Uskontojen ikuisesta helvetinpiinasta

Onko ikuista helvetinpiinaa, ja pitäisikö sellaisen olemassaoloon uskoa?

Sen olemassaoloon nykyään ei enää hirveän moni usko länsimaissa. Tämä johtuu maallistumisesta.

Ikuisessa helvetinpiinassa on nimensä mukaisesti kyse siitä, että Viimeisen tuomion jälkeen osa väestöstä joutuu elämään ikuisuuden silloista jo ei-biologiseksi muuttunutta mutta kuitenkin tajuista elämäänsä sellaisessa elämäntilanteessa, joka tuntuu yksilöstä itsestään olevan ihan syvältä. Eli se on hirveää. Ikuisesti.

Itse olen sitä mieltä, että rajallisesta väärinteosta tulee rangaistuksenkin olla äärellinen. Mielestäni opin ikuisesta helvetinpiinasta on voinut keksiä vain perverssi mieli.

Mutta en tällä tarkoita, että kaikki ikuisen helvetinpiinan olemassaoloon uskovista ihmisistä olisivat perverssejä. He uskovat siihen, koska heidän uskontonsa mukaan sellainen on olemassa. Muita perusteitahan ei tarvita!

Mutta tärkeä kysymys on tietenkin se, että onko oppi siitä totta.

Diktatuureissa vain harvat ihmiset ovat tosiasiassa valmiita vastustamaan omilla valinnoillaan ja teoillaan väärämielistä komentoa. Tosiasiassa vain jotkut ryhtyvät siihen. He ovat sankareita, ja heitä kutsutaan toisinajattelijoiksi. Harvat siihen ryhtyvät, vaikka rangaistus diktatuurin vastustamisesta sanoin ja teoin on mahdollisesta ankaruudestaan huolimatta todellisuudessa vain rajallinen, ei ääretön.

Jos ikuinen helvetinpiina olisi todellisuutta, ja jos sen olemassaolo voitaisiin aukottomasti todistaa minulle, niin minä ainakin pyrkisin viimeiseen saakka olemaan joutumatta sinne. Tekisin mitä vain sen luoja minulta tahtoisi: rukousten lisäksi tarvittaessa myös murhaisin, kiduttaisin, raiskaisin, ryöstäisin, syyllistyisin joukkotuhontaan. En minä nyt ikuiseen piinaan haluaisi joutua.

Mutta onneksi ikuisen helvetinpiinan olemassaoloa ei ole aukottomasti todistettu.

PS.:

Sain inspiraation tämän kirjoittamiseen siitä, että eräs puolivanha ystäväni A oli yli vuosi takaperin antanut minulle 50-vuotislahjaksi kuulun yhdysvaltalaisen baptistisaarnaajan Billy Grahamin lyhyehkön pamfletin Elämästä on kysymys vuodelta 1982 (angl. alkup. It’s About Life.). Kuluvan vuoden 2021 heinäkuun loppupuolella vihdoin tartuin kirjaan lukeakseni sen kulttuuriantropologisesta näkökulmasta tarkastellen.

Aiheeseen liittyen voit niin halutessasi käydä lukemassa yli 20 vuotta sitten nettisivuillani julkaisemani – erään kaverini vähemmän tyylikkääksi nimittämän – kirjoitukseni Onko tai pitäisikö olla ikuista helvetinpiinaa.

Tuliliemen tuttavana, osa 3

Tämä blogikirjoitus on kolmas osa kirjoitussarjaa Tuliliemen tuttavana.

Viime vuoden 2020 keväällä olin ruvennut pitämään selkeää rajaa alkoholinkäytölleni. Sitä ennen olin joutunut olemaan jonkin aikaa kokonaan tai melkein kokonaan ilman alkoholia, koska terveydenhoitaja ja lääkäri olivat siihen kehottaneet.

Olen onnistunut järkevässä alkoholinkäytössäni melko hyvin. Olen tuskin koskaan ollut viimeisten 16 kuukauden aikana humalassa, ja elämä on ollut melko halpaa, kun on tullut juotua viiden euron oluita – vastakohtana yhden euron oluille – melko vähän.

Yhden euron oluita en ole juonut juuri ollenkaan. Vieläkään.

Syksyllä, jos minut päästetään terveyskeskuksen labraan, saatan päästä tietämään, että näkyykö alkoholinkäytön suhteen suhteellisen terve elämäntapani maksa-arvoissani myönteisesti. Jotain osviittaahan siitä on jo aikaisemmin ollut.

Alkoholinkäyttöni on ollut kuitenkin säännöllistä, vaikka maltillista.

1990-luvun nörttien kuningatar, yhdysvaltalainen näyttelijä Claudia Christian oli aikoinaan puhunut naltreksoni-nimisen aineen puolesta taistellessaan alkoholiriippuvuuspaholaista vastaan. Tarkistin asian, ja hän näyttäisi olevan edelleen elossa. Hän onkin vain lähes viisi vuotta minua vanhempi. Voisi olettaa, että hän edelleen kannattaisi naltreksonia. En viitsi tutkia interwebbiä saadakseni vahvistusta asialle, joten oletan vain niin.

Naltreksoni toimii siten, että se vähentää alkoholin nauttimisesta aiheutuvaa mielihyvää.

En ole itse käyttänyt naltreksonia tai mitään muutakaan alkoholiriippuvuutta vähentämään tarkoitettua lääkeainetta. Asian esille tuominen tässä johtuu seuraavasta:

Kun vähensin elämässäni oluen määrää, itse määrän vähäisyys on ohjelmoinut aivoistani pois alkoholinhimon. Tämä johtuu siitä, että harvoin pääsen enää nykyään kunnon nousuhumalaan. Koska nousuhumalan paras kärki on poissa, sitä ei enää kaipaakaan.

Saattaa lisäksi olla, että asiaan vaikuttaa sellainenkin oletettu asia kuin Pyhä henki (tai pyhä henki), mutta en ole varma asiasta.

Tosin en ehkä koskaan ole kunnolla ehtinyt olemaan ryyppäämisen ammattilainen.

...

PS. 8.9.2021: No kerrotaan sitten vaikka tässä nyt, että maksani kunto on erinomainen labratulosten perusteella.

