Tulisiko kirkoissa pitää koulujen joulujuhlia?

Näin sanottiin Ylen uutisessa:

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies linjasi 5. marraskuuta antamassaan ratkaisussa, että koulun yhteisiä juhlia, kuten joulujuhlia, itsenäisyyspäiväjuhlia tai kevätjuhlia ei pidä järjestää kirkoissa.

Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen perusteli ratkaisua sillä, että juhlat ovat osa koulujen pakollista opetusta, jonka tulee olla ei-tunnustuksellista. Kirkkorakennus taas välittää jo itsessään uskonnollisia merkityksiä.

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni ja Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo taas ovat lausuneet olevansa sitä mieltä, että kaikki mahdollinen, myös koulun yhteiset joulujuhlat, tulee voida järjestää kirkossa. Ilmeisesti tässä kyse on siitä, että kirkon seinät eivät tee vielä joulujuhlasta uskonnollista tapahtumaa. Eli kirkkorakennuksessa voi olla myös ei-tunnustuksellisia tilaisuuksia. Sinänsä järkevältä tämä tuntuu. Aina ei välttämättä ole löydettävissä tarpeeksi isokokoisia julkisia tiloja käytettäväksi kaikkialla Suomessa.

Orpo ja Kulmuni vakuuttavat, ettei linjaus koske ainoastaan evankelisluterilaisen valtavirran kirkkoja. Eli jos minulla olisi oma kirkkokunta, vaikka nimeltään Anti-islamilainen liiga, niin myös siellä tulisi voida järjestää tunnustuksettomia joulujuhlia.

Mutta luultavasti tällaisten järjestäminen kirkoissa vaatisi ao. kirkkorakennuksen haltijalta myös myönteisen tahdonilmauksen. Pitäisikö ristit sitten ottaa pois kirkon seiniltä tapahtuman ajaksi, on toinen asia. Itse olen sitä mieltä, että pitäisi, sillä sellainen voi loukata jotakuta.

Loppujen lopuksi kannatan kuitenkin sellaista, että julkisen vallan tiloissa tulisi pitää koululaisten yhteiset joulujuhlat. Juhlien pitäisi olla sellaiset, että yksikään koululaisista eivätkä varsinkaan heidän vanhempansa loukkaantuisi mistään niiden piirteestä. Ja jos ei kyetä sopimaan sopivasta joulujuhlien muodosta, jos loukkaantumista tulee liian paljon, niin pitäisi pitää lyhennetty joululuhla. Opettajat luokissaan näinollen sanoisivat oppilailleen: "Nyt on joulu. Hyvää joulua tai vaihtoehtoisesti joulunaikaa kaikille. Saatte lähteä kotiin."

Mielestäni on vanhempien asia, jos he haluavat koulun virallisten joulujuhlien jälkeen viedä pilttinsä kristilliseen joulutilaisuuteen. Tämä ei ole julkisen vallan velvollisuus eikä edes oikeus.

Pirkka-Pekka Petelius ja hänen sketsinsä

Vihreiden kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius on julkisesti pyytänyt anteeksi näyttelijä-aikoinaan saamelaisista tekemiään sketsejä. Hän myös on kertonut haluavansa keskustella loukkausaiheesta maamme mustalaisyhteisön edustajien kanssa, kun hän oli sketseissään aikoinaan käsitellyt ikävämmällä tavalla mustalaisiakin.

Olen sitä mieltä, että periaatteessahan mistä tahansa aiheista tulisi saada tehdä sketsejä.

Todellisuus on kuitenkin sellainen, kuten tästä Ylen uutisartikkelista käy ilmi, että vähemmistöetniseen ryhmään kohdistuvat sketsit voivat aiheuttaa kohtuutonta stressiä ja masennustakin, jos joku ao. sketsin johdosta hieroo ao. vähemmistön edustajan naamaan sketsissä esitettyä karikatyyriä.

