keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Koronavirus ja minä, osa 1

Olin ennen koronaviruspandemian laajenemista roihuksi käynyt yhdistykseni väen kanssa kotikaupungissani Vantaalla sijaitsevassa Ilmailumuseossa.

Myöhemmin nautin myös yhden Corona-oluen, josta kuulemma kaikki yhdysvaltalaiset eivät tiedä, onko sillä jotain tekemistä koronaviruksen kanssa vai ei. Se oli hyvää. Oli itse asiassa ennestään tuttu olut.

Sitten Kaunialan hoitokodissa asunut mummini Elma oli mennyt huonompaan kuntoon. Vähän yli kaksi viikkoa kesti, ja sitten hän kuoli.

Hänen kuolemansa oli minulle suuri isku. 27. maaliskuuta pidettiin hautajaiset.

Toinen isku, periaatteessa vähäisempi, koitti minulle perjantaina 13. maaliskuuta. Kerholla annettiin tiedonanto, että seuraavasta maanantaista 16. maaliskuuta alkaen yhdistykseni kaksi toimipistettä ovat kiinni maaliskuun loppuun saakka. Myöhemmin päivitettiin tieto, että ollaan kiinni huhtikuun loppuun saakka. Ja Uudenmaan maakunnan rajoille tuli sulkeminen eteen lauantaina 28.3., ja ravintoloille ylipäätään lauantaina 4. huhtikuuta.

Kerhon sulkeminen oli kannaltani järkyttävää, vaikkakin sen toisaalta ymmärsi, kun kävijöiden keski-ikä on kuitenkin melko korkea, mikä lisää saadun sairauden aiheuttamia riskejä.

Elämäni on ollut pitkään suhteellisen tylsää, mutta tämä räjäytti tylsyyden toiseen potenssiin. Ajattelin, että nyt olisi ideoimalleni koomakaapille käyttöä.

Onneksi yhdistys keksi pienen lievityksen ahdistukseen perustamalla Facebook-sivujensa yhteyteen 17.3.2020 uuden keskusteluryhmän nimeltä Hyvät Tuulet ry:n keskusteluryhmä. Lisäksi yhdistys perusti sen työntekijän pitämän live-esitysryhmän, joka pidetään arkipäivisin klo 13-14. Myöhemmin yhdistys perusti myös oman huoneen Discord-palveluun. Nämä kaikki toivat minulle kokemuksen siitä, että nyt ainakin vähän ovat ikkunat auki maailmaan.

Kun oli mummin hautajaiset, oikean jalkani polvi oli kipeä ja turvoksissa. Tämä johtui ilmeisestikin siitä, kun viikkoja takaperin olin tehnyt kurottamisen maailmanennätyksen, kun kevyt lippalakkini oli tuulen mukana lähtemässä päästäni. Ja polvi jotenkin niksahti siinä. Keksin kuitenkin myöhemmin ruveta nauttimaan Buranaa, ja lyhyessä ajassa polveni tuli taas kuntoon.

Olen tavanomaista enemmän ollut korona-ahdistuksen aikana tekemisissä ystävä-siivoojani Virpin kanssa, jonka koiraa Gimmaa olen myös ollut lenkittämässä yhdessä hänen kanssaan aina välillä. Gimma on nuori musta saksanpaimenkoira. Olen tuntenut hänet pennusta alkaen.

Virpi kuitenkin sairastui välillä johonkin. Tämän takia emme enää vierailleet toistemme luona. Kävimme kuitenkin paikallisessa koirapuistossa ja välillä lenkeilläkin pitäen yllä jonkinlaista terveellistä välimatkaa. Lopulta kävi ilmi, että varsin todennäköisesti kyseessä ei ole koronavirus vaan eräs toinen sairaus.

En ole itse vielä sairastunut mihinkään.

Elämäni tylsyys on räjähtänyt toiseen potenssiin, mutta toisaalta ennen korona-vaihetta tylsyys oli ollut luonteeltaan jatkuvaa ja hivuttavaa. Viime aikoina taas sen luonne on ollut toisenlaista. Olen joutunut mietiskelemään kovasti. Pakkorako on jopa aiheuttanut eräänlaista katharsista.

