maanantai 13. heinäkuuta 2020

Saako Jeesuksen esittää mustan miehen näköisenä

Uutisen mukaan Venäjän ortodoksisen kirkon arvovaltainen edustaja, arkkitehtuurin ja restauroinnin asiantuntijaneuvoston puheenjohtaja arkkipappi Leonid Kalinin on ottanut kantaa maailmalla Black Lives Matter -liikkeen myötä esiin putkahtaneeseen taipumukseen esittää Jeesus Kristus musta-afrikkalaisen näköisenä.

"Eihän Kristus ollut afroamerikkalainen, eihän? Joten sen kuvan täytyy esittää jotain muuta henkilöä", sanoi arkkipappi Kalinin Sputnik Newsille. "Me tulemme Venäjällä pitäytymään tiukasti kirkon opissa", täsmensi arkkipappi julkaisulle. Aiheen miehen kannanottoon on antanut uutisen mukaan englantilaisessa Pyhän Albanin katedraalissa esillepantu teos, jossa Jeesus näyttäytyy musta-afrikkalaisessa hahmossa. Raamatun ja myös historiallisten tietojen mukaan Jeesuksen on täytynyt olla syntyperältään juutalainen.

Uutisessa voi olla jotain häikkää, koska puhutaan afroamerikkalaisesta, vaikka kirkkorakennus sijaitsee Englannissa. Mutta ei anneta asian häiritä.

Uutisartikkelin mukaan risteihin on Suomessa kohdistunut "kritiikkiä", koska niiden arvellaan ärsyttävän "vähemmistöjä". Venäjällä on ilmeisesti myös aikomus pitää ristit näkyvillä kirkkorakennuksissa.

Täytyy kysyä, että mitähän vähemmistöä ristit ärsyttävät. Jos ne oikeasti ärsyttävät jotain vähemmistöä, niin silloin sen vähemmistön tulee luonnollisesti asettua ristin kannattajien asemaan ja myös olla pitämättä esillä oman uskontonsa tai oppijärjestelmänsä symboleita.

Esim. jos risti ärsyttäisi muslimeita, niin silloin islamilaisissa maissakin muslimeiden tulisi poistaa moskeijoistaan korkeat minareetit ja ylipäätään muokata moskeijansa huomiota herättämättömämmiksi, sellaisiksi, etteivät ne suoraan muistuttaisi moskeijoita.

Sama pätee luonnollisesti kaikkien muidenkin uskontojen ja oppijärjestelmien kannattajiin.

Kannattaa nyt huomata, etten väitä, että ristit todellisuudessakin ärsyttäisivät muslimeita.

Mitä taas tulee kysymykseen taiteen esittämästä Jeesus-kuvasta, niin minusta voitaisiin käyttää hyväksi sitä tietoa, mitä meillä on muinaisten juutalaisten ulkonäöstä. Manchesterin yliopiston entinen tutkija, lääketieteelliseen kuvitukseen erikoistunut Richard Neave oli jokunen vuosi sitten tehnyt asiasta mallinnoksen. Nykyään me siis tiedämme, miltä suurin piirtein näytti muinainen Palestiinan juutalainen mies. Toki mallinnos on sikäli karkea, että meillä ei ole mitään tietoa niistä Jeesuksen ulkonäöllisistä piirteistä, jotka erottivat hänet muista aikansa juutalaisista. Kukaan ei ollut huomannut hänen eläessään tehdä hänestä kuvaa tai edes sanallisesti kuvailla hänen ulkonäköään.

Historiallinen Jeesus ei taatusti näyttänyt neekeriltä, mutta ei hän näyttänyt myöskään pohjoismaalaiselta. Tavallaan kuitenkin ymmärrän se, että ihmiset haluavat jumansa olevan ulkonäöltään heitä itseään muistuttava. Samaa taiteenlajia on myös harrastettu meidänkin maassamme.

Mutta mitäs jos kuitenkin pyrittäisiin jatkossa jonkinlaiseen historialliseen tarkkuuteen Jeesuksen ulkonäön kuvaamisessa?

En kuitenkaan kannata sitä, että lailla määrättäisiin, minkä näköisenä Jeesus saadaan kuvata.

Toki voidaan sanoa, että jos Jeesus voidaan esittää neekerinä, niin eteläafrikkalainen vapaustaistelija Nelson Mandela voidaan esittää valkoisena. Mikäänhän ei sitä estä. Rahan ansaitseminen sillä voi toki nykyään olla vaikeaa. Mutta ei kaikkea mitata rahassa. Eikä Nelson Mandela edes ole minkään uskonnon tai oppijärjestelmän pyhä hahmo, joten hänen kuvaamisensa valkoisena ei varmaan loukkaisi ketään. Ehdotan, että Benedict Cumberbatch palkataan esittämään Mandelaa suurelokuvassa tai suursarjassa.

