden puolueiden suuntaan, jotta voidaan joskus tarttua mahdollisuuteen päästä maamme hallitukseen. Koska yhdenkään puolueen kannattajat eivät pitkään kestä sellaista, että ovet hallitukseen ovat kiinni. Mutta minun on vaikea antaa anteeksi Kokoomuksen ja Keskustan petollisuutta vuonna 2017, jolloin ne olivat mukana hajottamassa Perussuomalaisia oman poliittisen painoarvonsa kasvattamiseksi. Kun Jussi Halla-aho oli valittu Perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi paikasta luopuneen, puoluetta pitkään luotsanneen Timo Soinin jälkeen vastoin ko. puolueiden toiveita, niin nämä julistivat Halliksen ei-toivotuksi henkilöksi. Puolueiden ehdokas oli ollut Sampo Terho, jolla oli halla-aholaiset poliittiset mielipiteet. Ja aivan ko. puolueiden suunnitelmien mukaisesti Perussuomalaiset hajosivat. Onneksi eivät kahtia sentään. Tietyt tahot, mukaanlukien Timo Soini,  toki lähtivät puolueestaan ja perustivat oman  eduskuntaryhmän nimeltä Sininen tulevaisuus, josta tehtiin myöhemmin puoluekin. Ja Kokoomus ja Keskusta katsoivat tapahtuneen jälkeen, että nyt jäljellä olevassa hallituksessa niiden ei tarvitse enää noudattaa Perussuomalaisten kanssa sovittua hallitusohjelmaa siltä osin mistä ne eivät pitäneet. Mutta, oi, katso: vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Perussuomalaiset saavuttivat kolmannen perättäisen "jytkyn", ja Sininen tulevaisuus putosi eduskunnasta, koska juuri kukaan ei pitänyt siitä.

Viime aikoina Kokoomuksen piirissä on heitelty ilmoille villisti esitystä, että heidän puolueensa oikeasti kannattaisi maahanmuuttokriittisyyttä. Hah, salli minun nauraa! Kokoomus tekee niin kuin ennenkin eli antaa joidenkin puolueensa jäsenten esittää maahanmuuttokriittisiä mielipiteitä, jotta jotkut hyväuskoiset äänestäisivät sitten Kokoomusta. Eduskuntavaalien jälkeen nämä puolueen jäsenet, mikäli ovat päässeet eduskuntaan, äänestävät kuuliaisesti monikulttuurisen utopian puolesta (poislukien kuitenkin singaporelaistyyppisen monikulttuurisuuden fasismin).

Sallikaa minun lopettaa tämä kirjoitukseni lisäämällä loppuun muutamia asiaan edes jotenkin liittyviä linkkejä nk. pääblogini eräisiin kirjoituksiin:

Sampo Terho on yhtä paha ihminen kuin tohtori Viha eli Jussi Halla-aho (10.3.2017) 

Höpinöitä Halla-ahosta (julkaistu 13.6.2017 eli juuri sinä vuonna pidetyn Perussuomalaisten puoluekokouksen yhteydessä pidetyn puheenjohtajavaalin jälkeen) 

Olen menossa Voiman pimeällä puolella yhä syvemmälle (7.8.2017) 

Puolueiden puheenjohtajista ainakin Jussi Halla-aho kannattaa rikokseen syyllistyneiden turvapaikanhakijoiden karkottamista (25.3.2019)

...Toivottavasti Hallis jaksaa jatkossa vähän viimeaikaista useammin päivitellä kirjoituksia Scripta-blogiinsa. Pääasia joka tapauksessa lienee, että hän toimii politiikassa ja Perussuomalaisissa edelleen lähivuosina itselleen ominaiseen tapaan. Ei kuten Timo Soini, populistisena kansankiihottajana, vaan viileän älyllisenä intellektuellina.

2 kommenttia:

  1. Nostan Petturi Urpolle hattua, koska hän loihe lausui valtamedialle julki totuuden aiempien maahanmuuttovalehtelujen takaa:

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000008202284.html

    Lyhyesti:
    Suomi tarvitsee kymmeniätuhansia maahanmuuttajia, rajat on pidettävä auki, Persut ovat pahoja puoluejohtajanvaihdoksesta huolimatta.

    Tämän jälkeen pitäisi kaikille olla selvää, ettei PS voi mennä hallitukseen ainakaan Petturi Urpon johtaman KaKon kanssa:

    se joutuisi siellä heittämään huuthelvettiin kaikki perusperiaatteensa tai lähtemään hallituksesta.

    Kummassakin tapauksessa valtavalemedia pääsisi riekkumaan kurkun täydeltä, ja PS:n kannatus romahtaisi yksinumeroiseksi.

    VastaaPoista