Sosiaaliturvatili, jota myös perustiliksi sanotaan: suppea esittely

Suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä on kansalaisen kannalta melko monimutkainen.

Sosiaaliturva myös heikentää kannustimia työntekoon, sillä mitä enemmän henkilö ansaitsee työnteolla, sitä vähemmän sosiaaliturvaa hän saa. Toisaalta hyvinvointivaltiossa köyhiä ei haluta jättää oman onnensa nojaan ilman julkisen vallan tarjoamaa viimekätistä tukea. Monien mielestä vähiten huono kompromissi tämän ongelmakentän heikentämiseksi saavutetaan sosiaaliturvatileillä, joissa sosiaaliturva otetaan omalta sosiaaliturvatililtä, minkä jälkeen korkeammalla veroprosentilla paikataan tiliin tullutta aukkoa. Käytännön sovelluksissa valtio hoitaa tarvittavan turvan viime kädessä, mikäli tililtä loppuvat rahat.

Jo 1990-luvulla hallituksen talousneuvosto oli suosittanut tutkimusta sosiaalitilien soveltuvuudesta Suomeen, ja sosiaali- ja terveysministeriö sekä valtioneuvoston kanslia ovat hahmotelleet tätä 2000-luvulla.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla oli ehdottanut vuonna 2010 työttömyystilien käyttöönottoa Suomessa.

Vihreiden Grand Old Man Osmo Soininvaara (anteeksi anglismi) on kuusi vuotta sitten kirjoituksessaan hyvinvointivaltion solakoittamisesta lausunut mm. seuraavaa:

Voisi myös ottaa mallia Aasian nousevista talouksista, jotka rakentavat yhteiskuntaa puhtaalta pöydältä. Singaporessa osa veroista maksetaan henkilökohtaisille sosiaalitileille. Niistä maksetaan terveydenhoito ja monet sellaiset sosiaalietuudet, joista meillä vastaa valtio tai kunta. Jos tilillä on rahaa työuran lopussa, säästyneet rahat siirtyvät kasvattamaan eläkettä. Sairaalan ovelta ei käännytetä, vaikka tili on tyhjä. Silloin kulut maksaa valtio. Tämä nerokas sosiaalinen innovaatio alentaa hyvinvointiyhteiskunnan kustannuksia merkittävästi. Tulonsiirroista suurin osa on tulonsiirtoja itseltä itselle; yhteiskunnan kassan kautta elinvaiheelta toiselle. Kun raha on omaa, sitä ei ylikäytä tai tuhlaa niin kuin jos raha tulisi valtiolta.

Alle kymmenen vuotta sitten eli vuonna 2013 ajatushautomo Libera oli julkaissut raportin Perustili – toimeliaisuuteen, työllistämiseen ja säästämiseen kannustava sosiaaliturvan kokonaisuudistus.

En ollut oikein uskoa silmiäni, kun lyhyen aikaa sitten kuluvana vuonna 2021 Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö oli julkaissut samasta aiheesta oman raporttinsa Perustili – tie kannustavaan ja läpinäkyvään sosiaaliturvaan (alaotsikko Kansalaiset mukaan oman elämänsä säätelyyn).

Perustilin käyttöönotto Suomessa merkitsisi siis tulonsiirtojärjestelmän kokonaisuudistusta, jossa jokainen täysi-ikäinen suomalainen saisi tietynkokoisella alkupääomalla varustetun perustilin. Tililtä voisi nostaa rahaa vapaasti kuukausittaisen nostorajan puitteissa. Tiliä pääomitettaisiin tilin omistajan työnteolla: jokaisesta tilipussista siirtyisi pieni osa perustilille. Tilille voisi myös säästää tämän summan yli. Työnantajamaksut suoritettaisiin automaattisesti. Tuloverot maksettaisiin silloin, kun tililtä nostetaan rahaa.

Perustili mahdollistaisi työn ja sosiaaliturvan yhdistämisen, eli sikäli se toimisi kuin perustulo. Mallin kantava ajatus olisi, että työnteon tulisi aina kannattaa. Perustilin voisi viedä pakkaselle, ja tilin mahdollinen positiivinen saldo vapautuisi eläkeiässä vapaaseen käyttöön. Negatiivinen saldo annettaisiin siinä vaiheessa anteeksi.

Perustilin yksi tarkoitus olisi tuoda omavastuuta sosiaaliturvaan. Osa ihmisen sosiaaliturvasta nimittäin rahoitettaisiin ensisijaisesti siltä.

Näin mm. ansiosidonnainen voitaisiin tehdä velkamaiseksi hieman autovakuutusbonusten tavoin, niin että ihmisen kannattaa yrittää pitää työttömyysjaksonsa lyhyenä.

Mm. Singaporessa ja Malesiassa on käytössä perustilit, joissa yhdellä tilillä turvataan monenlaisia riskejä vastaan, esimerkiksi työttömyys, eläköityminen, sairastuminen ja vammautuminen.

Sosiaalitili voi myös luoda työikäisille kannusteen pitää huolta omasta terveydestään, koska se johtaisi korkeampaan eläkkeeseen.

Sosiaalitili lisäisi ihmisen vastuullisuutta elämästään kuitenkaan tiputtamatta häntä viimesijaisen turvan ulkopuolelle.

Ruotsissa on laskettu, että kaikkia tulonsiirtoja ja palveluita koskeva tilimalli pudottaisi marginaaliverot puoleen nykyisestä.

Perustilijärjestelmä muuttaisi sosiaaliturvajärjestelmän yksinkertaisemmaksi, vähemmän yksilöä kyttääväksi ja kannustaisi ihmisiä työntekoon samalla kun se kuitenkin säilyttäisi sosiaaliturvan.

Perustilimallia voi pitää myös sikäli ideologisesti neutraalina, että periaatteessa, jos ihminen kannattaa sosiaaliturvan, huokean terveydenhuollon ja ammattiyhdistysliikkeen olemassaoloa, hän voi kannattaa perustilijärjestelmää, pitää hän sitten itseään vasemmistolaisena tai oikeistolaisena. Vallassa olevat voivat aina säätää järjestelmän parametrejä omasta ideologiastaan lähtien.

Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön malli on esitellyt siis perustilimallin, joka "pyrkii olemaan sekä realistinen että tarpeeksi yksinkertainen, jotta se voidaan ottaa asteittain käyttöön verrattain lyhyelläkin aikavälillä". Malli pyrkii myös olemaan kustannusneutraali.