PS.:

Jotkut voivat kiinnittää huomiota siihen, että minä käytän nimitystä neekeri negridisen rodun edustajista. Saatan olla viimeinen mohikaani, mutta en ole kuitenkaan koskaan käyttänyt nimitystä pejoratiivisesti. Se että jotkut haluavat termin neekeri olevan pejoratiivinen, ei riitä minulle todistamaan, että sana olisi itsessään sellainen. Minusta sanat musta ja neekeri ovat synonyymeja suomen kielessä ainoastaan sillä erotuksella, että sanaa musta voi käyttää myös adjektiivina. Se että rapakon takana Yhdysvalloissa sanasta negro on tultu siihen tulokseen, että kyseessä on rasistinen nimitys, ei voida päätellä mitään suomen sanasta neekeri, joka on ollut aina neutraali sana. Meillä suomalaisilla ei ole neekeriorjuuden eikä rotuerottelun historiaa. Meidän ei tarvitse kävellä varpaillamme, jos emme halua loukata.

Jos nimittäin suomalainen haluaa käyttää pejoratiivista sanaa neekeristä, niin sellainen on ollut olemassa jo ennestään: nekru.

Voit myös niin halutessasi käydä lukemassa blogimerkintäni Mitä mieltä minä olen neekereistä. Käsittelen kirjoituksessa myös termiä rotu. Olen myöskin vuonna 2013 julkaissut blogissani kirjoituksen, josta voi päätellä, että olen pitänyt eteläafrikkalaista Anglikaanisen kirkon vapaustaistelijapiispaa Desmond Tutua sankarinani.

Mutta täytyy myöntää, että en ole kuitenkaan onnistunut olemaan koko elämääni täysin vailla rasistista mielenlaatua. Olen nimittäin sanonut rasistisesti sekä ruotsalaisista että yhdysvaltalaisista ihmisistä, mitä häpeän.

PS. Lisäsin tekstiin pätkän "Saatan olla viimeinen mohikaani, mutta".

...
PS 14.7.2020: Lisäsin linkin mainitsemaani vuoden 2013 blogimerkintääni. Se oli unohtunut.

4 kommenttia:

  1. Varmaan oikeaanosuva oivallus tuo että jokainen kansakunta haluaa kuvata Jeesuksen lähinnä omiin ulkonäöllisiin puitteisiin sitoen. Tuo on mielenkiintoista miksi meidän tulisikaan miettiä toista ihmistä minkään rodullisen määritteen mukaan, koska meitä ei ihmisiänä mielestäni määrittele mikään ulkoinen tekijä. Tiedän että rotu- ja kulttuuriopissa voi olla tiukkojakin määritelmiä, mutta mikään niistä ei poista sitä totuutta että jokainen ihmisrotuun kuuluva koostuu luista, lihasta ja se hengittää. Muu on ihmisen personointia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisen identiteettiin ja siihen, miten ihminen kokee muut ihmiset, liittyy luokittelua kuitenkin. Mutta luokitteluun liittyviä erilaisia ominaisuuksia on toki jonkin verran. Eikä yksikään niistä ole varsinaisesti määräävä.

      Poista
    2. Rodut eivät ole biologinen merkityksessä olemassa vaan ne ovat kielelliskäsitteellisiä ja arvoihin pohjautuvia konstruktioita.

      Poista
    3. Rodut perustuvat maantieteelliseen alkuperään ja yhteisiin fenotyyppisiin piirteisiin.

      Jokainen osaa joka tapauksessa erottaa kuvasta toisistaan mongolidin, negridin ja kaukasidin. ainakin jos oma henki olisi kiinni siitä.

      Pohjoisirlantilaiset ovat jopa tätä etevämpiä: He osaavat valokuvasta erottaa toisistaan katolisen ja protestantin.

      PS.:

      Vielä äsken kuvani yläpuolella oli lukenut "aidosti eurooppalainen". Vaihdoin sen juuri pitemmäksi tekstinpätkäksi "rodullistettu ja aidosti eurooppalainen".

      Muutan tekstinpätkän suhteellisen lyhyen ajan päästä jo takaisin entiseksi. Mutta tavallaan toivon, että uudesta versiosta jäisi joksikin aikaa jälki hakukoneiden tuloksiin.

      Poista