Vaikka liberaalina ihmisenä kannatan oikeutta poliittiseen epäkorrektiuteen, niin on selvää, että joskus poliittinen korrektius voi olla oikea valinta ihan ihmisyyden nimissä.

Itselläni muuten on ollut mustalaisiin kohdistuvia ennakkoluuloja. Saamelaisiin kohdistuvia ennakkoluuloja minulla ei kuitenkaan ole ollut. Tämä johtuu osaltaan siitä, että yhden serkkutytöistäni biologinen isä on ollut saamelainen. Seikan vuoksi olen tavannut aina ajatella, että ihmisiä ne saamelaisetkin ovat.

Noituus + feminismi = höhlää

Nykyään näemmä yritetään ympätä noituutta feminismiin. Feminismissä on kyse joko aatteesta, joka kannattaa sukupuolten tasa-arvoa, tai vaihtoehtoisesti aatteesta, joka on kiinnostunut vain naissukupuolen etujen ajamisesta.

Naisille kyllä helpommin suodaan oikeus kannattaa kaikkea höhlää, mutta minusta tässä mennään jo melko pitkälle höhläydessä. Siis kannatetaan taikauskoisia käsityksiä ja postmodernia potaskaa edistyksellisyyden nimissä.

Perinteisesti noidat ovat Euroopassa yleensä olleet naispuolisia. Kyseessä olivat joko hassahtaneet tai muuten ympäristön erikoisina pitämät ihmiset, jotka entisinä suvaitsemattomampina aikoina joutuivat helposti yhteisön silmätikuiksi, ja joskus jopa tuomituiksi kuolemaan noitina.

Länsimaiseen perinteeseen noidat varsinaisesti astuivat vasta 1400-luvulla. Noitavainot alkoivat vasta silloin, kun keskiajan yhtenäiskulttuuri oli jo murtunut tai murtumassa. Ylivoimainen valtaosa noidista tuli tuomituksi vasta uudella ajalla. Tärkeä teos yhtenäisen "noituustiedon" syntymisessä oli vuonna 1486 ilmestynyt Noitavasara eli Malleus maleficarum (saks. Der Hexenhammer), jonka oli toimittanut kirjaksi inkvisiittori Heinrich Kramer.

Noituushysteria syntyi, koska papit, aikansa terävimmät miehet, olivat alkaneet uskoa noitien olemassaoloon. Ja sitten, kun papit lakkasivat Valistuksen ja modernin ajattelun myötä pari-kolmesataa vuotta myöhemmin uskomasta näin, noitavainot lakkasivat.

Suomalaisen kulttuurin piirissä kuitenkin nimenomaan miehet olivat toimineet noitina. Niinpä tällä seudulla noitina tuomitutkin olivat olleet lähinnä miehiä. Tiedetään myös, että menneinä aikoina ulkomaalaisten merimiesten piirissä suomalaisia merimiehiä oli tavattu pitää noitina, ja heitä pelättiin. En tiedä, missä määrin tämä noitausko on vielä tänä päivänä elossa.

Jos jotkut feministit ovat niin höhliä, että kannattavat noituutta, niin siitä vain. Mutta heiltä voisi mielestäni odottaa nykyaikana jo jotain parempaa, kun Valistuksen uskomuskriittisetkin ihanteet ja myös tieteellinen ajattelu ovat olleet keskuudessamme vaikuttamassa jo hyvän aikaa. Siteeraan huviksenne pitkän pätkäistön linkittämästäni kirjoituksesta, kohtaa, jossa siteerataan ranskalaisen elokuvaohjaajan ja queer-aktivisti Camille Ducellierin divinatorisen feminismin manifestia:

Divinatorinen feminismi on tie niille, jotka keksivät omat lakinsa ja niille jotka kehittävät herkkyyttään sosiaalisten normien ulkopuolella; samoin kuin niille, jotka toivovat syvästi kaiken järjestyksen räjähdystä.