Kyllähän nuo näyttävät asian melko hyvin miettineen. On vielä huomattava tästä mallin versiosta seuraava asia: "Perustilin käyttöönotto ja käyttöoikeus perustuvat täysin automaatioon, eikä oikeuden määrittämiseen liity lainkaan manuaalista työtä tai harkintaa. Tulotiedot saadaan automaattisesti tulorekisteristä, opintotiedot opintorekisteristä ja asumista sekä ikää koskevat tiedot väestörekisteristä." Mutta jos perustilin saldo menee nollaan, kansalainen alkaa saada osallistumistiloa, joka on vastikkeellinen etuus. Kovat toimet eivät kuitenkaan ole tämän raportin työkalupakissa, vaan "lempeä ohjaaminen": "sosiaaliturvan uudistamisen vähimmäisvaatimuksena on se, että ihmisten käytettävissä olevia tuloja ei uudistuksella heikennetä".

Raportin mukaan perustilillä tavoitellaan seuraavia asioita:

1. Perustili parantaa ihmisten oman elämän suunnittelua.
2. Perustili lisää ihmisten kykyä reagoida muutoksiin.
3. Perustilin ansiosta ihmiset tekevät töitä nykyistä enemmän.
4. Perustili saa ihmiset opiskelemaan nykyistä enemmän.
5. Perustili helpottaa palvelujen ja etuuksien yhteensovittamista, ja palvelut kohdentuvat nykyistä paremmin.

Joku on myös yrittänyt yhdistää perustilimallin perustuloon. Sivulta löytyy myös kätevä laskuri.

Tältä sivulta taas löytyy pätevänoloinen perustilisimulaatio.

Perustilimalli on hyödyllistä ottaa käyttöön myös siksi, että koska Suomesta on tulossa yhä monikulttuurisempi, niin järjestelmän käyttäminen omaksi hyödykseen luonnollisesti lisääntyy yhteisen arvopohjan hajotessa. Sellainen pitemmällä tähtäimellä rapauttaa hyvinvointivaltion rahoituspohjan.

Monikulttuurisuuden vastakohta ei ole monokulttuuri, vaan se, että yhteiskunnassa on voimassa tietyt minimisäännöt, joiden mukaan kaikki tai ainakin melkein kaikki toimivat.

Suomessa on kuitenkin vielä rakenteellisia ongelmia, jotka rajoittavat perustilijärjestelmästä saatavaa hyötyä: Suomi ei ole koskaan täysin toipunut 1990-luvun alkun lamasta. Lisäksi automaatio ja yritysten tuotannon ulosliputus ovat pitäneet osaltaan työttömyyttä korkeana. Ja kolmanneksi, huomattava osa suomalaisesta työstä on nykyään asiantuntijan työtä. Vain vähän on sellaisia töitä, joita pääsee tekemään vähäisellä tai olemattomalla koulutuksella. Tuotannon tehokkuus merkitsee toki suunnatonta hyvinvointia monille, mutta se ei niin hirveästi lämmitä kaikkein köyhimpiä Suomessa.

Olin aikaisemmin ajatellut, että työstä saadulla palkalla täytyy voida elää. Mutta koska suomalainen työelämä ei kauheasti kaipaa heikkotuottoisia työntekijöitä, niin olen tullut siihen tulokseen, että Suomessa ehkä kannattaisi ottaa käyttöön myös jonkinlainen automaattinen palkkatuki heikkotuottoisiin töihin. Soininvaaran kaltaiset asiantuntijat saavat pohtia, miten tällainen olisi parasta toteuttaa. Mies oli lausunut kolme ja puoli vuotta vanhassa blogimerkinnässään Suomen työmarkkinat eivät toimi mm. tällaista:

Kaikki on nimittäin kiinni siitä, että pienipalkkaisten asemaa parannetaan. Koska pienimpien palkkojen nostaminen hinnoittelisi vain lisää väkeä työmarkkinoilta, pitäisi pieniä palkkoja tukea täydentävillä tulonsiirroilla. Silloin joitakin palkkoja voitaisiin myös alentaa – se ei köyhdyttäisi palkansaajia, vaan palauttaisi heidät pahimmillaan tilanteeseen, jossa palkka + tulonsiirto olisivat yhdessä niin pieniä kuin palkka on nyt ilman tulonsiirtoja. Useampi pääsisi töihin samalla, kun asteikon alapäähänkin syntyisi palkkaeroja kannustamaan työuralla eteenpäin

...

PS. 20.7.2021: Ja tämä Helsingin sanomat -lehden uutisartikkeli oli minulta unohtunut sisällyttää jollakin lailla mukaan kirjoitukseeni: Ehdotus sosiaali­turvan mullistavasta perus­tilista jakaa mieli­piteitä: "Vaatii onnea, ennakointia ja kovaa elämän­hallintaa". Sosiaaliturvakomitean puheenjohtajan Pasi Moision mukaan tilimalli olisi ennen kaikkea muutos sosiaaliturvan filosofiaan.

Mitä tilanteesta on ajateltava (hyvin lyhyt mietelmä)

Jokaisesta tilanteesta on ajateltava niin, että kyseessä on mahdollisuus kääntää tilanne omaksi hyödyksi ja opiksi.

Koronavirus ja minä, osa 6: Kesällä sydämeeni joulun teen

Jouduin olemaan välillä kuukausia lähes kokonaan ilman sellaista kirjallisuutta, joka löytyisi kirjahyllystöni ulkopuolelta eli kaupunginkirjastojen kokoelmista. Tämä johtui siitä, että paikallinen Pähkinärinteen kirjasto oli pitkään sulki. En siis jaksanut asioida Myyrmäen kirjastossa. Ystäväni Liisa oli onneksi lainannut minulle välillä yhden hyvän kirjan.

Myöskin viime vuoden melko lopulla yhdistykseni toimipisteet oli nyt toisen kerran suljettu koronapandemian vuoksi.

Olin onnistunut hankkimaan itselleni koronavaikeuksienkin vuoksi etäterapian. Joulukuusta alkaen kerran kuussa olen höpissyt terapeutin kanssa Maisa-portaalin videoyhteyspalvelun kautta. Kertoja on rajallinen määrä, ja pian terapia on lopussa.

