tiistai 13. heinäkuuta 2021

Sosiaaliturvatili, jota myös perustiliksi sanotaan: suppea esittely

Suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä on kansalaisen kannalta melko monimutkainen.

Sosiaaliturva myös heikentää kannustimia työntekoon, sillä mitä enemmän henkilö ansaitsee työnteolla, sitä vähemmän sosiaaliturvaa hän saa. Toisaalta hyvinvointivaltiossa köyhiä ei haluta jättää oman onnensa nojaan ilman julkisen vallan tarjoamaa viimekätistä tukea. Monien mielestä vähiten huono kompromissi tämän ongelmakentän heikentämiseksi saavutetaan sosiaaliturvatileillä, joissa sosiaaliturva otetaan omalta sosiaaliturvatililtä, minkä jälkeen korkeammalla veroprosentilla paikataan tiliin tullutta aukkoa. Käytännön sovelluksissa valtio hoitaa tarvittavan turvan viime kädessä, mikäli tililtä loppuvat rahat.

Jo 1990-luvulla hallituksen talousneuvosto oli suosittanut tutkimusta sosiaalitilien soveltuvuudesta Suomeen, ja sosiaali- ja terveysministeriö sekä valtioneuvoston kanslia ovat hahmotelleet tätä 2000-luvulla.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla oli ehdottanut vuonna 2010 työttömyystilien käyttöönottoa Suomessa.

Vihreiden Grand Old Man Osmo Soininvaara (anteeksi anglismi) on kuusi vuotta sitten kirjoituksessaan hyvinvointivaltion solakoittamisesta lausunut mm. seuraavaa:

Voisi myös ottaa mallia Aasian nousevista talouksista, jotka rakentavat yhteiskuntaa puhtaalta pöydältä. Singaporessa osa veroista maksetaan henkilökohtaisille sosiaalitileille. Niistä maksetaan terveydenhoito ja monet sellaiset sosiaalietuudet, joista meillä vastaa valtio tai kunta. Jos tilillä on rahaa työuran lopussa, säästyneet rahat siirtyvät kasvattamaan eläkettä. Sairaalan ovelta ei käännytetä, vaikka tili on tyhjä. Silloin kulut maksaa valtio. Tämä nerokas sosiaalinen innovaatio alentaa hyvinvointiyhteiskunnan kustannuksia merkittävästi. Tulonsiirroista suurin osa on tulonsiirtoja itseltä itselle; yhteiskunnan kassan kautta elinvaiheelta toiselle. Kun raha on omaa, sitä ei ylikäytä tai tuhlaa niin kuin jos raha tulisi valtiolta.

Alle kymmenen vuotta sitten eli vuonna 2013 ajatushautomo Libera oli julkaissut raportin Perustili – toimeliaisuuteen, työllistämiseen ja säästämiseen kannustava sosiaaliturvan kokonaisuudistus.

En ollut oikein uskoa silmiäni, kun lyhyen aikaa sitten kuluvana vuonna 2021 Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö oli julkaissut samasta aiheesta oman raporttinsa Perustili – tie kannustavaan ja läpinäkyvään sosiaaliturvaan (alaotsikko Kansalaiset mukaan oman elämänsä säätelyyn).

Perustilin käyttöönotto Suomessa merkitsisi siis tulonsiirtojärjestelmän kokonaisuudistusta, jossa jokainen täysi-ikäinen suomalainen saisi tietynkokoisella alkupääomalla varustetun perustilin. Tililtä voisi nostaa rahaa vapaasti kuukausittaisen nostorajan puitteissa. Tiliä pääomitettaisiin tilin omistajan työnteolla: jokaisesta tilipussista siirtyisi pieni osa perustilille. Tilille voisi myös säästää tämän summan yli. Työnantajamaksut suoritettaisiin automaattisesti. Tuloverot maksettaisiin silloin, kun tililtä nostetaan rahaa.

Perustili mahdollistaisi työn ja sosiaaliturvan yhdistämisen, eli sikäli se toimisi kuin perustulo. Mallin kantava ajatus olisi, että työnteon tulisi aina kannattaa. Perustilin voisi viedä pakkaselle, ja tilin mahdollinen positiivinen saldo vapautuisi eläkeiässä vapaaseen käyttöön. Negatiivinen saldo annettaisiin siinä vaiheessa anteeksi.

