torstai 18. huhtikuuta 2013

Vuokratyö on nykyisellään ilmeisesti vähän persiistä

Tässä olisi tällainen vuokratyötä koskeva uudin:

Palvelualan pohjoismainen unioni SUN:n kiinteistöalan hallitus on huolestunut viime aikojen kehityksestä, joka on johtanut vuokratyöllä keinotteluun Pohjoismaissa.

Sillä korvataan perusteettomasti käyttäjäyritysten vakinaista henkilökuntaa, säästetään palkkakustannuksissa ja aiheutetaan epätervettä kilpailua työmarkkinoilla, SUN sanoo.

SUN edellyttää, että työpaikoilla noudatetaan vuokratyödirektiiviä. Direktiivin mukaan vuokratyöntekijän keskeiset työsuhteen ehdot eivät saa olla heikompia kuin suoraan käyttäjäyritykseen palkatulla henkilöstöllä. Keskeiset työsuhteen ehdot liittyvät työaikaan, ylitöihin, taukoihin, lepoaikoihin, yötyöhön, lomiin ja vapaisiin sekä palkkaan.

Järjestö edellyttää, että tulevalla työehtosopimuskierroksella kiinnitetään erityistä huomiota pohjoismaisen vuokratyövoiman käytön haasteisiin. Vuokratyöntekijöiden asemaa on parannettava siten, että päästään eroon jatkuvasta määräaikaisuudesta, kilpailutilanteen vääristämisestä työehtojen kustannuksella sekä määritellään selkeät ja asialliset perusteet vuokratyön käytölle.

Palvelualan pohjoismainen unioni SUN edustaa kiinteistö-, turvallisuus-, siivous-, sosiaalivakuutusalaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Färsaarilla. Suomesta järjestöön kuuluvat Palvelualojen ammattiliitto PAM sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL.


Ihan vain tällaisena väliheittona sanoisin, että olen sitä mieltä, että yksinkertaisesti pitäisi määrätä laissa, että jos työntekijä on määräaikainen, niin hänen tulisi saada merkittävästi isompaa palkkaa kuin pysyvästi samaa työtä tekemään palkattu. Tätä pitäisi toki sitten myös valvoa julkisen vallan toimesta. Toki myös olisi hyvä saada uutisessa mainitut työaikaan, ylitöihin, taukoihin, lepoaikoihin, yötyöhön ja lomiin liittyvät asiat määräaikaisilla kuntoon. Jos työntekijän määräaikaisuus tulisi työnantajille selvästi nykyistä kalliimmaksi, niin silloin palkattaisiin määräaikaiseksi ihmisiä ainoastaan silloin, kun ehdottomasti tarvitaan. Ja joskus kyllä määräaikaisiakin työntekijöitä aikuisen oikeasti tarvitaan.

2 kommenttia:

  1. Mielestäni vuokratyöläisille tulisi myös kuulua tulospalkkiot, eikä vain vakityöntekijöille. Toisaalta vuokratyöläisenä pystyy joskus myös joustavasti jaksottamaan työn ja loma-ajan, jos vaikka matkustaa kauemmaksi reppureissaamaan.

    VastaaPoista