Olen jatkanut yhdistykseni Discord-palvelussa sijaitsevassa "huoneessa" olemista. Uutena tuttavuutena elämääni astui joksikin aikaa yhdistykseni videopuhelupalaverit Teams-palvelun kautta. Minulle tuli tämän ansiosta lisää hyvää tottumusta naamatusten keskusteluun verkossa, joka on ollut minulle vaikeampaa.

Niin, ja olin jossain vaiheessa lopettanut käyttäjätilini Facebook-palvelussa.

Jatkoin lentosimulaattorilentämistä kahden kaverini kanssa FlightGear-kotilentosimulaattorissa. Mutta nykyään siinä on vaikea löytää uusia haasteita. Koska toinen yhdistykseni järjestötyöntekijöistä oli periaatteessa osoittanut kiinnostusta kotilentosimulaattorilentämistä kohtaan, sain sen sysäämänä aikaan pitempään mielessäni hautuneen sivun FlightGear-kotilentosimulaattorista nettisivuilleni.

Olin jokin aika sitten myös testannut yhden kaverini hypoteesia siitä, että pienessä huppelissa lentää paremmin kuin selvin päin, kun taas isommassa humalassa huonommin.

Kävin toukokuussa jopa osallistumassa yhdistykseni sääntömääräiseen kevätkokoukseen. Syyskokous on vuosikokouksista tärkeämpi, ja siihen olen osallistunut kevätkokousta säännöllisemmin, mutta kauhea tylsyys sai minut lähtemään toiselle puolelle Vantaata nyt tämän asian vuoksi. Oli se jotain vaihtelua ainakin. Kokous pidettiin itäpuolen toimipisteen pihalla, ja siihen osallistui suhteellisen vähän ihmisiä. Kokouksen aikana tapasin ensimmäistä kertaa itäpuolen uuden toiminnanohjaajan. Kokouksen jälkeen tapasin toimipisteen talon toisella puolella em. järjestötyöntekijän ja yhden uuden jäsenemme, jotka olin tätä ennen tavannut vain verkossa.

Pysyvät työntekijämme olivat yksi toisensa jälkeen lähteneet palveluksestamme suhteellisen lyhyen ajan sisällä. Siksi oli tarvetta hankkia neljä uutta. Toimipisteiden oleminen kiinni koronan takia antoi sitten uusille pysyville työntekijöillemme pehmeän laskun uuteen työhönsä.

Elämäni oli jo ennen koronapandemian puhkeamista ollut pitkään tylsää. Keväällä muuten päätin kaikkien näiden vuosien jälkeen hyväksyä tylsyyden osaksi elämääni.

Keksin myös jotain kivaa uutta "hengelliseen" maailmankatsomukseeni.

Tein myös yhden hyvän keksinnön, joka auttaa minua elämässä.

Niin, ja kirjastoni aukesi myös lopulta.

Kesäkuun tultua yhdistykseni aukaisi taas toimipisteensä. Se oli minulle todella suuri onni. Aluksi oltiin auki arkisin vain klo 10-14. Myöhemmin ruvettiin noudattamaan wanhaa perinteistä tapaa olla auki yhdeksästä kolmeen.

Länsipuolen toimipisteessä, jonka lähellä itse asun, ei ole valitettavasti saanut ruokaa, koska uutta kokkia ei ole saatu. Lounaan puuttuminen elämästä rassaa. Toivottavasti kohta "tärppää".

Yhdistykseni työntekijöiden läsnäolo sen Discordin "huoneessa" on käytännössä lakannut, koska ei riitä työaika enää siihen.

Ennen olin ajanut naamani kolme kertaa viikossa, aina ennen suihkussa käymistä maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Päätin ryhtyä ottamaan tämän kanssa vähän rennommin, joten nykyään ajan naamani sunnuntai- ja keskiviikkoiltaisin.

Viime viikon tiistaina oli 51-vuotissyntymäpäiväni. Koska ei ollut kyse pyöreistä vuosista, en juhlinut niitä liiemmin. 50-vuotissyntymäpäiviäni olin juhlinut sen sijaan kuukausia. Vein kerholle nyt toscakakkuja ja annoin yhdistykselle viisi euroa, jotta se ei kärsisi tappioita tarjoamisieni vuoksi. Kehoitin henkilökunnan jäsentä antamaan jokaiselle kävijälle toscakakun palan lisäksi ilmaisen mukillisen kahvia.

Kerhon aukioloajan jälkeen kaksi tuttua naista tuli kämpilleni juhlistamaan lisää. Tarjosin heille Glenfiddich-nimistä suhteellisen laadukasta skottilaista viskiä. Vain toinen heistä nautti sitä. Toinen taas perusteli vatsansa herkkyydellä kieltäytymistään. Tarjosin heille myös suklaata. Nautimme myös ostamiamme oluita tai lähes oluita, joista osa oli alkoholittomia.

Olisimme muuten menneet Salille, mutta kun oli aivan liian kuuma.

Kesäkuussa oli ruvennut tosiaan välillä pitämään turhan kuumia ilmoja. Kärsin tämän vuoksi melko paljon. Lisäksi yhtenä päivänä eli juhannusaatonaatonaattona eli viime viikon keskiviikkona oli hurja myrsky. Se oli ihanaa.

Yhdistykselläni oli viime viikon torstaina juhannuksenaatonaattona mainiot juhannusjuhlat, jotka pidettiin länsipuolen toimipisteellä. Tarjolla oli nakkeja, perunasalaattia, toisenlaista salaattia, pizzaa, maissintähkiä ja kasvispihvejä. Sekä mandariineja tai jotain (niillä on eri nimityksiä). Juomaksi sai vettä, mehua, teetä, rooibosia ja kahvia. Jälkiruoaksi oli mainiota mansikkakakkua. Sain kulmapalan.

Grillauspiste oli pihalla.

Oli mukava kokemus Vantaan väestä viettämässä aikaa yhdessä.

Jotkut pelasivat mölkkyä. Minä kävin välillä yhden tutun naisen kanssa kiertämässä Lammaslammen ympäri. Tämän oli mahdollistanut vaihteeksi suhteellisen inhimillinen lämpötila.