Välillä oli myös kolmen arkipäivän jakso, jolloin en kärsinyt ollenkaan tyypillisestä ihmiskammostani. Joka tapauksessa tämä opetti minulle, että ihmiskammoni ei ole mikään vääjäämätön luonnonlaki.

Hauska oli huomata, että vuonna 2017 oli julkaistunut Asterix-sarjakuva-albumi Kilpa-ajo halki Italian, jossa Asterix saa vastaansa voittamattomana pidetyn Coronaviruksen, jonka rinnalla vaunuissa seisoo apukuski Bacillus.

Myöskin täytyy mainita Rönttösrouva-leipomon lanseeraama vessapaperirullakakku.

Monet ovat hamstranneet tavaraa, ja ennen kaikkea vessapaperi on ollut hyvin haluttua. Itse olen onnistunut kokonaan välttämään hamstraamisen synnin.

Lähikaupasta loppui heti alkuun riisimaito, jota olen vatsani nykyisen maidonvastaisuuden vuoksi käyttänyt eri tarkoituksiin. Joten on hamstraus vaikuttanut omaan elämääni kielteisesti. Jostain syystä kaikkia muita maidonkorvikkeita kaupalla on ollut myynnissä, mutta pitkään aikaan en nähnyt hyllyllä riisimaitoani.

Oli käynyt ilmi, että Gimmalla on erityinen suhde laulamiseen. Kun olin lurauttanut jotain suustani, niin oli näyttänyt siltä, ettei hän tiedä, miten suhtautua siihen. Todennäköisesti hän oli ollut jopa huolestunut asiasta. Nimittäin välittömästi laulamisen alkamisen jälkeen hän oli hyökännyt päälle, mutta myönteisessä mielessä.

Emäntänsä laulamiseen hän oli jo aikoja sitten tottunut. Mutta koska minä tapaan ihan väistämättä päästää suustani aina välillä laulua, niin oli hyvä, että lopulta Gimma ei viime viikosta alkaen ole enää reagoinut minunkaan lauluuni. Hän on tottunut, siihenkin.

Kerran kun olimme koirapuistossa ja lopulta oli aika lähteä pois sieltä, niin hän ei olisi millään halunnut lähteä. Minä keksin sitten ruveta laulamaan. Olisin mielelläni laulanut Exodusta, mutta kun en kokonaan muista laulun sanoja, niin aloin laulaa Kanadan kansallislaulua. Ja koira ryntäsi täyttä vauhtia läpi jaloistani. Minä sain hänet näin kiinni, ja saatoimme lähteä.

Ajattelin silloin, että pitäisi viedä hänet virolaisen laulukuoron pakeille, jotta hän tottuisi laulamiseen.

Mutta nyt ei voi enää käyttää laulua kutsuhuutona hänen kiinni saamisekseen, jos hänellä on koirapuistossa omasta mielestään jotain järkevämpää tekemistä kuin pois lähtö.

Em. ilmailumuseokäynnin sekä koronaepidemian aiheuttamien rajoitusten vuoksi olin päättänyt noin kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen ruveta harrastamaan taas lentosimulaattoripelejä. Tilasin itselleni CruzBrokerin verkkokaupasta ilotikun. Vasta myöhemmin sain tietää kirjailija Piipposelta, että oma ilotikkuni on ollut hänellä ikuisessa lainassa. En oikein enää ollut muistanut asiaa.

Uudessa ilotikussanikin on tuki sivuperäsimille sekä kaasun hallinta.

Olen pitänyt tavanomaiseen tapaan kämpilläni lauantain nk. kulttuurielämätapahtumaa. Tällöin noin kolme kaveriani tulee käymään. Ensin nautitaan kahvitus, jonka minä tarjoan. Sen jälkeen minä ja kaverini Janne nautimme puoliksi Jannen tuomat oluet, jotka ovat kaikki erilaisia (olen kouluttanut hänet aikoinani oluittenmaisteluun – olen sensei). Ja minä maksan sitten hinnasta hänelle puolet. Hannu nauttii omia juomiaan, jos hän on ottanut sellaiset mukaan. Jari ei nykyään välttämättä nauti ollenkaan alkoholia tapahtumassa, ja hän yleensä lähtee tapahtumasta hyvissä ajoin. Hannu on tuonut meille istujaisiin jonkinlaisia sipsejä. Minä kustannan viskin. Katselemme tapahtuman aikana yleensä televisiota paitsi että viime aikoina yhä useammin olemme katsoneet elokuvia tai tv-sarjoja Jannen käyttämästä suoratoistopalvelusta.

