keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Keskusta ja Kokoomus lienevät osa taantumuksellista vasemmistoa

Kokoomushenkisessä Verkkouutiset-lehdessä julkaistun uutisartikkelin mukaan Keskusta-puolueen veteraanikansanedustajan Sirkka-Liisa Anttilan mielestä Suomessa tarvitaan aitoa suvaitsevaisuutta. Kansanedustajan mielestä tulee suvaita myös "väärää" mieltä olevia. Hänen mukaansa Suomi tarvitsee moniarvoista keskustelua.

Anttilan mukaan "sydämensivistykseen ja hyvään kotikasvatukseen kuuluu myös erilaisten näkemysten aito suvaitseminen".

Muun lisäksi kansanedustaja Anttila sanoo: "Se ei tee kenestäkään mennyttä aikaa haikailevaa konservatiivia, jos ei ole samaa mieltä punavihreän vasemmiston kanssa. Se ei tee kenestäkään rasistia, jos on huolissaan maahanmuuttoon liittyvistä kiistattomista ongelmista ja yhteiskuntamme turvallisuudesta."

Itsekin kannata moniäänistä keskustelua. Ja minulla on tapana yrittää tulkita ihmisten sanomisia hyväntahtoisesti. Mutta silti en voi olla ajattelematta, että kansanedustaja Anttila tekee tässä pelkkää vaalipolitiikkaa. Toivon, että hän oikeasti ajaisi politiikassa niitä asioita, joita nyt sanoo kannattavansa.

Jos ei olekaan kyse pelkästä ensi vuoden 2019 eduskuntavaaleihin liittyvästä politikoinnista, niin silti ei ole syytä olettaa, että hänen puolueensa Keskusta koskaan rupeaisi ajamaan liberaaleja uudistuksia Suomen sananvapauslainsäädäntöön. Nykyäänhän se on varsin bysanttilainen. Uskontoja, varsinkaan islamia, ei saa Suomessa kritisoida. Ja jos ei pysy sanomisissaan taantumuksellisen vasemmiston asettamissa raameissa, niin silloinkin on suuri vaara joutua valtionsyyttäjän hampaisiin.

Itse olen vaatimattomasti sitä mieltä, että vain heikot uskonnot ja opit tarvitsevat tuekseen minkäänlaisia jumalanpilkkalakeja suojelemaan loukkaantumiselta. Minun jumalani on vahvempi kuin teidän.

Sanoin "taantumuksellisen vasemmiston". Mutta olen sitä mieltä, että Keskusta ja Kokoomuskin ovat osa taantumuksellista vasemmistoa. En sano, että ne olisivat mitenkään erityisen vasemmistolaisia, mutta ne ajavat samaa tukahduttavaa politiikkaa kuin vasemmisto.

PS. Kuulin varmentamattoman huhun, jonka mukaan Sirkka-Liisa Anttila ei olisi enää vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ehdokkaana. Jos näin todella olisi, niin se voisi osaltaan selittää yllä siteeraamaani ajatusmaailmaa. Politiikasta luopuvat ovat usein fiksumpia kuin siinä vielä mukana olevat. Tai ainakin he uskaltavat paremmin toimia omatuntonsa mukaan ja lausua suorat sanat.

4 kommenttia:

  1. Vaikeahkoahan se on politiikassa alkaa puhua suutansa puhtaaksi niin kauan, kuin siinä aikoo aktiivisesti jatkaa.
    Demokraattisissa valtioissakin siihen liittyy omia riskejään, puhumattakaan demokratiavajeesta kärsivistä valtioista.

    Nikita Hruštšov kohautti maailmaa Neuvostoliiton Kommunistisen Puolueen XX puoluekokouksessa julkistaessaan ja tuomitessaan Stalinin kauhuteot. Laajalti levinneen tarinan mukaan hän ilmoitti kesken kaiken:

    "Sain yleisöstä lähetetyn kirjallisen kysymyksen:
    'Toveri Hruštšov, mitä te itse teitte näiden hirmutekojen aikaan?'
    Allekirjoitusta ei ole. Pyydän tämän kysymyksen lähettänyttä toveria nousemaan ylös."

    Kukaan ei noussut. Hruštšov lausahti:
    "No niin. Nyt te kaikki tiedätte, mitä minä tein silloin."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Tuo on klassikko. Ja voisi olla tottakin periaatteessa.

      Piraattipuolueessa kuulemma on kannatusta sellaisella ajatuksella, että eduskuntavaaleissa voisi niin halutessaan äänestää useampaakin puoluetta. Sellainen toki vapauttaisi jonkin verran politiikantekoa.

      Poista
  2. Sirkka-Liisa Anttila ei ole ehdolla kevään 2019 eduskuntavaaleissa. Ajoi kyllä hyvin Forssan seudun asioita.

    VastaaPoista