Juhannusaattona eli perjantaina menin paikkaan, josta on perinteisesti isäni puoleisessa suvussa käytetty nimitystä "mummila", aikaa viettämään. Siellä on asunut ukkini ja mummini lisäksi aina joitakin muita heidän sukulaisiaan. Ukkini oli tosin kuollut jo vuonna 2005. Mummi kuoli viime vuoden 2020 maaliskuussa. Sitä ennen hän oli ehtinyt asua useita vuosia jo hoitokodeissa.

Löydettiin mummilassa serkkutyttöni S ja minä pihalta lopulta paikka, mihin pöytä asettaa, siis sellainen, jossa pöytä ei keiku ja johon ei aurinko paahda kauhean kovasti. Tarjottiin hyvät grilliruoat ja lopuksi kahvitus mansikkakakulla. Kummisetäni K kävi laittamassa lipun salkoon.

Juhannuspäivänä lauantaina normaalit lauantaivieraani eli jätkät tulivat käymään, kaikki kolme. Pidettiin normaali nk. kulttuurielämätapahtuma. Sen yhteydessä tarjosin alkupaukuksi Glenfiddichiä, minkä jälkeen väkevänä juomana nautittiin halvempaa ja huonompaa viskiä. Kahvituksen jälkeen siis oli alkoholijuomien vuoro. Siihen sisältyi jonkin verran oluita. Yksi normaaleista lauantaivieraistani ei yleensä nauti alkoholia.

Sunnuntaina lähinnä vietin huonoa elämää.

Sydän täynnä kiitollisuutta jylisen, eli taas yksi melko outo blogimerkintä

Olin oivaltanut kristinuskon perusasian vuonna 1993.

Jokainen, joka on lukenut Jeesuksen Vuorisaarnan, tietää, että kristinuskon ihanteet ovat korkealla. Joku voisi jopa sanoa, että ne ovat saavuttamattomia. Jeesus nimittäin ulotti eettisyyden – lähemmäs 2000 vuotta ennen Nietzscheä – koskemaan myös ihmisen sisimpiä vaikuttimia.

Tästä aiheutuneen henkisen ristiriidan kristinusko on ratkaissut sillä tavalla, että se sanoo, että Jumala ei oikeastaan vaadi ihmiseltä mitään suorituksia. Tarvitsee vain perustaa suhteensa Jumalaan yksin Kristuksen sovitustyöhön, niin ihminen pääsee osalliseksi Jumalan voimavaikutuksesta. Voimavaikutus on oikeastaan  teol. tri T.P. Virkkusen joitakin vuosikymmeniä sitten kirjassaan käyttämä ilmaisu, mutta voidaan puhua Pyhän hengen ihmiseen asettumisesta tässä yhteydessä, niin ei vahingossakaan sitten sotketa asioita.

Voidaan sanoa, että kristityn tärkein rukous onkin: "Tee minut sellaiseksi kuin haluat."

AA-liikkeessä on kuulemma myös ollut käytössä jossain määrin samantapainen ajatusmalli kuin tässä esittelemäni. AA-liikkeen aate ja peruskristinusko ovat siis tavallaan sukulaisaatteita...

1990-luvun loppupuolen vietin Vantaan vapaaseurakunnan kalustossa. Lopulta kuitenkin erosin Vapaakirkosta.

Suhteeni kristinuskoon muuttui aikaa myöten jossain määrin väljähtyneeksi. Vuoden 2016 keväällä tein vihdoin sellaisen päätelmän, että Jeesus ei välttämättä ole Kristus, vaikka voi vaikuttaa siltä, että hän sitä on. Kokeilin avautua Jumalalle ja maailmankaikkeudelle Kristuksen sijaan saadakseni wanhan kunnon Pyhän hengen.

Kun aikoinaan eli lähes kolme vuosikymmentä sitten olin oivaltanut kristinuskon perusasian, niin en edelleenkään silloin ymmärtänyt peruskristinuskon kolminaisuusoppia. Niinpä keksin korvata sen melko pian muotoilulla, että Jeesus on yhtä Jumalan kanssa. Ja tämä toimi hyvin, eikä kukaan huomannut mitään outoa. Näkemykseni oli tavallaan kolminaisuusopin ja unitarismin välimuoto.

Mutta palatakseni vuoteen 2016, päättelin lopulta, että on kaikkein yksinkertaisinta vain olettaa, että oppi Kristuksen sovitustyöstä näyttäisi toimivan, vaikka sen takana ei tosiasiassa olisikaan mitään Jumalaa. Kyse voisi siis olla pelkästään opin psykologisesta vaikutuksesta ihmiseen.

Jatkossa suhtauduin siis sitten Jeesus Nasaretilaisen mahdolliseen olemiseen Kristuksena agnostisesti.

Vaikka olen ollut syvästi epäilevä uskonnollisia dogmeja kohtaan, niin eräs peruskristitty ystäväni oli silti lausunut minusta minulle: "Mutta kuitenkin turvaudut Kristuksen sovitustyöhön."

Kuluvan vuoden 2021 keväällä eli viisi vuotta edellisestä kriisistäni tein havainnon, että ei edes tarvita turvautumista Kristuksen sovitustyöhön. Riittää, että tajuaa, että ihminen ei kykene muuttamaan itseään moraaliseksi eikä motiivejansa puhtaiksi. Eikä hänen pidä sellaista yrittääkään. Ihminen muuttuu yrityksestään riippumatta, jos muuttuu.

Tämä uusi näkemykseni on mielestäni myöskin peruskristinuskon sukulaisaate. Ja nähdäkseni lähellä sitä, mitä Jeesus oli esittänyt. Minun käsittääkseni Jeesuksen Vuorisaarna oli miehen juoni, jonka tarkoituksena oli saada ihmiset tajuamaan, ettei kukaan voi täyttää moraalilain vaatimuksia. Ja hän oli myös lausunut oppilailleen kerran, kun nämä olivat päivitelleet, että voiko kukaan pelastua: "Mikä on ihmiselle mahdotonta, on Jumalalle mahdollista."

Välillä lauleskelen itsekseni kristillisiä hengellisiä lauluja, jotka olin oppinut wanhalla kunnon 1990-luvulla. Valitettavasti niissä varsin usein Jeesus mainitaan pelastajana. Minulle hän on nykyään lähinnä yksi juutalaisen kansan suurmiehistä, vaikkakin heistä varmaankin läheisin.