Jos joku saa lääketieteellisesti merkittäviä oireita, niin jokainen tietysti pysyy silloin kämpiltäni poissa.

Olen siis ruvennut jälleen harrastamaan lentämistä lentosimulaattoripeleillä. Olen uudelleentutustuttanut itseni lajiin Geo-FS -nimisellä simulaattoripelillä. Peli toimii suoraan internetselaimessa, eli peliä ei joudu asentamaan koneelleen. Pelissä maisemat ovat vain kovin tuhruisia, ja nousemaan maasta pääsee turhan helposti.

Hannu on käynyt tiistaisin luonani lento-opetuksessa. Virpille olen kerran jo antanut teoriaopetusta.

Toinen, mutta realistisempi ja vaikeampi lentosimulaattoripeli on FlightGear. En ole vielä päässyt sen kanssa alkua pitemmälle. Mutta kun lentokoneen hansikaslokerosta löytyvät tarkistuslistat ja peli tarjoaa myös tutoriaalit, niin enköhän minä senkin kanssa, hyvin hitaasti, tule ennen pitkää sinuiksi. (Tai sitten en.) FlightGearissä on se hauska puoli, että voi kulkea lentokoneen ympärillä tarkastamassa sen ulkopuolelta.

Minulla on ja myös Hannulla on PC-tietokoneissamme työpöytä-Linux (erotuksena mobiililaitteisiin asennettavista Linuxeista kuten Androidista). Siksi minun on pitänyt keksiä meille simulaattorit, jotka toimivat ainakin Linuxissa, elleivät sitten myös muissa käyttöympäristöissä. Geo-FS ja FlightGear toimivat kaikissa yleisimmissä työpöytä-käyttöjärjestelmissä. Esittelin Hannulle myös Valven Steam-palvelun, joka on videopelien jakelu-, moninpeli- ja viestintäalusta. Steam on laajentanut suuresti työpöytä-Linuxin pelivalikoimaa, joka oli ennen wanhaan surkea.

Surkuhupaisaa ja samalla järkyttävää on se, että Yhdistyneessä kuningaskunnassa on poltettu 5G-mastoja, koska 5G:llä on mukamas yhteys koronavirukseen. Toivottavasti nuo kaikki roistot saadaan kiinni ja vastuuseen teoistaan.

Meikä on itse pyrkinyt suhtautumaan koronavirukseen muistuttamalla itseäni ylivertaisesta vastustuskyvystäni, mutta silti takaraivossa on jyskyttänyt ajatus siitä, että jos sittenkin sairastun ja jos se iskee minuun vielä pahasti.

Ja piipputupakka, ei kun riisimaito, ilmeni kaupassa kuluvan viikon maanantaina 6.4.2020. En voinut olla tottelematta taivaallista näkyä. Ostin sitä yhden tölkin verran.

Aika on tuntunut kuluvan kolme kertaa tavanomaista hitaammin.

Minun ryhtiäni on kehuttu. Mutta pelkään, että kun jossain vaiheessa päästään taas suurin piirtein normaaleihin päiväkuvioihin, niin muistutan ryhdiltäni ja olemukseltani Klonkun ja Quasimodon sekasikiötä.

Koronan aiheuttamaa elämän rajoittuneisuutta joutuu sietämään vielä hyvän aikaa. Olen ajatellut, että kun pahimmasta päästään eroon, niin sitten minun on korkea aika olla kiitollinen siitä, mitä minulla on. Toivon voivani pitää kiinni tästä...

6 kommenttia:

  1. Näitä sinun päiväkirjalisäyksiä on aivan mahtava lukea. Kiitos.

    VastaaPoista
  2. Kattava selostus tilanteestasi, ihan hyvää luettavaa. Kiitos.

    VastaaPoista
  3. Olen Sarin kans samaa mieltä, sieltä näkyivät kuluneet viikot ja kiinnitin huomiota siihen että kerronta on jotenkin positiivista, kuulostaa siltä että ihan helvettiä! ei elämäsi kuitenkaan ole ollut?

    VastaaPoista