Divinatorinen feminismi ehdottaa rationalismin erottamista radikaalifeminismistä, josta puuttuu täysin esoteeristen traditioiden huomioon ottaminen; joihin kuuluvat esimerkiksi astrologia, alkemia, seremoniallinen magia ja ennustaminen.

Divinatorinen feminismi on synkretismi. Kuten Monique Wittig kuvaili artikkelissa La Pénsee straight (”Heteroajattelu”) sukupuoliluokkien kumoaminen ja kartesiolaisen ajattelun hajottaminen – täällä ja nyt – on edelleen kiistattoman tehokas näkökulma politiikkaan.

Tässä synkretismissä ammennetaan vapaasti radikaalifeminismistä ja materialistisesta feminismistä. Kyseessä on todellisuus, joka on noussut näkyväksi seksuaalisesti liberaalin feminismin, feministisen pornon ja kyberfeminismin myönteisestä vaikutuksesta, mutta josta ei poissuljeta pakanallista, hengellistä ja esoteerista ulottuvuutta. Tämä esoteerinen pyrkimys, joka eroaa synkretismissään radikaalisti essentiaalisen feminismiin mahdollisesti sulautettavista vaihtelevista periaatteista, on feminiininen juoni sallia hengellisen ja poliittisen yhdistäminen.

– –

Koska väkijoukkojen varjossa ihmisiä kiehtovat selvänäköisyys, ennustustaito, mesmerismi, chakraterapia, transsendentaali mediaatio, shamanismi, institutionaalinen psykoterapia, antipsykiatria, situationistinen psykomaantiede, sukupuolien sekoittuminen, seksityö, androgynia, transsukupuolisuus, ja kaikenlainen kiistaton irstaus ja lain rikkominen; sanokaamme noidat elävät…

Siirtomaavaltojen vetämät keinotekoiset valtioiden rajat Afrikassa

Okumu ei säästele sanojaan kertoessaan, mitä Afrikan eurooppalaistamisyritykset ovat saaneet aikaan. Yksi ilmeisimmistä ongelmista on keinotekoisten valtiorajojen veto, toinen eurooppalaisen poliittisen mallin pakkoistuttaminen. Esimerkiksi klaanipohjaisiin yhteiskuntiin eurooppalainen demokratiamalli istuu huonosti, muistuttaa Okumu.

”Meillä on satojen vuosien poliittinen perinne, jossa valta on klaanin vanhimmilla, ei presidentillä. Eurooppalaista mallia ei voi noin vain siirtää Afrikkaan. Nyt yhä useammat afrikkalaiset kysyvät, voisiko olla jokin muu järjestäytymisen tapa, sellainen, joka sopisi Afrikalle?”

Näin sanoo valtion ja kansalaisyhteiskunnan välistä dialogia edistävän Africa Platformin pääsihteeri Paul Okumu kehitysyhteistyöjärjestöjen sivustossa Fingossa 6.11.2019 julkaistun artikkelin Africa Platformin pääsihteeri Paul Okumu: ”Eurooppalaiset, luopukaa ylpeydestänne ja kysykää meiltä suoraan mitä haluamme ja tarvitsemme” mukaan.

Hänen mainitsemansa eurooppalaisten siirtomaavaltojen vetämät keinotekoiset valtionrajat Afrikassa ovat tosiasia. Itse olenkin sitä mieltä, että valtioiden rajoja piirrettäessä tulisi pyrkiä kansallisvaltioihin, jotka voisivat niin halutessaan sitten olla yhteistyössä muiden maiden kanssa ja vaikka muodostaa, jos niin haluavat, valtioiden välisiä yhteenliittymiä ja yhteistyöelimiä.

Monikulttuurisissa maissa on melko lailla mahdotonta rakentaa kansakuntaa ja aikaansaada yhteisille arvoille, tavoille ja tottumuksille ja yhdessä jaetulle kulttuurille ja keskinäiselle luottamukselle perustuvaa hyvinvointivaltiota.

Myöskin olisi mielestäni ihanne, että samalla alueella asuva kansa ei olisi jakaantunut usean suvereenin valtion alueille asumaan.