Kun olen lopullisesti luopunut ajatuksesta, että Jeesus Nasaretilainen on pelastaja ja Kristus, niin iloitsen siitä, että minun ei enää tarvitse ajatella, että maapallo on Jumalan vihreä jakkara Jumala-ihmis-Jeesuksen vuoksi.

Minusta on tullut melko dogmiton unitaari ("Jumala on yksi eikä moneus"), ja koen unitarismin vuoksi enemmän läheisyyttä juutalaiseen uskontoon kuin olen aikaisemmin kokenut. Dogmittomuuden vuoksi taas suhtaudun aikaisempaa lämpimämmin Jumalaan.

Ennen kristinuskon syntyä juutalaisen yhteisön reunamilla parveili joukko juutalaiseen kansaan kuulumattomia "jumalaapelkääväisiä". Nämä kunnioittivat Israelin Jumalaa, mutta koska juutalaisuus ei uskontona oikein suvainnut käännynnäisiä, niin nämä ihmiset joutuivat tyytymään olemaan pelkästään "jumalaapelkääväisiä".

Kristinuskon, joka oli äitiuskonnostaan poiketen lähetysuskonto, synnyttyä nämä ihmiset ilmeisesti varsin suuressa määrin liittyivät sitten kristillisen kirkon jäseniksi.

Juutalaisessa perinteessä (mukaan lukien juutalaisuuden historia) on runsaasti sellaista, mitä en arvosta, mutta ehkä minua voisi nykyään jossain määrin pitää reformi- tai liberaalijuutalaisuuden "jumalaapelkääväisenä".

Mutta tulen ikuisesti ymmärtämään peruskristinuskoa, aivan kuten muinaiset juutalaiset ja parthialaiset kunnioittivat toisiaan, koska kummankaan kansan jäsenet eivät tehneet jumalastaan jumalankuvia.

Tässä pitää toki vielä muistaa sekin, että periaatteessa minun ei olisi nyt tarpeen uskoa minkäänlaiseen jumalaan. Edes kuvaannolliseen.

Tämä vuoden 2021 kriisi tavallaan järkyttää minua, koska suhteeni niin Jeesukseen kuin kristilliseen Raamattuun on mennyt sen vuoksi uusiksi.

Mutta jylisen silti sydän täynnä kiitollisuutta. Senkin vuoksi, että on vaikea olla uskonnoton, kun kuitenkin periaatteessa turvautuu Kristuksen sovitustyöhön.

Olen siis suhteellisen tyytyväinen.

Tämän blogimerkinnän aiheeseen liittyen muuten kirjoitin jokin aika sitten runon Uusi Jerusalem.

PS. Minun oli alun perin pitänyt julkaista tämä merkintä 51-vuotissyntymäpäivänäni, mutta valitettavasti kirjoitus ei liian korkeasta ilman lämpötilasta johtuen ehtinyt sille päivälle valmistua. Helvetti on helvettiä.

...

PS. 23.8.2021: Voit niin halutessasi käydä tarkastamassa toisenkielisen version tästä blogikirjoituksesta.

Lentäminen humalassa kotilentosimulaattorilla

Edellisen vuoden 2020 maaliskuussa, kun koronapandemian vuoksi tulivat voimaan koronarajoitukset, päätin toverini Hannun kanssa aloittaa uuden harrastuksen: lentämisen kotilentosimulaattoreilla. Simulaattorit piti valita sillä perusteella, mitkä toimisivat yleisimmissä työpöytä-käyttöjärjestelmissä, koska sekä minun että hänen PC-tietokoneessa käyttöjärjestelmänä oli Linux (linkin takana usean vuoden takainen blogimerkintäni Linuxista).

Aluksi olimme käyttäneet selaimella pelattavaa Geo-FS-kotilentosimulaattoria. Sillä pääsi alkuun, mutta koska se oli simulaattorikokemuksena turhan simppeli ja arcademainen siirryimme lopulta kokonaan pelaamaan FlightGear-kotilentosimulaattorilla. Molemmat simulaattorit ovat ilmaisia.

Harrastuksen syntyyn vaikutti sekin, että olimme alkuvuonna käyneet yhdistyksemme porukan mukana paikallisessa ilmailumuseossa.

Myöhemmin lentäjäporukkaan ryhtyi mukaan myös naapuritalon äijä Jari.

Itse asiassa minulle lentokoneet ovat aina merkinneet jotain. Isäni teki pitkän uran lentokonemekaanikkona Finnairilla, olen arvostanut Suomen ilmavoimien suoritusta viime sodissamme, ja lisäksi tunnen kirjailija Jukka Piipposen, joka on kirjoittanut yli kymmenen elämäkerrallista kirjaa suomalaisista sotalentäjistä (ja lisäksi yhden saksalaisesta sääasemasta Barentsinmerellä toisen maailmansodan aikana).

Sen verran ilmaista mainosta, että Piipposen uusin kirja, joka kertoo hävittäjä-ässä Hasse Windistä, ilmestyy kuluvan vuoden 2021 syksyllä.

Olen yli vuoden kestäneen kotilentosimulaattorilentäjän "urani" aikana hankkinut runsaasti kokemusta lentämisestä eri konetyypeillä. Kirjailija Piipposen viimeisin kirja oli kertonut koelentäjä Lauri Hämäläisestä, ja olen itsekin suorastaan kokenut nyt olevani eräänlainen koelentäjä.

Jos kiinnostaa, niin olen melko äskettäin saanut julkaistuksi nettisivuillani opetussivun FlightGearista.

Yksi vanhimmista olemassaolevista kavereistani, nimeltään Jape, on harrastanut piintyneesti ja jatkuvasti kotilentosimulaattorilentämistä 1990-luvulta saakka.

Hän oli joskus kertonut minulle, että pienessä tuiterissa lentäminen sujuu itse asiassa paremmin kuin lentäminen täysin selvin päin. Toisaalta hän oli myös sanonut, että vahvassa humalatilassa taas lentäminen sujuu huonommin kuin selvinpäin.

Olin halunnut itsekin testata Japen kokemuksen rintaäänestä juontuvaa hypoteesia. Olin ehdottanut Hannulle lentämistä humalassa yhdessä. Mutta kun ei oltu hyvään aikaan vielä päästy sopimukseen ajankohdasta, päätin ruveta testaamaan asiaa itsekseni.

