Liberaali haluaa alkuperäiskansojen kehittyvän vapaina ja monimuotoisina ja välttyvän ylhäältä ohjatulta väestönjalostukselta, sulauttamispolitiikalta ja ääriuskonnon ylivaltapyrkimyksiltä.
Liberaali vastustaa myös sitä, että enemmistön on pakko opiskella mikroskooppisen pienen vähemmistön kieltä.
Nämä liberaalit näkemykset pienten kansojen kielistä ovat suomeksi esitettynä mielenkiintoisia. Kieli, jota nykyisin suomena puhutaan kehittyi 1800-luvulla erityisesti Venäjän tsaarin armollisessa suojeluksessa. Tuolloin Venäjän valtakunnassa, johon Suomi kuului, oli enemmistön kielenä venäjän kieli. Suomi ei tiettävästi koskaan tuolloin esittänyt vaatimusta, että venäjällä pitäisi alkaa puhumaan suomea. Tsaari puhui tyytyväisenä venäjää, mutta hänen ansiostaan suomen kielestä kehitettiin hallinnon ja kulttuurin kieli, ja ilman tätä suojelusta olisi nykysuomi jonkinlaista 'pidginruotsia' tai 'pidginvenäjää'.
VastaaPoistaTähän soppaan jotenkin liittyy se, että ensimmäinen suomalainen Pietarin Tiedeakatemian jäsen oli A.J. Sjögren jo 1800-luvun alkupuolella ja hän oli kieleimiehiä.
Kuuntelen mielelläni radiosta ruotsinkielistä ohjelmaa, ja ilman ruotsin taitoa jää suomen historian tuntemus aika vähäiseksi, mutta kyllä toi 1800-luvun kielitaistelu on aika hurjaa hyvän ja pahan välistä taistelua. Pahaa edusti tuolloin ruotsia puhuvat suomalaiset ihmiset, jotka yrittivät esittää suomen kielen jonkinlaisena irokeesikielenä eurooppalaisille germaaneille. Tästä aiheesta on runsaasti aineistoa kirjastoissa, mutta pitää oikeastaan osata ruotsia voidakseen nähdä ruotsinkielisten pohjattoman pahuuden tuolloin 1800-luvulla.
Historia on hämmästyttävää.
Kyllä niin.
PoistaTarkemmin ajatellen tuo ruotsinkielisten historiallinen pahuus taisi kuitenkin olla säätyläispahuutta tuolloisessa etuoikeuksiin perustuvassa sääty-yhteiskunnassa. Ruotsinkielisten ohjelmana oli pitää sorretut sorrettuina ja itsensä etuoikeutettuina porvarillisen ideologian mukaisesti.
VastaaPoistaSuomesta katsellen toisaalta suomen kielen kehittäjäthän puhuivat ruotsia. E. Lönnrot piti päiväirjaansa ruotsiksi, ja tämä oli sääntönä aina tuonne 1870-luvulle asti. Nämä houkuteltiin suomen puhujiksi tsaarin virkanimityksillä ja rahapalkinnoilla.
Ruotsinkieliset olivat silti väkivaltaisia kovanaamoja vielä 1900-luvun alkuun asti tuolloin eläneiden ruotsinpuhujien muistelmien perusteella. Ote hellitti vasta kun tappio oli kiistaton 1930-luvulla.
Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaat ovat tuhoutuneet osaksi juuri oman kielin kehityksen puutteeseen suoranaisen kansanmurhan rinnalla. Se etteivät ruotsalaiset kansanmurhanneet suomalaisia johtui ainoastaan venäläisten väliintulosta ja avusta suomen kansalle.
Joten tällainen on tarina suomenkielstä luettuna 1800-luvulla eläneiden ihmisten muistelmista.
Miten tämä tarina liittyy liberalismiin, on minulle käsittämätöntä.