Perustilin yksi tarkoitus olisi tuoda omavastuuta sosiaaliturvaan. Osa ihmisen sosiaaliturvasta nimittäin rahoitettaisiin ensisijaisesti siltä.

Näin mm. ansiosidonnainen voitaisiin tehdä velkamaiseksi hieman autovakuutusbonusten tavoin, niin että ihmisen kannattaa yrittää pitää työttömyysjaksonsa lyhyenä.

Mm. Singaporessa ja Malesiassa on käytössä perustilit, joissa yhdellä tilillä turvataan monenlaisia riskejä vastaan, esimerkiksi työttömyys, eläköityminen, sairastuminen ja vammautuminen.

Sosiaalitili voi myös luoda työikäisille kannusteen pitää huolta omasta terveydestään, koska se johtaisi korkeampaan eläkkeeseen.

Sosiaalitili lisäisi ihmisen vastuullisuutta elämästään kuitenkaan tiputtamatta häntä viimesijaisen turvan ulkopuolelle.

Ruotsissa on laskettu, että kaikkia tulonsiirtoja ja palveluita koskeva tilimalli pudottaisi marginaaliverot puoleen nykyisestä.

Perustilijärjestelmä muuttaisi sosiaaliturvajärjestelmän yksinkertaisemmaksi, vähemmän yksilöä kyttääväksi ja kannustaisi ihmisiä työntekoon samalla kun se kuitenkin säilyttäisi sosiaaliturvan.

Perustilimallia voi pitää myös sikäli ideologisesti neutraalina, että periaatteessa, jos ihminen kannattaa sosiaaliturvan, huokean terveydenhuollon ja ammattiyhdistysliikkeen olemassaoloa, hän voi kannattaa perustilijärjestelmää, pitää hän sitten itseään vasemmistolaisena tai oikeistolaisena. Vallassa olevat voivat aina säätää järjestelmän parametrejä omasta ideologiastaan lähtien.

Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön malli on esitellyt siis perustilimallin, joka "pyrkii olemaan sekä realistinen että tarpeeksi yksinkertainen, jotta se voidaan ottaa asteittain käyttöön verrattain lyhyelläkin aikavälillä". Malli pyrkii myös olemaan kustannusneutraali.

Kyllähän nuo näyttävät asian melko hyvin miettineen. On vielä huomattava tästä mallin versiosta seuraava asia: "Perustilin käyttöönotto ja käyttöoikeus perustuvat täysin automaatioon, eikä oikeuden määrittämiseen liity lainkaan manuaalista työtä tai harkintaa. Tulotiedot saadaan automaattisesti tulorekisteristä, opintotiedot opintorekisteristä ja asumista sekä ikää koskevat tiedot väestörekisteristä." Mutta jos perustilin saldo menee nollaan, kansalainen alkaa saada osallistumistiloa, joka on vastikkeellinen etuus. Kovat toimet eivät kuitenkaan ole tämän raportin työkalupakissa, vaan "lempeä ohjaaminen": "sosiaaliturvan uudistamisen vähimmäisvaatimuksena on se, että ihmisten käytettävissä olevia tuloja ei uudistuksella heikennetä".

Raportin mukaan perustilillä tavoitellaan seuraavia asioita:

  1. Perustili parantaa ihmisten oman elämän suunnittelua.
  2. Perustili lisää ihmisten kykyä reagoida muutoksiin.
  3. Perustilin ansiosta ihmiset tekevät töitä nykyistä enemmän.
  4. Perustili saa ihmiset opiskelemaan nykyistä enemmän.
  5. Perustili helpottaa palvelujen ja etuuksien yhteensovittamista, ja palvelut kohdentuvat nykyistä paremmin.

Joku on myös yrittänyt yhdistää perustilimallin perustuloon. Sivulta löytyy myös kätevä laskuri.

Tältä sivulta taas löytyy pätevänoloinen perustilisimulaatio.

Perustilimalli on hyödyllistä ottaa käyttöön myös siksi, että koska Suomesta on tulossa yhä monikulttuurisempi, niin järjestelmän käyttäminen omaksi hyödykseen luonnollisesti lisääntyy yhteisen arvopohjan hajotessa. Sellainen pitemmällä tähtäimellä rapauttaa hyvinvointivaltion rahoituspohjan.