Viime viikon torstaina 10.6.2021 testasin illemmalla pienessä tuiterissa lentämistä.

Ensimmäinen olueni oli 4,7-prosenttinen kiinalainen tyypillinen vaalea lager Tsingtao. Maistelin sitä jonkin aikaa jo ennen lentokoneen puikkoihin ryhtymistä, jotta saisin hieman "pohjaa". Myöhemmin nautin vielä toisen oluen, joka oli suomalaisen Beer Hunter’s -ravintolapanimon panema 5,5-prosenttinen Mufloni Huurupukki. Kyseessä on portteri, ja vielä melko hyvä sellainen.

Lensin usealla lentokoneella, joista useimmat olivat melko tuttuja tai vielä tutumpia. Myöskin vaihtelin säätä ja vuorokauden ajankohtaa. Maisemat muuten ovat hirveän kauniita, kun lentää aamunsarastuksen aikaan. Pysyin lennoissani Havaijilla osavaltion pääkaupungin Honolulun tienoilla, joka sijaitsee Havaijin kolmanneksi suurimmalla saarella Oahulla. Honolulun kansainvälinen lentokenttä (Honolulu International Airport, joka on viralliselta nimeltään Daniel K. Inouye International Airport), on FlightGearissä oletuslentokenttä. (Ja tästä Daniel K. Inouye -hepusta on näköjään olemassa Wikipedia-artikkelikin.)

Aloitin lentämisen Cessna 172P Skyhawkilla, joka on FlightGearin oletuslentokone. Lentäminen sujui hyvin.

Seuraavaksi lensin Tupolev 154b:llä, joka on suurista matkustajalentokoneista lempikoneeni, koska sen ohjausominaisuudet ovat loistavat. Sen kanssa sujui hyvin yksin sitä lukuun ottamatta, että ensimmäisellä lennollani unohdin vetää laskutelineet sisään.

Seuraavana oli lentovene Catalina PBY. Tämä ei ollut minulle vielä kovin tutuksi käynyt, mutta kone on melko helppo lennettävä. Sujui hyvin.

Tämän jälkeen lensin Antonov 24:llä. Tämä ei ole lempikoneitani, ja koska se on kannaltani hieman hankala, lensin juuri tämän vuoksi sillä. Lentäminen sujui hyvin muuten paitsi että säätämieni olosuhteiden vuoksi jouduin yhden lentokentän kiitoradalle tuovaa linjaa hieman etsiskelemään.

Tämän jälkeen vuorossa oli toisen maailmansodan aikainen yhdysvaltalainen pommi- ja maataistelukone B-25 Mitchell. Tämä on lempikoneitani hyvien lento-ohjausominaisuuksiensa vuoksi. Koneessa on kuitenkin huonot ohjausominaisuudet maassa. Kun laskeuduin, koneeni ajautui kiitoradan viereen. Enkä saanut sitä enää uudestaan ilmaan. Melko vaikea paskiainen maassa.

Ja seuraavana oli vuorossa Beechcraft 1900D. Tämä ei ole lempikoneitani. Koneella on vaikea taipumus vajota käännöksissä, eli sen kanssa pitää olla todella tarkkana. En ollut tarpeeksi tarkkana. Ensimmäisellä kerralla meni laskeutumisyritys pieleen, sillä putosin mereen ennen kiitorataa. Ja toisellakin lentokerralla putosin. Kolmannella kerralla suoritin lähestymisen kiitoradalle nopeasti suhteellisen korkealta, ja sillä kertaa onnistuin laskeutumisessa.

Sitten taas siirryin Cessna 172P Skyhawkiin. Tunnen sen kuin omat taskuni. Mutta kun olin laittanut ukkostamisen (thunderstorm) asetuksista päälle, putosin maahan. Tuuli oli ollut aivan liian kova, ja olisi kannattanut pysyä maassa tällä hyvin pienikokoisella koneella. Sitten vaihdoin ajankohdan aamun sarastukseen ja sään matalapaineen keskukseen (core low pressure region). Cessnan rakenteet jonkin verran vinkuivat lentäessä. Onnistuin kuitenkin laskeutumaan melko täydellisesti olosuhteet huomioon ottaen.

Viimeinen koneeni oli taas wanha kunnon Tupolev 154b. Lentäminen sillä sujui hyvin.

Lentorupeama kesti yhteensä ehkä puolitoista tuntia.

Se täytyy tässä vielä mainita, että ohjaamokuri oli nyt melko loistava, sillä ei ollut muita ihmisiä samassa huoneessa, joille olisin hölpöttänyt ja jotka olisivat hölpöttäneet minulle. Kykenin täten keskittymään melko hyvin itse asiaan. Lisäksi minulla oli lentoistuimellani ryhdikäs lentämiseen soveltuva asento. Aina minulla ei ole sitä lentäessäni ollut.

Kotilentosimulaattorilla lentäessä ei luonnollisesti mukana ole kuolemanpelkoa, joten siksi ihminen lentää sellaisella huolettomammin kuin tekisi oikealla lentokoneella lentäessä. Putoamiset Beechcraft 1900D:llä olisin luultavasti välttänyt, jos olisin lentänyt oikeasti (tähän sopisi hymiö).

Vertailun vuoksi suoritin seuraavana lauantaina 12.6.2021 päiväsaikaan selvin päin muutaman lennon. Tällöinkin olin yksin eli ohjaamokuri oli sen vuoksi täydellinen. Lensin Cessna 172P:llä, huonommissa olosuhteissa Tupolev 154b:llä, sekä hyvissä olosuhteissa Beechcraft 1900D:llä ja Antonov 24:llä. Lennot menivät mukavasti ellei oteta lukuun sitä, että laskeutumiseni kiitoradalle Antonov 24:lla meni pomppuiseksi, koska olin suorastaan syöksynyt kentän pintaan korkealta (niin ei saisi tehdä).