Mutta mielestäni Africa Platformin pääsihteeri Paul Okumu menee metsään tuossa, kun hän hehkuttaa klaanipohjaista hallintomallia, jossa ylin valta on klaanin vanhimmilla. Mielestäni demokratiaa tarvitsevat kaikki tavalliset ihmiset. Demokraattiset, liberaalit arvot ovat mielestäni universaaleja, yleismaailmallisia.

Jos olen kuitenkin tässä asiassa väärässä ja ne eivät sitä kaikesta huolimatta ole, niin siinä tapauksessa demokratia on pelkkä sosiaalinen konstruktio.

Jotain vitun lehmänkohdun potkimista...

Kävin viime perjantaina 15.11. Jeesuksen vuonna 2019 sukuloimassa lähi-Espoossa. Paikalle tuli serkkutyttöni K:kin, mutta pienempi pikkuveljeni ei valitettavasti päässyt. Aluksi nautittiin hieman glögiä. Syötiin kasvis- ja kinkkupizzaa, ne olivat hyviä, sekä leivottiin ja koristeltiin piparkakkuja. Nautin illan kuluessa jopati kaksi keskiolutvahvuista IPA:aa. Olisin muuten nauttinut niitä vain yhden, mutta minulle ostettu alkoholiton vehnäolut oli kadonnut jonnekin.

Loppuillasta jonkinlaista jalkapalloa oli jonkin aikaa pakko seurata televisiosta, kun muutkin tekivät sitä. Näytti järjettömältä touhulta. Minulle selitettiin, mistä siinä on kysymys. Jotain vitun lehmänkohdun potkimista nurmikentällä... Pelinjälkeinen touhu oli silti henkeä nostattavan oloista. Minunkin henkeni nostui kaikesta huolimatta hieman. Kaikki olivat niin innoissaan, myös kotiyleisö varsinaisesti kuitenkin minua lukuun ottamatta.

Mutta muuten tuollaista nationalismia, mikä ilmeni niin televisiossa näkyneissä ihmisissä kuin kotiyleisössä, en kannata. Minusta sellainen on tarpeetonta. Miksi tuhlata hyvää nationalismia jonkin vitun lehmänkohdun potkimiseen ja siitä hihhuloimiseen. Nationalismia voi käyttää myös tärkeämpiin asioihin, ja sellaista minä kannatan.

Kuitenkin tiedän myös, miten helppo urheilun kautta on saada aikaan riitoja muiden ihmisten kanssa.

Voisiko kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tuomittu Jussi Halla-aho toimia pääministerinä?

Äskettäin on ollut puhetta siitä, että voisiko "kansanryhmää vastaan kiihottamisesta" tuomittu Jussi Halla-aho, nykyinen Perususomalaisten puheenjohtaja, toimia pääministerinä.

Itse vastaisin kysymykseen sillä tavalla, että riippuu siitä, onko hän oikeasti kiihottanut kansanryhmää vastaan vai onko ainoastaan rikkonut sitä lakia vastaan, jonka nimessä on kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Muun ohella siitähän Hallis sai lopullisen tuomion Korkeimmalta oikeudelta vuonna 2012.

Olen lukenut ne Halla-ahon tekstit, joista häntä on syytetty, eikä minusta niiden perusteella ole mitään syytä väittää, että hän olisi kiihottanut kansanryhmää vastaan.

Voit niin halutessasi itse käydä lukemassa Jiri Kerosen entisestä blogista, mitä Hallis oli oikeasti sanonut.

"Suomi tarvitsee englannin viralliseksi kieleksi"

Kokoomustaisen Verkkouutiset -lehden sivuilla julkaistui kirjoitus, jossa propagoidaan englannin kielen nostamista tasa-arvoiseen asemaan suomen ja ruotsin rinnalle. Kirjoituksessa sanottiin seuraavanlaisia asioita:

– Samaan aikaan englannista on tehtävä virallinen palvelu- ja asiointikieli. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa on oikeus saada palvelua englanniksi ja kaikessa julkisessa asioinnissa englanti nostetaan tasaveroiseksi suomen ja ruotsin kielen rinnalle. Tasaveroiseksi viralliseksi kieleksi.