Monikulttuurisuuden vastakohta ei ole monokulttuuri, vaan se, että yhteiskunnassa on voimassa tietyt minimisäännöt, joiden mukaan kaikki tai ainakin melkein kaikki toimivat.

Suomessa on kuitenkin vielä rakenteellisia ongelmia, jotka rajoittavat perustilijärjestelmästä saatavaa hyötyä: Suomi ei ole koskaan täysin toipunut 1990-luvun alkun lamasta. Lisäksi automaatio ja yritysten tuotannon ulosliputus ovat pitäneet osaltaan työttömyyttä korkeana. Ja kolmanneksi, huomattava osa suomalaisesta työstä on nykyään asiantuntijan työtä. Vain vähän on sellaisia töitä, joita pääsee tekemään vähäisellä tai olemattomalla koulutuksella. Tuotannon tehokkuus merkitsee toki suunnatonta hyvinvointia monille, mutta se ei niin hirveästi lämmitä kaikkein köyhimpiä Suomessa.

Olin aikaisemmin ajatellut, että työstä saadulla palkalla täytyy voida elää. Mutta koska suomalainen työelämä ei kauheasti kaipaa heikkotuottoisia työntekijöitä, niin olen tullut siihen tulokseen, että Suomessa ehkä kannattaisi ottaa käyttöön myös jonkinlainen automaattinen palkkatuki heikkotuottoisiin töihin. Soininvaaran kaltaiset asiantuntijat saavat pohtia, miten tällainen olisi parasta toteuttaa. Mies oli lausunut kolme ja puoli vuotta vanhassa blogimerkinnässään Suomen työmarkkinat eivät toimi mm. tällaista:

Kaikki on nimittäin kiinni siitä, että pienipalkkaisten asemaa parannetaan. Koska pienimpien palkkojen nostaminen hinnoittelisi vain lisää väkeä työmarkkinoilta, pitäisi pieniä palkkoja tukea täydentävillä tulonsiirroilla. Silloin joitakin palkkoja voitaisiin myös alentaa – se ei köyhdyttäisi palkansaajia, vaan palauttaisi heidät pahimmillaan tilanteeseen, jossa palkka + tulonsiirto olisivat yhdessä niin pieniä kuin palkka on nyt ilman tulonsiirtoja. Useampi pääsisi töihin samalla, kun asteikon alapäähänkin syntyisi palkkaeroja kannustamaan työuralla eteenpäin

...

PS. 20.7.2021: Ja tämä Helsingin sanomat -lehden uutisartikkeli oli minulta unohtunut sisällyttää jollakin lailla mukaan kirjoitukseeni: Ehdotus sosiaali­turvan mullistavasta perus­tilista jakaa mieli­piteitä: "Vaatii onnea, ennakointia ja kovaa elämän­hallintaa". Sosiaaliturvakomitean puheenjohtajan Pasi Moision mukaan tilimalli olisi ennen kaikkea muutos sosiaaliturvan filosofiaan.

4 kommenttia:

  1. Tämän järjestelmän suurin rakenteellinen ongelma lienee siinä, että se tekisi tuhansia ja taas tuhansia jakkupukumaistereita tarpeettomiksi sekä
    estäisi joka vuosi valmistuvia lukuisia uusia jakkupukumaistereita saamasta minkäänlaista asemaa, jossa he voisivat kyykyttää kansalaisia.

    Miten ihmeessä sellainen yhteiskunnallinen epätasa-arvoisuus voitaisiin hyväksyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Yksityisten yritysten työntekijöillä pitäisi olla hiukan laajempi äänioikeus kuin julkisten tahojen työntekijöillä.

      Poista
  2. Eikös jakkupukumaistereiden tarkoitua alun perin ollut ihmisten auttaminen ongelmien ilmetessä, onko niin Qroquis Kad, että on, kuten itsekin on alkanut tuntua, että he ovat niinkuin jakamassa omia rahojaan, eikä suinkaan auttamassa ihmistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyse on varmaan siitä, että jos oma työpaikka on kiinni siitä, että ei tehdä uudistuksia, niin sitten niitä ei tehdä.

      Poista