Myöhemmin samana päivänä kämpilläni pidin tavanomaisten lauantaivieraitteni eli jätkien kanssa normaalin nk. kulttuurielämätapahtuman. Se alkoi kahvituksella, ja sen jälkeen oli vuorossa alkoholipitoisten juomien sekä lastujen nauttiminen. Minä ja Janne nautimme tavalliseen tapaan oluet puoliksi. Pyynnöstäni nautimme niitä tavallisen kolmen sijaan tällä kertaa neljä, koska minun piti saada pohjia. Hannu nautti omia juomiaan. Kukin nautti enemmän tai vähemmän viskiäni. Jari poikkeuksellisesti maistoi tällä kertaa viskiä.

Kuuden jälkeen illalla, kun viimeisinkin vieraistani oli lähtenyt kotiinsa, aloitin testin nimeltä "lentäminen kohtuullisen hyvässä hutikassa".

Nautin lentojen aikana kaksi olutta. Ensimmäinen niistä oli 6,7-prosenttinen Hiisi Rahko Red Wine Sour. Olut oli pirteä ja vinkeä. Alkon luonnehdinta oluesta kuuluu: punaruskea, täyteläinen, miedosti humaloitu, vehnäinen, maltainen, kirpeä, hedelmäinen, aprikoosinen, kirsikkainen, mustikkainen, yrttinen. Toinen olueni oli 9,0-prosenttinen Hiisi Iku-Turso Imperial Stout. Alkon luonnehdinta oluesta kuuluu: ruskeanmusta, samea, runsasvaahtoinen, täyteläinen, voimakkaasti humaloitu, paahtomaltainen, mallasleipäinen, tumman luumuinen, kahvinen, mausteinen, runsas. Tämä olut oli yksinkertaisesti ihana.

Ensin lensin Cessna 172P:llä. Seuraavaksi Antonov 24:llä, pimeällä. Lennot sujuivat hyvin.

Aluksi oli tuntunut siltä, että keskittymiskyky oli tiessään. Ja reagointinopeus tilanteisiin huono. Mutta jotenkin aivoni osasivat pysyä riittävässä määrin vetreinä kuitenkin. Yleensä.

Seuraava koneeni oli Tupolev 154b. Yritin nousta ilmaan liian pienellä tilannenopeudella, joten romahdin alas juuri, kun olin pistänyt koneen vetämään laskutelineet sisään. Uudella yrityksellä sujuivat lentämään pääsy ja lentäminen kuitenkin hyvin.

Tämän jälkeen lensin Cessna Grand Caravanilla.

Sitten oli vuorossa Cessna Citation II.

Ja seuraavaksi Allegro 2000.

Tämän jälkeen lensin de Havilland Mosquito FB Mk VI:lla.

Seuraavaksi vuorossa oli toisen maailmansodan aikainen legendaarinen saksalainen syöksypommittaja Junkers 87 "Stuka".

Ja sitten lensin uudestaan Tupolev 154b:llä.

Ja vielä yhden kerran Cessna 172P:llä.

Mikä ihmeellistä, niin lennot sujuivat tälläkin kertaa enimmäkseen hyvin huolimatta isitä, että aivot tuntuivat hieman jumittavan. Mutta kun tiesin olevani selvästi humalassa, niin minä myös tein kaikkeni ollakseni skarppi ja toimiakseni mahdollisimman skarpisti. Päivällä nautittu kahvi saattoi toki vielä vaikuttaa piristävästi.

Japen hypoteesin testaamiseksi kunnolla olisi ehkä pitänyt juoda itsensä vielä enemmän humalaan, mutta en halua suin surminkaan hankkia usean päivän kestävää krapulaa.

Ja krapulasta puheen ollen, tein sunnuntai-iltapäivällä vielä muutaman lennon.

Cessna 172P, aamu, matalapaine ja lyhyt lento. Onnistuin ensimmäisellä lennollani tuhoamaan laskutelineet laskeutumisessa, kun kone iskeytyi kiitorataan turhan suurella nopeudella. Toisella kerralla laskeutuminen onnistui mainiosti.

Tämän jälkeiset lennot tein samoissa olosuhteissa.

Seuraavaksi lensin Antonov 24:llä. Näkyvyys oli heti alussa melko huono tai vielä huonompi. Jouduin lentämään ympäri ämpäri saadakseni löydettyä paikan, johon laskeutua. Kerran jouduin laskeutuessa vetämään takaisin ylös, kun pelkäsin kiitoradan loppuvan. Sitten yritin uudella kierroksella päästä samalla kiitoradalle. Jotain tein oikein, sillä yhtäkkiä kiitorata ilmestyi sumusta eteeni. Onnistuin tekemään ei-niin-oikeaoppisen laskeutumisen. Itse asiassa pyörät koskettivat maata kiitoradan vieressä, mutta minusta kyseessä oli kuitenkin hyvä suoritus noissa olosuhteissa, kun koneeseen ei sitten kuitenkaan tullut mitään vaurioita.

Kolmas koneeni, jolla lensin, oli Tupolev 154b. Näkyvyys oli vähän parempi. Ennen vuoria käänsin vasemman kautta koneen tulosuuntaan ja etsin kiitoradan näkyviin. Valitettavasti se oli melko lähellä, ja minä melko korkealla. Hallitulla syöksyllä onnistuin kuitenkin laskeutumaan kiitoradalle. Laskeutuminen meni kuitenkin lievästi pitkäksi, kun en ollut ottanut aikalisää ja yrittänyt uudestaan kiitoradan toiselta puolelta. Lentosäännöt olisivat oikeastaan vaatineet tuollaista ratkaisua.

En krapulaista lentoistuntoani viitsinyt pitää yhtä pitkänä kuin kumpaakin humalassa pitämääni lentoistuntoani.

Olen puhunut ohjaamokurista. Mutta oikeasti ohjaamokuriin ja hyvään lentotapaan kuuluu myös se, että ei lennetä humalassa – edes pikku tuiterissa – tai krapulassa. (Taikka kovin väsyneenä.)

...Kun hommat oli hoidettu, tunsin todellakin lentäneeni.

Japen hypoteesi jäi nyt oikeastaan silti toteen näyttämättä. Olisi pitänyt lentää pitempään, ja toisen humalalentoistuntoni aikana minun olisi pitänyt hankkiutua vieläkin voimakkaampaan humalaan kuin mitä nyt tein. Vaikkakin sellainen olisi epäterveellistä.

PS. Viime viikon lauantai taisi olla ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun olen ollut kunnolla humalassa.