– Englannin nostaminen viralliseksi kieleksi ei heikennä eikä ole uhka. Se avaa mahdollisuuksia, joita ei pidä jättää käyttämättä. Se vahvistaisi Suomen asemaa kovassa kansainvälisessä kilpailussa osaavasta työvoimasta. Se olisi lupaus siitä, että asiointi ja elämä onnistuu täällä myös Englanniksi. Lupaus siitä, että olet tervetullut.

Kirjoittaja kunnioittaa englannin kieltä suuresti. Tämä näkyy myös siinä, että hän kirjoittaa kielen nimen isolla alkukirjaimella. Mutta miksi englannin tulisi olla ainoa uusi virallinen kieli Suomessa? Varmasti ranskalaiset ja lukemattomat muutkin ranskaa osaavat olisivat kiitollisia siitä, että heidän kielestään on tullut virallinen asiointikieli Suomeen? Entäs sitten kiinalaiset? Mandariinikiinaa puhutaan äidinkielenä enemmän maailmalla kuin englantia. Ja arabia ja venäjä nyt ainakin tarvitsevat virallisen kielen aseman Suomessa. Puhumattakaan espanjasta.

Kansainvälisyys on muutakin kuin englannin kieli.

Se auttaisi kovassa kansainvälisessä kilpailussa osaavasta työvoimasta, ja tiettyihin kielellisiin ryhmiin kuuluvat ihmiset tuntisivat itsensä tervetulleiksi Suomeen, jos heidän kielensä olisi Suomessa virallinen.

Niinhän sitä pakkoruotsista sanotaan, että jos oppii yhden kielen, niin oppii toisenkin. Tämä varmasti pätee myös englantiin, mandariinikiinaan, arabiaan, venäjään, saksaan ja espanjaan. Puhumattakaan gandasta.

Mutta miten minusta tuntuu, että englantia tasaveroiseksi kieleksi suomen ja ruotsin rinnalle nostavat ihmiset tuijottavat kysymystä vain omasta ahtaasta näkövinkkelistään eli siitä, että he itse osaavat englantia. Pelkän englannin osaaminen oman äidinkielen lisäksi voi kutistaa ajattelun ja maailmankuvan kovin ahtaisiin raameihin. Elämää oikeasti on englanninkielisen maailman ulkopuolellakin.

Malta on hyvä esimerkki maasta, jossa englantia on ruvettu ylen määrin arvostamaan. Maltalaiset eivät nykyään enää kauheasti arvosta omaa arabiapohjaista kieltään, kun englanti on "hienompi".

Englannin kielen palvojat ovat suomalaisen kulttuurin vihollisia. Ja ihmiskunnan vihollisia. Heille erilaisuus ja kulttuurien kirjo eivät ole rikkauksia. He haluavat tehdä maailmasta tasapaksun puuron.

Englannin kielen nostaminen tasa-arvoiseen asemaan Suomessa merkitsisi pitemmällä tähtäimellä jossain määrin samaa asiaa kuin kansan vaihto.

Myös on huomioitava tässä keskustelussa se ko. kirjoituksessakin mainittu asia, että jos jotain ulkopuolista työvoimaa suomalainen työelämä tarvitsee, niin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, että viranomaiset saisivat tehtyä päätökset työluvista riittävän aikaisessa vaiheessa. Ja toiseksi, jos suomalaisessa työelämässä ei tarvitsisi enää osata suomea, niin eivätkö ulkomaalaisperäiset siloin ole vähemmän kiinnittyneitä suomalaiseen työelämään kuin olisivat siinä tapauksessa, että osaisivat suomea? Suomen kielen voimaperäiseen ja tehokkaaseen opetukseen ulkomaalaisille kannattaisi kiinnittää enemmän huomiota.