Neljä ja puoli vuotta sitten julkaisin sellaisen blogimerkinnän, jossa esittelin kveekarien uskonmuodon ja jossa myös kerroin, etten ole itse kveekari.
Mutta lopulta olen päättänyt, lopullisesti, että olenkin kveekari. Tarkemmin sanottuna olen kristinuskoon päin jonkin verran kallellaan oleva liberaalikveekari.
Mutta jos kysytte, että käynkö minä sitten liberaalikveekarien tilaisuuksissa, niin vastaus on, että en käy. Tietääkseni kotini lähimaastossa ei sijaitse näiden kokouspaikkoja, ja vaikka sijaitsisi, niin en välttämättä silti kävisi niissä. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että liberaalikveekarismi saattaa käsittää sen verran laajan valikoiman uskonnollisia tai henkisiä asenteita, että sitä ei välttämättä ole oikein edes kutsua uskonnon muodoksi. Ja toiseksi, jos ja kun liberaalikveekareilla ei ole käytössään sellaista asiaa kuin ehtoollinen, niin minua ei siksikään huvittaisi käydä.
Niin, ehtoollinen on minulle jossain määrin tärkeä asia. Edelleen. Se on jäänyt minuun "normaaleista" kirkkokunnista. Ei lähde pois. "Sitä on kaikkialla!", kuten kakkamainoksessa vuosia sitten sanottiin.
...
PS. 29.3.2021: Tehdään pieni päivitys "linjaani": olen jonkin lajin moderni kveekari.
Minä joskus nuorempana mietin että pitäisiköhän sitä liittyä katoliseen kirkkoon, synnintunnustuksen takia. Tietenkin tämä jäi puhtaasti miettimisen asteelle, minusta kun ei uskovaista saa kirveelläkään.
VastaaPoistaOkei. Katolisessa kirkossa toisaalta voidaan olla mukana pitkälti yhteisön ja sen oman kulttuurin vuoksi. Ja toiseksi, ei tarvitse koko ajan räplätä omaa kännykkää kun voi räplätä rukousnauhaa.
PoistaJa katolisessa kirkossa on tiettyä jylhyyttä. Siitä käytettiin nimitystä "katolinen" jo toisella vuosisadalla, eli on kovin pitkäikäinenkin. (Vaikka jotkut helluntailaiset saattavat tosin olla sitä mieltä, että heidän uskonsa on pitkäikäisempi.)
Lisäksi ymmärrän synnintunnustuksen henkisen merkityksen. Vaikka se toisaalta antaa joillekin papeille liikaakin tietoa kirkon jäsenistä.
Poista